Sarri Vuorisalo-Tiitinen Suomen Madridin-instituutin uudeksi johtajaksi

UUTISET

SarriSuomen Madridin-instituutin uudeksi johtajaksi on valittu FT Sarri  Vuorisalo-Tiitinen. Sarri on iberoamerikkalaisten kielten ja kulttuurien  asiantuntija. Sarri siirtyy johtajaksi instituuttia ylläpitävän säätiön  pääsihteerin tehtävästä.

Hänellä on FM-tutkinto espanjalaisesta filologiasta ja hän on väitellyt v. 2011 Helsingin yliopistossa Latinalaisen Amerikan tutkimuksessa. Sarrin väitöstutkimus käsitteli naisten oikeuksia Meksikon zapatistiliikkeessä. Väitöksen jälkeen hän työskenteli neljä vuotta Helsingin yliopiston maailman kulttuurien laitoksella hallinnollisissa tehtävissä, muun muassa toimistopäällikkönä ja talousvastaavana. Hän on myös opettanut pitkään kansainvälisessä kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen maisteriohjelmassa.

Sarrilla on laajat verkostot yliopisto- ja kulttuurimaailmaan, mediaan ja vahva kiinnostus yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa. Pääsihteerin tehtävän pohjalta hänellä on selkeä näkemys instituutin kehittämisestä ja varainhankinnasta. Voimakkaasti Latinalaiseen Amerikkaan laajentuneen instituutin toiminnan vakiinnuttaminen ja Espanjan sekä Portugalin ohjelmatoiminnan pitäminen keskiössä ovat tulevan toiminnan kulmakiviä.

Kolmen lapsen aktiivinen äiti harrastaa monipuolisesti liikuntaa, kirjallisuutta ja käsitöitä.