Värikästä taidetta lapsille ja aikuisille

Uutuudet

Tällä kertaa kirjastomme on saanut täydennystä Etelä-Savosta Taiteen Edistämiskeskuksen lahjoituksena. Lapsille esittelemme värikkäitä DVD-uutuuksia, jotka piristävät harmaimmankin sadepäivän ja aikuiset asiakkaamme pääsevät tutustumaan eteläsavolaiseen kuvataiteeseen.

Ekat oopperat – Viisi animaatiota sisältää viisi lapsille suunnattua pienoisoopperaa, jotka johdattavat hauskalla tavalla oopperan maailmaan. DVD:llä nähtävät animaatiot ovat eteläsavolaisten koululaisten käsialaa ja musiikista vastaavat Sibelius-Akatemian sävellyksen opiskelijat yhdessä Suomen kansallisoopperan kanssa.

Toinen lapsille suunnattu uutuutemme, Animaatioituja, on kokoelma päiväkoti- ja alakouluikäisten lasten tekemiä lyhytanimaatioita, joissa lasten mielikuvitukselliset tarinat heräävät henkiin värikkäiden kuvien ja kekseliään toteutuksen myötä. Animaatioituja on tulosta Etelä-Savon taidetoimikunnan, Mikkelin taidemuseon ja koulujen yhteistyöstä ja se on huomioitu kunniamaininnoin useilla filmifestivaaleilla.

Maaliskuun kirjauutuutemme, Aidosti omaa – kuvataiteilijoita Etelä-Savosta, esittelee lukuisan joukon kuvataiteilijoita, jotka asuvat ja työskentelevät Etelä-Savon alueella. Tuttuja ja tuntemattomampia nimiä vilisevä kirja kuvailee 48 taiteilijan tyyliä sekä esittelee heidän teoksiaan kertoen samalla vaikuttavaa tarinaa eteläsavolaisen kuvataiteen nykytilasta.

Tervetuloa kirjastoomme koko perheen voimin!