Cádizin ja Extremaduran kulttuurivaihto
Tukeakseen kulttuuri- ja koulutusvaihtosopimuksia Suomen ja lusohispaanisen alueen maissa instituutti on allekirjoittanut sopimukset Cádizin kaupungin ja Extremaduran hallintoalueen kanssa. Sopimusten tavoitteena on rikastuttaa kulttuuritarjontaa kaupungeissa ja edistää keskinäistä ymmärrystä.
CÁDIZ
Suomen Madridin-instituutti allekirjoitti kulttuurivaihtosopimuksen viideksi vuodeksi Cádizin kaupungin kanssa (2008–2012) tavoitteenaan kehittää kulttuurisiltana toimivia tapahtumia. Kyseinen sopimus on saanut aina suurta tukea puolelleen, ja sen suojelijana toimii Suomen entinen presidentti Tarja Halonen. Kiitos menestyksekkään yhteistyön, kulttuuritapahtumien järjestäminen on jatkunut samaan malliin.
Sopimuksen mukaan Cádizin kaupunki lupaa sisällyttää ensisijaisesti suomalaisia taiteilijoita tai taideryhmiä ja heidän töitään järjestämiinsä aktiviteetteihin. Suomen Madridin-instituutti puolestaan sitoutuu tuomaan esille Cádizin kulttuuria Suomessa esimerkiksi cadizlaisten yhtyeiden musiikkiesitysten ja taiteilijoiden pitämien näyttelyiden kautta. Yhtenä esimerkkinä Suomen lukuisasta kulttuuritarjonnasta Cádizissa on ollut Susanna Leinosen tanssiryhmän esitys tai perinteisen Lapin kulttuurin näyttely.
EXTREMADURA
Kulttuuri- ja koulutusvaihtosopimus Suomen Madridin-instituutin ja Extremaduran opetus- ja kulttuuriministeriön välillä seuraa Cádizin sopimuksen jalanjälkiä edistäessään suomalaista kulttuuria ja lisätessään instituutin mahdollisuuksia järjestää tapahtumia uudella alueella. Tässä mielessä sopimus laajentaa instituutin järjestämien aktiviteettien kenttää ja lisää suomalaisen kulttuurin ja koulutuksen näkyvyyttä Iberian niemimaalla.
Extremadura lupautuu sisällyttämään suomalaisten taiteilijoiden, taiteilijaryhmien ja kirjailijoiden töitä järjestämiinsä tapahtumiin sekä tuomaan Suomea esiin toiminnoissaan. Koulutuksen piirissä aktiviteetit taas keskittyvät opetuksellisiin konferensseihin ja tapahtumiin sekä pyrkivät lisäämään koulutusalan toimijoiden välistä vuorovaikutusta kummankin maan välillä.
Vastavuoroisesti Suomen Madridin-instituutti osallistuu tapahtumien suunnitteluun ja yhteistyökumppaneiden etsimiseen koulutuksen ja kulttuurin aloilta sekä helpottaa paikallisten artistien pääsyä suomalaisen kulttuurin maailmaan.
Tämän sopimuksen tuloksena useat extremaduralaiset opettajat ovat voineet vierailla suomalaisissa kouluissa, ja vuonna 2013 pidettiin Méridassa merkittävä suomalaista koulutusjärjestelmää käsittelevä seminaari.