Taidetta Keski-Suomesta

Uutuudet
Kuva: Juha Suonpää, Läksin Akselin kannoille, kirjasta Tunne Maisema

Suomen Madridin-instituutin kirjasto on saanut kirjalahjoituksena Jyväskylän taidemuseolta neljä museon uutta julkaisua. Teokset esittelevät kyseisessä museossa esillä olleita näyttelyitä nykytaiteesta grafiikkaan.

Muistikuvia Litorinamereltä esittelee Olli Marttilan samannimisen näyttelyn, joka on yleisön nähtävissä Jyväskylän taidemuseossa 12.1.2014 asti. Runsaasta sadasta teoksesta koostuva näyttely pyrkii luomaan kokonaiskuvan taiteilijan laajasta, kokeilevasta ja ennakkoluulottomasta tuotannosta, johon kuuluu mm. 1970-luvun surrealistis-naivistisia öljymaalauksia, 1980-luvun omaelämäkerrallisia vesivärimaalauksia sekä omaperäisiä pastellimaalauksia 1990-luvulta lähtien.

Tunne maisema on kirja samannimisestä näyttelystä, joka oli esillä museossa vuonna 2011. Näyttelyn tarkoituksena on herättää ihmisiä pohtimaan suhdettaan maisemaan, lähiympäristöön ja kokemuksiin luonnossa. Se tuo taiteen avulla esille erilaisia tapoja tulkita ja nähdä maisemia ja elinympäristöämme. Näyttely liittää toisiinsa kuuluisten taidemaalarien Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen maalaamia keskisuomalaisia maisemia ja nuorempien taiteilijoiden nykytaidetta. Nykytaiteilijoista mukana ovat: Elina Brotherus, Jan Eerala, Ilkka Halso, Hannaleena Heiska, Markus Konttinen, Jarmo Kukkonen, Antti Laitinen, Pekka Luukkola, Jussi Niva, Thomas Nyqvist, Tuula Närhinen, Jorma Puranen, Ari Saarto, Kari Soinio ja Juha Suonpää.

Lisäksi lahjoitukseen kuuluu pari julkaisua vuosilta 2009 ja 2012 kansainväliseen grafiikkatriennaaliin Graphica Creativaan liittyen. Kyseessä on vanhin kansainvälinen säännöllisesti järjestettävä grafiikkanäyttely Pohjoismaissa. Näyttely järjestetään Jyväskylässä joka kolmas vuosi.

Valmistaudu ARCO 2014 –taidetapahtumaan kirjastossamme.