Arkkitehtuurilla on avainasema taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, sanoo Tampereen yliopiston arkkitehtuurin tenure track -professori Fernando Nieto Fernández, joka muutti Suomeen Madridista. Millaisena hän näkee arkkitehtuurin tulevaisuuden, ja millaisia eroavaisuuksia suomalaisen ja espanjalaisen arkkitehtuurin välillä on? Fernando vinkkaa myös suomalaisia suosikkikohteitaan, joiden mielenkiintoiseen arkkitehtuuriin hän suosittelee tutustumaan.
Kertoisitko hiukan itsestäsi ja urastasi. Kuinka päädyit Suomeen?
Olen arkkitehti ja väittelin Madridin ETSAM-yliopistosta vuonna 2014. Ennen väitöstäni asuin vuoden Zürichissä viimeistelemässä väitöskirjaani, jonka jälkeen sain tutkijatohtorin paikan Aalto-yliopistosta Helsingistä. Vuonna 2018 tulin valituksi tenure track -urapolulle Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikköön, jossa työskentelen tällä hetkellä professorina ja tutkijana.
Millaisia teemoja viimeaikaiset tutkimuksesi käsittelevät?
Tutkimus- ja opetusalani on rakennussuunnittelu. Viime vuosina olen jatkanut väitöskirjastani versoneiden yhteisöllisen asumisen metodologiaa käsittelevien tutkimuslinjojen parissa. Olen myös aloittanut uusia tutkimuksia, esimerkiksi tutkijatohtori Rosana Rubion kanssa meillä on meneillään tutkimus nimeltään ”Arkkitehtuuri, yhteisö ja yksilöllisyys”. Projektissa selvitämme, miten rakennettu ympäristö vaikuttaa yksinäisyyden ja sosiaalisen eristyneisyyden kokemuksiin ja miten arkkitehtuurilla ja suunnittelulla voidaan vaikuttaa ihmisten kohtaamiseen asuintiloissa. Olemme myös kiinnostuneita pohjoismaisesta modernismin aikakauden arkkitehtuurista ja sen vaikutuksista nykyarkkitehtuuriin. Projektimme yhdistelevät perustutkimusta ja käytäntöä humanistisella näkökulmalla ja painotuksella, jotka korostavat arkkitehtuurin kulttuurisia ja esteettisiä arvoja.
Opetat Tampereen yliopistossa. Millaista on opettaa suomalaisessa yliopistossa verrattuna muihin yliopistoihin, joissa olet työskennellyt?
Opetus yliopistotasolla on ollut melko samanlaista opetusmetodeiltaan ja oppimistuloksiltaan kaikissa yliopistoissa, joissa olen työskennellyt, niin Espanjassa kuin Suomessakin. Tampereella ja Suomessa yleisesti arkkitehtuurin opinnot ovat melko generalistisia ja keskittyvät erityisesti käytäntöön. Yleisesti tieteen alan kaikista teknisimpiä puolia, kuten rakenteiden laskemista tai rakennuksien pystyttämistä, ei opeteta täällä, vaikka Espanjassa ne kuuluvat opetussuunnitelmiin. Tampereen arkkitehtuurin laitoksella on maisterivaiheessa kolme opintolinjaa, jotka perustuvat tutkimuspainotuksiimme ja joista opiskelijat voivat valita omansa. Ne ovat rakennussuunnittelu, rakennusperinnön hoito ja yhdyskuntasuunnittelu. Rakennussuunnittelun rooli on tärkeä kaikilla linjoilla, sillä suurin osa kursseista ja työpajoista on käytännönläheisiä ja hyödyntää opiskelijoiden aktiivista roolia ja omia projekteja keskeisenä oppimismetodina (learning by doing). Yritämme käyttää tutkimusta opetuksen tukena mahdollisimman paljon, mistä syystä johtuen yhä useampi opiskelija suuntautuu tutkimukseen ja akateemiseen maailmaan. Suurin osa valmistuneista haluaa kuitenkin työskennellä arkkitehtitoimistoissa tai itsenäisesti arkkitehteinä.
Mitkä ovat suurimmat erot suomalaisen ja espanjalaisen arkkitehtuurin välillä?
Sekä suomalainen että espanjalainen nykyarkkitehtuuri ovat laadultaan erityisen kovatasoisia. Suomessa on kourallinen arkkitehtitoimistoja, jotka tekevät kansainvälisesti ensiluokkaista arkkitehtuuria, oli sitten kyse melkein aina arkkitehtuurikilpailujen kautta suunnitelluista julkisista rakennuksista tai yksityisistä toimeksiannoista. Pohjoismaisella arkkitehtuurilla on tietenkin verrattuna eteläeurooppalaiseen joitakin luonnollisia eroavaisuuksia, joita ovat esimerkiksi tilojen kompaktius ja tarkempi rajaus sisä- ja ulkotilojen välillä. Ilmasto sallii Espanjassa eräänlaisten välitilojen rakentamisen sisä- ja ulkotilojen väliin, mikä ei ole Suomessa niin tyypillistä. Lisäksi puun käyttö rakennusmateriaalina sisä- ja ulkotiloissa, ja yhä etenevissä määrin myös rakenteissa, on hyvin tyypillistä Suomessa niin julkisissa tiloissa kuin kodeissa ja yhteiskäyttötiloissa.
Millaisena näet arkkitehtuurin tulevaisuuden? Mikä on ekologisen kestävyyden rooli tulevaisuudessa?
Arkkitehtuurin tulevaisuus näyttää valoisalta erityisesti poliittisten muutosten vuoksi, sillä esimerkiksi Espanjassa on juuri hyväksytty rakentamisen laatua sääteleviä lakeja. Arkkitehtuuri tieteenä yhdistää hyvin monenlaisia seikkoja (teknisiä, materiaaleihin liittyviä, toiminnallisia ja esteettisiä), joihin liittyvät lisäksi tärkeällä tavalla kulttuuriset ja sosiaaliset arvot. On tärkeää ymmärtää, että meillä on käytössämme vain yksi planeetta ja rajatut luonnonvarat. Arkkitehtien pitää käsittää, kuinka suuri rooli tieteenalallamme on ympäristökysymyksissä ja taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Arkkitehtuuri heijastaa yhteiskuntaa ja aikakauttaan ja siihen liittyy arvoja, jotka ylittävät pelkät käytännölliset tarpeet. Arkkitehtien koulutus yhdistää tekniikkaa ja humanismia, minkä vuoksi meillä on edellytykset osallistua monenlaisiin keskusteluihin. Riippumatta ammatin harjoituksen tavasta (suunnittelu, tutkimus, julkinen hallinto tai yksityinen sektori) on meidän velvollisuutemme kehittää ideoita, jotka voivat ratkaista holistisella tavalla nykyajan, ja myös tulevaisuuden, haasteita.
Mitkä rakennukset sinun mielestäsi ovat suomalaisen arkkitehtuurin helmiä?
Käytännössä kaikki Alvar, Aino ja Elissa Aallon työt ovat kiistämättömästi omassa luokassaan. Jotkut niistä ovat korvaamattomia, jos haluamme ymmärtää niin suomalaisen kuin yleisesti eurooppalaisen arkkitehtuurin kehitystä 1900-luvulla. Aaltojen vaikutuksen lisäksi nostaisin esille kourallisen heidän aikalaisarkkitehtejään, joihin kuuluu muutamia mainitakseni Kaija ja Heikki Siren, Raili ja Reima Pietilä, Aarne Ervi, Pekka Pitkänen ja Arno Ruusuvuori. Nämä arkkitehdit tekivät historia samanaikaisesti Aaltojen ja eurooppalaisten avantgardistien kanssa modernismin ensimmäisessä ja toisessa vaiheessa. Arkkitehtuurisesti merkittäviä kohteita on melkein kaikissa isoimmissa suomalaisissa kaupungeissa, mutta erityisesti Helsingissä ja Tampereella. Jos minun pitäisi valita muutama esimerkki Aaltojen tuotannon ulkopuolelta, ne voisivat olla esimerkiksi Viljo Revellin, Heimo Riihimäen ja Niilo Kokon Lasipalatsi (1935) Helsingin keskustassa ja Aarne Ervin Porthania (1957) Helsingin yliopistolla.
Olet myös Casa Internacional -lehden päätoimittaja. Mikä on Suomelle omistetun numeron teema?
Casa Internacional -lehden numero 188 on omistettu Suomelle, minkä vuoksi olemme valinneet mukaan 12 suomalaisarkkitehtien rakentamaa asuinrakennusta tältä vuosisadalta. Valitut talot sijaitsevat enimmäkseen luonnon helmassa, ja jotkut niistä ovat niin syrjäisillä paikoilla pienillä saarilla, että niihin pääsee kulkemaan vain veneellä. Osa sen sijaan sijaitsee lähempänä kaupunkia, pääasiallisesti Helsingissä. Kaikki niistä yhdistävät asukkaansa kiinnostavalla tavalla luontoon arkkitehtuurin kautta.
Mihin arkkitehtuurisiin kohteisiin tutustumista suosittelet Suomessa? Mikä on suosikkisi?
Klassikoista suosittelen kaikkien Aallon kohteiden lisäksi vierailemaan Oiva Kallion Villa Oivalassa (1924) Villingin saarella lähellä Helsinkiä, Arno Ruusuvuoren WeeGee-näyttelykeskuksessa (1967) Espoossa, Pekka Pitkäsen Pyhän ristin kappelissa (1967) Turussa ja Sirenien Otaniemen kappelissa (1958). Saman aikakauden julkisista rakennuksista suosittelen tutustumaan Turun kaupunginkirjastoon (2007) ja uusimpana Helsingin yliopiston Think Corneriin (2017), jotka molemmat ovat JKMM arkkitehtien käsialaa.
