Rosa Liksom

Monipuolisen Rosa Liksomin esikoisteos Yhden yön pysäkki (1985) on monenlaisia tunteita herättävä novellikokoelma. Se hirvittää, ällöttää, säälittää ja ihastuttaa. Teos kuvaa suomalaisia nuoria sekä kaupungissa, maaseudulla että ulkomailla, mutta vain kuvaa, ottamatta kantaa.

Kirja on jaettu neljään osaan: Steissi, kaivopiha, steissi; Euroopan eteisaula; 67 astetta pohjoista leveyttä; sekä Neljä variaatiota. Novellit on punottu yhteen jännittävällä tavalla. Lukija ei aina tiedä, onko useammassa novellissa sama päähenkilö, vai kertovatko novellit aivan eri ihmisistä. Esimerkiksi kirjan ensimmäisen osan, Steissi, kaivopiha, steissin, eri novellien kaupunkilaisnuorilla vaikuttaa olevan yhtä kova onni. 67 astetta pohjoista leveyttä -osion maaseudun asukkaita taas vähän masentaa joka novellissa. Liksomin tyyli on välillä jopa puistattava. Hän kuvailee kovia kohtaloita järkyttävän neutraalisti ja tunteettomasti.

Rosa Liksom on suomalainen kirjailija ja kuvataiteilija. Hänen teoksiaan on käännetty kymmenille kielille. Kirjoittamisen lisäksi hän tekee videotaidetta, valokuvaa, jne.
Yhden yön pysäkki löytyy instituutin kirjastosta suomenkielisenä. Tervetuloa lukemaan tämä ja paljon muita suomen- ja espanjankielisiä romaaneja!