Neljä 1950-luvun suomalaiselokuvaa

Uutuudet

Suomen Madridin-instituutin kirjastoomme on saapunut uutuutena neljän elokuvan DVD 1950-luvun suomalaisia klassikoita. ”Suomen Filmiteollisuuden Parhaat” – neljän elokuvan kokoelma sisältää ainutlaatuisia komedian- sekä draamantäyteisiä tarinoita Suomen historiasta.

Vuonna 1933 perustettu Oy Suomen Filmiteollisuus (SF) tuotti kolmenkymmenen ensimmäisen vuoden ajan lähes 240 pitkää elokuvaa. Luku on suuri, ottaen huomioon Suomen sota-aika sekä tuonaikaiset historialliset käännekohdat. Elokuvat luonnollisesti käsittelivät suomalaisia ajankohtaisia aiheita sisältäen sotaa, mahdottomia rakkauksia sekä yhteisön arkea suomalaisessa työläiskulttuurissa:

Musta rakkaus (1957) on dramaattinen tarina tyypillisestä 50-luvun suomalaisesta työläisperheestä, sisältäen rakkautta ja mustasukkaisuutta Unton, Marjatan sekä Paulin välillä. Elokuva perustuu Väinö Linnan samannimiseen romaaniin.

Herra sotaministeri (1957) on sotahistoriallinen elokuva, jossa sotaministeriössä työskentelevä Kalle (Pentti Siimes) tutustuu Suomen uuden hallituksen muodostajan tyttäreen neiti Mariaan.

Jännityselokuva Verta käsissämme (1958) on Mika Waltarin pienoisromaaniin Ei koskaan huomispäivää -perustuva tarina Jussista ja Elinasta, jotka esittävät elokuvan petollista lemmenparia. Elokuvassa esiintyy näyttelijä Elina Pohjanpää sekä lukuisista rooleistaan tunnettu Tauno Palo.

Vatsa sisään, rinta ulos! (1959) on hulvaton komedia naisia pelkäävästä kapteenista Roudasta (Helge Herala), joka komennetaan töihin tyttöjen sisäoppilaitokseen. Tarina etenee hauskoista kommelluksista, joita Routa kohtaa opettaessaan tyttöjä.

Haluatko nähdä 1950-luvun suomalaisia elokuvia? Tulethan siis kirjastoomme hakemaan uutta ja ainutlaatuista elokuvakokemusta Suomen historiasta!