Minulta kysytään usein, vaikuttaako Espanjan talouskriisi suomalaisen kulttuurin vientiin Espanjaan. Vastaan tässä kaikille: kyllä vaikuttaa ja myönteisesti vaikuttaakin.
Talouskriisin häränsarvi on puhkaissut suuren aukon espanjalaisiin kulttuuritoimijoihin. Taide ja kulttuuri saavat nyt kylmää kyytiä: viidesosa yksityisistä gallerioista on sulkenut ovensa ja mm. elokuva-alan tuotto, joka ennen kriisiä oli 600 miljoonaa euroa vuodessa, on laskenut tänä vuonna 12 %. Synkimmät kristallipalloon tuijottelijat povaavat, että 70 % Espanjan elokuvateattereista sulkee ovensa tänä ja ensi vuonna.
Taiteen alojen verotus on noussut keskimäärin 13 %. Luova talous tuottaa noin 4 % Espanjan BKT:sta, joten syyskuussa voimaan astunut liikevaihtoveron korotus voi toimia jarruna luovan talouden nousulle.
Ankarina aikoina Suomen ja muiden Espanjassa toimivien kansallisten kulttuuri-instituuttien ohjelmatarjonnalle on kysyntää. Suomen Madridin-instituutin ovikello soi päivittäin. Kirjallisia yhteistoimintaesityksiä satelee sähköpostiin. Otamme kaikki kyselijät ilolla vastaan, mutta toki suruakin aiheuttavat etenkin nuoret työttömät, jotka vierailevat ujoina kirjastossa ja kyselevät, miten Suomeen pääsisi töihin tai opiskelemaan.
Talouden lihavina vuosina espanjalaiset rakensivat ja kunnostivat upeita taidekeskuksia, joista osa seisoo nyt mahtipontisina, mutta tyhjillään. Espanjan seitsemäntoista autonomisen alueen hallituksilla sekä kaupungin- ja kunnanhallituksilla ei ole enää riittäviä resursseja jatkuvaan ohjelmatoiminnan järjestämiseen. Näihin loistaviin tiloihin suomalaiset toimijat voivat päästä nyt maksutta.
Kriisin aiheuttaman epävarmuuden keskellä suomalaisten hieman tiukkapipoinen maine sanansa pitäjinä ja omien laskujensa maksajina on nyt Espanjassa valttia. Espanjalaiset toimijat tekevätkin mieluusti yhteistyötä Suomen Madridin-instituutin kanssa, koska suomalaisilla ja instituutilla on maassa hyvä maine.
Usein meitä tosin luullaan rikkaammiksi kuin mitä olemme. Vuodesta 1996 lähtien instituuttimme on toiminut pienellä budjetilla, jota ei voi edes verrata suurten kansallisten kulttuuritalojen, kuten saksalaisen Goethe Institutin tai brittien Bristish Councilin rahoitukseen. Ponnistamme siis pienellä kukkarolla suurille areenoille.
Elämä on unta, sanoi Espanjan kultaisen barokkiajan kirjailija Pedro Calderón de la Barca jo 1635 julkaistussa teoksessaan. Elokuva taiteen alana puolestaan on kollektiivista unta. Sitä katsotaan ja nähdään yhdessä. Sen sijaan esimerkiksi kirjallisuus on unista individualistisinta, silla kukin lukija etenee kirjallisuuden rivejä yksin matkalla tarinaan.
Toivon, että espanjalaisten kollektiivinen uni ei olisi painajaista ja että tämä luova ja ystävällinen kansa heräisi pian parempaan päivään.
Auli Leskinen
