Hedelmiä, rosoja ja maagista realismia: kokemuksia koulutusjaksosta Kolumbiassa

Posted By :
Comments : Off

Kolumbiaan! Kouluttamaan Omakuva N.Y.T. taiteellista kasvuryhmämallia mielenterveys- ja yhteisötyön ammattilaisille? Tällaista mahdollisuutta en ollut tullut ajatelleeksi edes unelmissani.  Nyt jälkeenpäin koko lähes kolmen viikon reissu tuntuu miltei unelta. Bogotassakin usein ällistyin herätessäni taiteilijaresidenssiä muistuttavassa asunnossani Santa Teresitan alueella. Suurista ikkunoista näkyi paljon punatiilisiä kattoja ja heti siinä takana Andien vuoret. Miten juuri minä olen täällä?

Vuoden mittainen suunnittelu, oikeiden yhteistyökumppaneiden löytyminen, FinFami Uusimaa ry:n ennakkoluulottomuus ja Suomen Madridin-instituutti sen mahdollistivat. Satuin olemaan oikea henkilö oikeassa paikassa. Tanssija Netta Varga, joka asuu Bogotassa ja työskentelee Suomen Madridin-instituutin asianaisena, oli kuullut nuorille kehitetystä Omakuva N.Y.T. -mallista, jota olen ollut kehittämässä FinFami Uusimaa ry:ssä työparini Ursula Hallaksen kanssa. Netta oli tuuminut mallin olevan jotain, mikä saattaisi natsata Kolumbiaan ja ehdotti sitä projektiksi instituutille. Instituutti onnistui hankkimaan projektille Suomen ulkoasianministeriöltä mittavan kehitysyhteistyötuen, mikä mahdollisti projektin laajentamisen alkuperäissuunnitelmasta. Netan avulla Bogotasta löytyi sopiva koulutusyhteisö: yksityinen Externado-yliopisto ja siellä erityisesti humanististen tieteiden professori Mauricio Aponte. Mauricio oli innostunut brasilialaisen Augusto Boalin teatteriperinteestä, ja filosofina ja psykiatrina ymmärsi myös luovuuden ja mielenterveyden yhteyden mahdollisuudet. Pyörä laitettiin pyörimään ja toukokuussa löysin itseni Externadon punatiilisten rakennusten väliseltä pihalta, hieman pyörällä päästäni korkeuserosta ja kaikesta.

Alku oli varautunutta. Minä en edes puhu espanjaa. Koulutus toteutui englanniksi, ja Suomen Madridin-instituutin asianainen Netta tulkkasi puolin ja toisin. Hidastahan se oli, ja hermoilin hieman. Mitä ihmettä minulla olisi tarjottavana psykiatreille, psykologeille ja järjestötoimijoille, jotka työskentelivät sitoutuneesti sisällissodan jälkeisen jälleenrakennuksen parissa? Miten Suomen oloihin mielenterveysomaisten järjestöihin ja oppilaitoksiin kehitetty malli voisi taipua ex-taistelijoiden integraatioprosesseihin? Sosiaali- ja terveysministeriöstä tulleet naiset kyselivät totisina tutkimusevidenssiä ja -artikkeleita. Totesin, että malli on vielä kehittyvä, ja olemme vasta aloittaneet pienoistutkimuksen mallin vaikutuksista mentalisaatiokykyyn ja tunnetaitoihin Saksassa kehitetyn MZQ-mittarin mukaan. Ja muuten en tiedä, en ollenkaan tiedä, miten tämä tänne sopii. Kokeillaan!

Hyvin pian tapahtui se, mitä olen usein päässyt todistamaan myös Suomen oloissa. Taide otti osallistujat kiinni! Tai he ottivat taiteesta, miten vain. Kehot pehmenivät harjoitteissa ja hymy alkoi näkyä useammin kasvoilla. Oli tunne, että ryhmä ikään kuin kallistui kohti toisiaan, mitä tänään tapahtuu? ”Hoy mi cuerpo”, tänään minun kehoni, siinä kaikki tapahtui! Voi olla, että sillä oli vaikutusta, kun kehotin osallistujia käyttämään tilaisuuden hyväkseen ja ihan vain nauttimaan kurssista, vähän kuin virkistyksenä. Kolumbiassa nimittäin tehdään tosi paljon töitä, monet paiskivat kolmea työtä aamusta iltaan pienillä palkoilla. Välillä hekotimme jäsenet hervottomina älyttömälle vastakeksitylle leikille. Pingviinit ja poliisit, kviik kviik.

“Taide ottaa osallistujat kiinni! Tai he ottavat taiteesta.”

Ja miksipä ei? Taide on usein kuin leikki, paluu ennakoimattomuuteen ja seikkailuun, joka voi saada milloin tahansa yllättäviä käänteitä. Moni osallistujista totesi ”muistavansa” jotakin mikä oli painunut taka-alalle. Tämä muistaminen liittyi omaan luovuuteen ja iloon. Myös mahdollisuus käydä läpi oman elämän historiaa, varsinkin elettynä kehollisena kokemuksena toi suuria oivalluksia. Arvet saivat arvoa. ”Miten on mahdollista, että me kolumbialaiset, jotka usein epäilemme ihmisten tarkoitusperiä, voimme näin lyhyen ajan sisällä alkaa jakaa niin suuria ja merkityksellisiä asioita keskenämme? Mistä syntyy tämä luottamus?”

Viimeisenä päivänä kurssilaiset toteuttivat omat installaationsa töistä, joita kurssilla oltiin rakennettu, sekä laukkujensa random-sisällöstä. Heillä oli lupa levittää näyttelynsä läheisiin yliopiston tiloihin, mutta kaikki halusivat jäädä samaan tunkkaiseen ja ahtaaseen luokkahuoneeseen. Se oli ryhmähetki, jossa yhteenkuuluvuuden merkitys korostui. Tilaan töpsähtäneet vartijat eivät meinanneet lähteä lainkaan pois ällistellessään luovaa anarkiaa ja maagista tunnelmaa, jotka olivat äkkiä vallanneet erään nurkkauksen kauppatieteistä tunnetussa yliopistossa.  Osallistujat kertoivat omakuviaan, tulkintoja ja tarinoita, joita taide oli nostanut esiin. Kuuntelin iho kananlihalla keskittynyttä ja hienoa tunnelmaa.

Sertifikaatit jaettiin ja kurssi päättyi onnenkyyneliin. Suudelmia satoi, korvaan kuiskattiin kymmeniä kertoja ”Gracias, gracias, gracias…” Suomalaiseen tapaan sanoin sen kiitoksen ehkä yhden kerran, jos sitäkään kun olin niin ihmeissäni. Mielessäni ja sydämessäni gracias kaikuu vieläkin. Perustimme puolivahingossa ehkä maailman ensimmäinen taideperustaisen mentalisaatiotyöskentelyn verkoston, Los artistas de la Mentalizacion.

Mitä itse sain koulutusekskursiosta? Voisin tässä kohtaa luetella esimerkiksi hedelmiä. Lulo, guanabana, curuba, acai. Onko tämmöisiä makuja olemassa? Voisin myös kuvailla kävelyjä halki kaupungin, kaunista ja rumaa, jatkuvia yllätyksiä nurkan takana. Rosoisia katuja, ”katso aina jalkoihin kun kävelet, täällä voi yhtäkkiä humpsahtaa jonnekin”. ¡Buenas! Opin rempseästi tervehtimään aina ajankohdan mukaan ja kaikenlaisissa tilanteissa. Pääsin yllätysvierailulle Suomen kunniakonsulin Timo Kurkkaan vapaa-ajankotiin Villa de Leivan valkoiseen kylään. Mutta ilman muuta suurin asia olivat tapaamani ihmiset, anteliaat sydämet, huumori ja nopea sanailu. Oli arvokasta reflektoida taideperustaisen työn filosofiaa ja käytäntöjä uudessa kulttuurissa. Edelleen on mykistävää tietää, että nyt sitä meidän malliamme jo sovelletaan siellä kylissä ja virastoissa. Kaikenlaisia hedelmiä sain, myös annoksen surua ja hämmennystä naapurikorttelissa räjäytetun pommin myötä (ei osunut kehenkään sillä kertaa).  Tunsin erikoista mielenrauhaa. Tässä tämä kaikki ihmisten kauneus ja kauheus on, silmieni edessä. Ristiriidoissa oleilee elämänmaku, raskaasti aseistettu nuori poliisi hymyilee kauniisti penkoessaan reppuani, cumbia-konsertissa vanhojen akkojen lanteet keinuu niin että meinaan humahtaa kumoon. Kaikenlaisia hedelmiä, rosoja ja maagista realismia, jotka jättävät kaipuun seuraavaan kertaan. Hasta luego, Colombia, nähdään toivottavasti pian taas!

Space! Kolumbiassa (Sanni Sihvola)