Seija Ulkuniemi Etelä-Espanjassa

Huhtikuun 4. päivänä Torreblascopedron kaupungin nykytaiteenkeskuksessa avautuu suomalaisen taiteilijan Seija Ulkuniemen valokuvanäyttely Hiding/Escondite (Piilossa).

Ulkuniemen valokuvanäyttely rakentuu kolmesta eri osasta. Ensimmäinen osa, Hiding Someone, koostuu vuonna 1992 Lapissa otetuista mustavalkovalokuvista kahdesta suomalaisesta raskaana olevasta naisesta; naiset leikkivät kameran kanssa samalla kun syntymättömat lapset ovat lásnä mutta samanaikaisesti piilossa.

Toinen osa, From the Hiding Place of Consciousness, perustuu vuonna 2003 Espanjassa otettuihin värivalokuviin ja diapositiiveihin. Ulkuniemeä kiehtoivat erityisesti kalastajien verkkomytyt, jotka tuntuivat kätkevän sisäänsä paljon. Kalaverkot toivat taiteilijan mieleen ihmisen piilotajunnan – jonkin tiedostamattoman. Tietyllä tapaa osa sarjan valokuvista syntyi sattumanvaraisesti.

Näyttelyn kolmas osa, Hiding a Home, koostuu puolestaan Islannissa vuonna 2011 otetuista digitaalisista värivalokuvista. Reykjavikin keskustan moniväriset talot ja erityisesti niiden kadunpuoleiset ikkunat viehättivät Ulkuniemeä.

Suomen Madridin-instituutti on ollut mukana tukemassa näyttelyä.