Nyt viedään jo harjoitteluni viimeisiä viikkoja instituutilla. Aika on mennyt hurjan nopeasti, vaikka viimeisimmät kuukaudet olemmekin viettäneet täysin erilaisissa olosuhteissa mitä osasimme odottaa. Nyt tuntuu jo täysin normaalilta, että herättyäni ja aamupalan syötyäni jatkan takaisin huoneeseeni, avaan koneen ja aloitan työpäivän.
Tuttu juttu
Kolmen kuukauden etätöiden jälkeen toimistolle siirtyminen kuulostaa aivan hassulta idealta – niin sitä vain tottuu uusiin rutiineihin sen kummemmin niitä ajattelematta. Päivien rakenne on ilman muuta erilainen kuin instituutin tiloissa töitä tehdessä ja jokaiselle on varmaankin muodostunut omanlainen, persoonallinen työrutiini kotoa käsin työskennellessä. Omaan rutiiniin kuuluu aamukävely ennen töitä (sekä Madridin helteisimpiä tunteja), kahvin hörppiminen kämppiksen kanssa rupatellen ja sen jälkeen työtehtäviin paneutuminen. Työtehtäviä olen joutunut jakamaan pienempiin kokonaisuuksiin siten, että tehtävät vaihtuvat päivän aikana enemmän kuin normaalisti. Tämä on auttanut keskittymään työhön paremmin, sillä koetan luoda päivistä erilaisia edes työtehtävien avulla, kun muuten päivän rutiinit ovat pysyneet samoina ja kodin ulkopuolella tekemiset aika lailla minimissä. Tässä kohtaa ajattelen vain, että noh, tässähän tämä! En valita, on ollut enemmän aikaa töiden jälkeen muille puuhille ja askareille, niin kuin edellisessä päiväkirjapostauksessani mainitsinkin. Huomaa, kuinka hyvää mielelle tekee se, että saa puuhastella omienkin projektien parissa – varsin virkistävää!
Arjen pienet ilot
Muutama viikko sitten, toukokuun puolivälissä, Espanjan ja myös Madridin koronavirukseen liittyviä rajoituksia alettiin purkaa enemmän. Nyt saamme jo viettää aikaa ulkona mihin kellonaikaan tahansa, käydä piknikillä, nähdä ystäviä, istua terassilla ja käydä muissakin kaupoissa kuin supermarketeissa. Kaikki on vielä hyvin kontrolloitua ja hengityssuojaa tulee käyttää julkisissa tiloissa niin sisällä kuin ulkona. Mutta tästäkin on jo tullut uusi normaali. Ennen kuin lähden kotoa, tarkistan että mukana on avaimet, kukkaro, aurinkolasit, puhelin… ja maski!
Täytyy sanoa, että omaa vapautta osaa kyllä nyt arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen. On arjen luksusta, että saamme liikkua milloin vaan ja missä vaan. Elämän pienistä iloista on saanut nauttia sielun sietämättömiin näiden eriskummallisten kuukausien aikana. Jo se, että näkee ihmisiä kaduilla, kuulee öistä älämölöä, ja haistaa jo ruoan ja leivosten tuoksun kaduilla, tuntuu mahtavalta. Itselleni tästä poikkeusajasta on jäänyt taskuun se, että olen asettanut oman hyvinvointini etusijalle ja keskityn tekemään asioita, jotka minua oikeasti kiinnostavat. Tämä tapa on tullut jäädäkseen.
Päiväkirjan viimeinen sivu
Vielä ei ole harjoitteluni viimeinen päivä, vaikka se lähellä jo häämöttääkin. Harjoittelun loppuminen tietysti harmittaa, sillä olen saanut oppia ja kokeilla vaikka ja mitä kiinnostavaa tämän 11 kuukauden aikana. Toisaalta odotan myös innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Aloitan maisteriopinnot Espanjassa syksyllä ja sillä välin suunnittelen tulevaisuuttani hiljalleen eteenpäin – sekin taito on tässä opittu, että on turha hätiköidä etukäteen vaan mennään päivä kerrallaan. Instituutin harjoittelusta on varmasti ollut suuri hyöty myös tulevia opintojani varten taiteen ja kulttuurin parissa, ja nyt tietoja ja taitojani kartuttaneena en ole lähdössä opiskelemaan taskut tyhjinä, päin vastoin! Pää on täynnä uusia ideoita ja en malta odottaa, että saan taas oppia uutta. Kiitos kaikille ihanille kollegoilleni tästä ajasta!
Top 5 arjen pientä iloa:
- Hyvät aamukahvit, kun kahvipaahtimot vihdoin aukesivat (hyvästi Lidlin kahvi).
- Puistossa puun alla kirjan lukeminen
- Sunnuntai-churrot instin toisen harjoittelijan Esterin kanssa
- Luomukirsikoiden popsiminen pitkin päivää, joita voi taas tilata lähimaatilalta
- Tuulen vire iholla ulkona kävellessä
Lue ensimmäinen osa.
Lue toinen osa.
