Niina Bergius toimii vientikoordinaattorina Nordic Drama Cornerissa. Se on näytelmäagentuuri, jonka kautta monien suomalaisten draamakirjailijoiden näytelmät pääsevät ulkomaille. Tällä hetkellä heillä on meneillään monivuotinen hanke Latinalaisessa Amerikassa.
Kerro lyhyesti työnkuvastasi Näytelmäkulmassa.
Toimin Näytelmäkulma – Nordic Drama Cornerissa vientikoordinaattorina. NDC on kansainvälinen näytelmäagentuuri. Edustamme näytelmäkirjailijoita ja välitämme heidän teoksiensa esitysoikeuksia teattereille. Tarjoamme suomalaisille teattereille laajan valikoiman ulkomaisia ja kotimaisia näytelmiä. Lisäksi edustamme kansainvälisesti suomalaisten näytelmäkirjailijoiden parhaimmistoa mukaan lukien Laura Ruohonen, Juha Jokela ja Mika Myllyaho. Näytelmäkulman vientihanke levittää ja markkinoi suomalaisten nykynäytelmäkirjailijoiden tekstejä ulkomaille. Kohteina ovat erityisesti Saksa, Baltian maat, Tanska, Venäjä, Unkari, Ranska sekä Latinalainen Amerikka.
Millaista teatteria Suomessa nykyään tehdään? Miten suomalainen teatteri eroaa iberoamerikkalaisesta teatteriperinteestä?
Suomalainen nykynäytelmä voi tällä hetkellä erittäin hyvin. Suomalaisissa teattereissa 2009-2010 esitetyistä 332 teoksesta 81 oli kotimaisia kantaesityksiä. Suomalainen näytelmä on ollut vahvasti kiinni psykologisessa realismissa ja yhteiskunnallisissa aiheissa. Yhdistävä tekijä suomalaisten kirjoittajien kesken tuntuisi olevan näytelmien henkilökohtaisuus, tarkemmin vielä henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisuuden leikkauspiste. Nuoren polven tekijöissä on myös niitä, jotka ovat eivät tee psykologista realismia. Heidän kielensä on kauempana arkipäiväisestä. Esimerkiksi Saara Turusen ja Jussi Moilan näytelmissä on runollisuutta, pelkistettyä kieltä ja pop-kulttuuriviittauksia. Olen huomannut, että nuoria kirjoittajia Suomessa ja Lattareista yhdistää esimerkiksi kiinnostus väkivallan tutkimiseen teoksissaan.
Mitkä ovat suomalaisen teatteriviennin suurimmat ongelmat? Millaiset näytelmät ovat “vientikelpoisimpia”?
Suomalaisen näytelmäviennin suurin haaste on kielimuuri. Suomalaiset näytelmät on aina saatava käännettyä ennen kuin niitä voidaan levittää ulkomaille. Niin sanotun ”tyhjiökäännöksen” tekeminen ilman tiettyä kohdemaata, kaupunkia ja kulttuuria on kääntäjälle haastava tehtävä. Kun näytelmiä käännetään englanniksi, joudutaan selkeimmin tämän ongelman eteen. Puhuttaessa englannin kielestä ollaan tekemisissä erilaisten murteiden valtavan määrän kanssa. Sama pätee tietysti myös espanjan kieleen. On vaikeaa tietää, mitkä näytelmistä kiinnostavat ulkomailla. Useimmiten näytelmältä vaaditaan seuraavia asioita: yleisö- ja arvostelumenestystä kotimaassa, hyvää käännöstä ja universaalia tarinaa, johon muuallakin kuin Suomessa voidaan samaistua. Lisäksi tarvitaan omaperäisyyttä, joka erottaa näytelmän muista. Esimerkki erittäin hyvin menestyneestä suomalaisnäytelmästä on Mika Myllyahon Paniikki. Sitä on esitetty jo kahdeksassa maassa. Compañía Ilmattaren espanjalaisessa versiossa yleisö ei ollut uskoa, että kyseessä on suomalainen näytelmä. He olivat vakuuttuneita tekstin espanjalaisuudesta. Mainitut kriteerit Paniikin kohdalla täyttyvät: se on ollut iso menestys kotimaassaan (viisi tuotantoa), kolmen keski-ikäistyvän miehen tarina soveltuu laajasti länsimaisiin kaupunkiympäristöihin ja käännökset ovat olleet onnistuneita. Lisäksi on sanottava, että komedialle löytyy helpommin ostaja kuin vakavalle näytelmälle.
Tunnet Meksikoa hyvin. Mitä projekteja teillä siellä on?
Nordic Drama Cornerilla on meneillään monivuotinen hanke Latinalaiseen Amerikkaan. Alue on ollut NDC:lle ennestään tuntematon. Olemme parin vuoden ajan tutustuneet näihin alueisiin. Lattareissa merkittäviä teatterimaita ovat ainakin Meksiko, Argentiina, Chile, Peru ja Kolumbia. Meksikossa olemme tehneet yhteistyötä Instituto Nacional de Bellas Artesin (INBA), Paso de Gato -teatterilehden ja Suomen suurlähetystön kanssa. NDC:n näytelmiä on esitelty Feria del Libro Teatral -festivaalilla vuonna 2010 ja 2011. Tällä hetkellä valmistelemme yhteistyössä Tinfon, Suomen Meksikon suurlähetystön, INBAn, Teatro Helénicon, Universidad Nacional Autonóma de México (UNAM) kanssa elokuulle 2012 DramaFest -festivaalia. DramaFest on Mexico Cityssä järjestettävä uuteen näytelmäkirjallisuuteen keskittyvä festivaali. Festivaalilla nähdään meksikolainen tuotanto Juha Jokelan MOBILE HORROR näytelmästä, suomalaisen ohjaajan ohjaus meksikolaisesta näytelmästä CONNECTING PEOPLE (Elena Guiochins) sekä lukudraamat kahdesta NDC:n näytelmästä. Lisäksi festivaalille kutsutaan kaksi suomalaista teatteriammattilaista pitämään työpajoja meksikolaisille kolleegoille. Yhteistyöhön Suomen näkökulmasta liittyy sekä näytelmien vienti että taiteilijoiden liikkuvuus.
Miten kuvailisit espanjankielistä yleisöä? Miten se ottaa vastaan suomalaisen teatterin?
Espanjankieliselle yleisölle on käsittääkseni esitetty aika vähän suomalaista teatteria, ainakin meidän kirjailijoidemme näytelmiä. Saara Turusen ja Otso Kauton näytelmät saivat Meksikossa erittäin innostuneen vastaanoton. Nuoresta uimaritytöstä kertovassa Kipukynnyksessä on Lattarinäytelmille tuttua maagista realismia. Puputytön osalta jännitti, miten feministinen pohdiskelu istuu machojen maahan, mutta pelko oli turha! Se todella iski yleisöönsä.
Mitkä suomalaiset näytelmäkirjailijat menestyvät nykyään parhaiten espanjankielisessä maailmassa? Entä muissa maissa?
NDC:n kirjailijoista ulkomailla on esitetty eniten Laura Ruohosta, Mika Myllyahoa ja Juha Jokelaa. Viime vuosina erityisesti Mika Myllyahon Paniikki (esitetty myös Espanjassa) ja Juha Jokelan Fundamentalisti ovat löytäneet tiensä näyttämöille useissa maissa. Compañía Ilmatar on valmistelemassa esitystä Elisa Salon nuorten näytelmästä Räjähdysvaara. Lisäksi Otso Kauton Quo Vadis –teatteriryhmä jurttansa kanssa esiintyy usein Espanjasa. Kuitenkin kaiken kaikkiaan espanjankielisissä maissa promootio on vasta alkuvaiheessa, joten vielä on varhaista sanoa, mitkä näytelmät erityisesti kiinnostavat.
Julkaisuvapaa Suomen Madridin-instituutin luvalla
