Ilona Ahti

Ilona Ahti: Toivon, että muutaman vuoden päästä tällainen tapa kuvata tyttöjä on jo täysin normaalia

Suomalainen elokuva Tytöt, tytöt, tytöt kuvaa teinityttöjen elämää uudenlaisella tavalla, joka on liikuttanut ja innostanut myös kansainvälistä yleisöä. Käsikirjoittaja Ilona Ahti kertoo, mistä ajatus elokuvaan lähti ja millaisen vastaanoton tarina on saanut Latinalaisessa Amerikassa. Ilona Ahti on valmistunut maisteriksi sekä Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä että Aalto yliopiston käsikirjoittamisen linjalta. Hänen teksteissään onkin usein jokin yhteiskunnallinen pohjavire tai vähintään feministinen sanoma. Ilona on tehnyt aiemmin muun muassa lyhytelokuvia ja tv-sarjoja, mutta Tytöt tytöt tytöt on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa.

Mistä idea Tytöt, tytöt, tytöt -elokuvaan lähti?
Idea elokuvaan syntyi yhdellä käsikirjoituskurssilla, jossa tutustuin ensimmäistä kertaa käsikirjoittajaopiskelija Daniela Hakuliseen. Kurssin teemana oli yhdessä kirjoittaminen. Juttelimme hissin edessä ja totesimme, että haluaisimme kirjoittaa teineistä. Siitä se lähti. Tästä on jo 10 vuotta! Heti aluksi oli selvää, että luomme tarinan ja henkilöt, jotka ovat todenmukaisia ja joilla on samanlaisia kokemuksia rakkaudesta, seksistä ja oman identiteetin hakemisesta kuin meilläkin oli. Tarina on hyvin henkilökohtainen. Mimmissä, Rönkössä ja Emmassa on paljon sellaista, mitä olemme kokeneet itse, mutta fiktioon kohotettuna. Halusimme, että tytöt saavat kokeilla, saavat tehdä virheitä ja saavat todeta, että tämä ei tuntunutkaan hyvältä. Seksin kuvaus oli keskeistä. Koko elämämme olimme katsoneet elokuvia ja sarjoja, joissa naisen nautinto tai sen etsiminen kerrottiin miehen näkökulmasta. Näille naishahmoille riitti se, että löytyi mukava mies, joka ei kohdellut heitä huonosti. Halusimme haastaa tämän narratiivin. Meille oli tärkeää myös, että tämä ei ole ”tullaan kaapista ulos” -tarina. Lisäksi Rönkkö-henkilön mahdollinen a-seksuaalisuus tai demiseksuaalisuus on keskeistä. Kaikki eivät koe seksiä samalla tavalla, ja se on täysin ok.

Elokuva on menestynyt upeasti kansainvälisesti. Mistä arvelet sen johtuvan?
Kun istuimme Danielan kanssa monta vuotta sitten eräänä kesänä jälleen laiturinnokassa ja olimme epätoivoisia, sillä rahoitus oli taas jumissa, kuvittelimme että jonain päivänä juhlimme Sundancessa. Ja näin tosiaan kävi. Se on aivan käsittämätöntä. Nyt elokuva kiertää ympäri maailmaa ja saa muun muassa Yhdysvalloissa teatterilevityksen. Keskusteluissa kansainvälisen yleisön kanssa on piirtynyt esiin se, että elokuva sekä naurattaa että itkettää. Monet näkevät henkilöhahmoissa itsensä tai nuoremman version itsestään. Olemme kuulleet paljon sellaista palautetta, että ”olisinpa voinut nähdä tämän elokuvan nuorempana, olisin säästynyt paljolta kivulta”. Sellaisen palautteen edessä on aivan sanaton. Luulen, että tapa, miten tytöt saavat vapaasti etsiä seksiä, rakkautta ja nautintoa omilla ehdoillaan, ilman että heitä rangaistaan siitä, on keskeistä. Toivon, että muutaman vuoden päästä tällainen tapa kuvata tyttöjä on jo täysin normaalia, eikä lainkaan radikaalia. Menestykseen vaikuttaa varmasti myös se, että elokuvan käsikirjoittajat, ohjaaja ja molemmat tuottajat ovat naisia, kuten pääroolien esittäjätkin. Miehet ovat tällä kertaa täysin marginaalissa, joka on edelleen harvinaista elokuva-alalla. Emme tähdänneet erikseen kansainväliseen menestykseen, ei sellaista voi oikein laskelmoida. Kerroimme vaan tarinan suoraan sydämestämme, ilman filttereitä. Loimme maailman, jossa me haluaisimme elää. Ja elokuva päätyi koskettamaan ihmisiä ympäri maailman.

Millainen elokuvan vastaanotto Latinalaisessa Amerikassa on ollut?
Olen ollut elokuvan kanssa tähän mennessä Ciclo Rosa -festivaaleilla Bogotassa ja Cine Europeo -festivaaleilla Chilessä. Elokuva on otettu hienosti vastaan. On ihmetelty muun muassa sitä, ovatko nuoret tosiaan noin itsenäisiä Suomessa, eikö lesbous ole oikeasti mikään tabu ja puhuvatko suomalaiset teinit noin paljon englantia? Chilessä törmäsin siihen, että käsikirjoittamisella ei ole pitkiä perinteitä, vaan yleensä ohjaaja kirjoittaa itse. Lisäksi naistekijöitä on ylipäätään paljon vähemmän kuin Suomessa, mutta tähän on onneksi poikkeuksia.

Mitä espanjankielisiä elokuvia suosittelet suomalaisille?
Voin suositella lämpimästi chileläisen Francisca Alegrian elokuvia. The Cow Who Sang A Song Into The Future kilpaili tänä vuonna Sundancen World Dramatic -sarjassa Tytöt tytöt tytöt kanssa. Sundancen World Dramatic -kilpailussa oli esillä useampi espanjankielinen elokuva. Grand Jury Prizen voittanut Alejandro Loayza Grisin Utama on hieno tarina kuivuuden piinaamasta Boliviasta.

Millaisia projekteja sinulla on tällä hetkellä työn alla?
Kehittelen itse parhaillaan sarjaa, joka sijoittuu sekä Kolumbiaan että Suomeen. Lisäksi minulla on työn alla komedia äitiydestä sekä uutena aluevaltauksena kauhuelokuva.

Valikko