Perulais-suomalainen runoilija Roxana Crisólogo julkaisi vuonna 2022 kirjan Kauneus (la belleza), joka kertoo maailmalla matkustelevasta naisesta ja hänen eri paikoissa näkemistään kauheuksista. Tässä haastattelussa Roxana kertoo myös, millaista on olla runoilija kahden kaukaisen kulttuurin välissä ja kuinka se näkyy hänen runoudessaan.
Kertoisitko meille uusimmasta kirjastasi.
Kirjan nimi on Kauneus (la belleza), koska olen halunnut yhdistää elämäni kaksi kieltä: espanjan ja suomen. Kirja käsittelee maailmalla matkustavaa naista, joka vierailee sota-alueilla ja kohtaa matkallaan ihmisiä, jotka pakenevat juuri näitä sotia. Sen lisäksi runoissa on kyse naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja ympäristöongelmista. Ne kertovat tarinaa rikkinäisestä maailmasta, johon runous tuo kauneuden.
Kuinka sinusta tuli runoilija?
Nuorena yritin kirjoittaa tarinoita, mutta lopulta päädyin aina runoilemaan. Perun poliittinen tilanne oli tuolloin hyvin vaikea ja halusin puhua siitä. Halusin kertoa isovanhempieni ja äitini tarinan —maahanmuuton tarinan. Perussa ei ole muita yhtä suuria ja tärkeitä kaupunkeja kuin Lima, minkä vuoksi siellä puhutaan paljon olemisesta maahanmuuttaja omassa maassaan. Halusin kertoa äidistäni ja hänen kuudesta tyttärestään eteläisessä Limassa sekä puhua ongelmistamme, jotka juontuivat siitä, että olimme maahanmuuttajia kotimaassamme.
Millaista on olla suomalainen kirjailija, joka ei julkaise kansalliskielillä?
Ei ole olemassa apurahoja muilla kuin virallisilla kielillä kirjoittavien teosten kääntämiseksi. Me emme myöskään pääse jäseniksi Suomen Kirjailijaliittoon, koska emme julkaise suomeksi tai ruotsiksi. Järjestelmä tekee hyvin vaikeaksi esimerkiksi muilla kielillä kirjoittavien teosten suomentamisen. Minulta on myös kysytty, käsittelevätkö runoni Suomea. En usko, että kukaan kysyisi suomalaiselta, kertooko hänen kirjansa Suomesta. Ongelmat johtuvat kielipolitiikasta, joka kaipaa rakenteellisia muutoksia. Ymmärrän, että muutokset eivät ole helppoja — esimerkiksi kirjojen kääntämiseksi tarvitaan ammattilukijoita monipuolisella kielitaidolla, jotta voidaan varmistua käännettävien teosten laadusta. Vuonna 2013 perustin Sivuvalon, jossa olemme yrittäneet vaikuttaa ja tehdä yhteistyötä monikulttuuristen kirjailijoiden Suomessa kohtaamien aitojen madaltamiseksi.
Espanjan lisäksi puhut myös suomea ja ruotsia. Mikä merkitys eri kielillä on elämässäsi? Miten luulet, että Suomessa asuminen on vaikuttanut taiteelliseen tuotantoosi?
Ennen kirjoitin valtavan pitkiä lauseita ja kappaleita. Kun muutin Suomeen, koko elämäni mullistui ja huomasin itsekin muuttuneeni. Aina kun kirjoitin sähköposteja Peruun, minulta kysyttiin: miksi kirjoitat niin vähän? Kun ymmärsin jo vähän suomea, aloin lukemaan suomalaista runoutta, joka oli minusta hyvällä tavalla suoraa ja konkreettista sekä hieman omituista. Suomalaisessa runoudessa on jotain poikkeuksellista, karuutta, jonka alkuperästä en ole varma. Ehkä kun elää kylmyyden, pimeyden ja hiljaisuuden keskellä, metsien ympäröimänä, alkaa pikkuhiljaa kuvata kaikkea tietynlaisella tavalla. Minä tarvitsin useita vuosia, kunnes pystyin “ryöstämään” jotain tuosta omaan kirjoitustyyliini. Uusinta kirjaani ajattelin alusta lähtien nimellä Kauneus, enkä aluksi olisi halunnut lisätä sanaa belleza, vaikka kirjoitin espanjaksi. Kun kirjoitin Suomeen sijoittuvia runoja, ajattelin suomeksi ja kuten suomalainen. Tätä omituista, päänsisäistä prosessia on hankala kuvata. Luulen, että vain toinen kaksikielinen kirjoittaja voi ymmärtää, mistä on kyse.
Oletko huomannut eroavaisuuksia etelä-amerikkalaisen ja suomalaisen runouden välillä?
Kun saavuin Suomeen olin yksikielinen, puhuin vain espanjaa. En koskaan ajatellut, että oppisin puhumaan muita kieliä. Huomasin kuitenkin, että pidin kielistä. Vaikka olin jo aikuinen, aloitin useamman vieraan kielen opiskelun. Luonto tulee aina vaikuttamaan suomalaiseen runouteen. Muissa kielissä ei ole vastaavia sanoja, joilla voi kuvata luonnon monipuolisuutta niin kuin suomeksi voi. Metsien läheisyys ja rakkaus luontoa kohtaan ovat jotain maagista. Etelä-Amerikassa suhteemme luontoa kohtaan on hyvin etäinen, vaikka se on fyysisesti lähellä.
Runon kirjasta Kauneus (la belleza) on suomentanut Emmi Ketonen.
Nainen matkustaa katse taaksepäin
Peruuttaa sukupolvia löytääkseen sen hetken
kun kauneus teki hänestä varjon
kun kauneudesta tuli sukunimi
joka merkitsi saavutusta
Äiti hieroi aknea josta tyttö kärsi
Nyppylä oli jakolinja …… pisto
peruskudos jonka tomutan
kuin kunnostetun asunnon jota tarjoan turisteille
tai pankille
Myyn näppyni
……. tutkikaa niitä
Ihotautilääkärit tekivät kaikkensa
eivät kyenneet pyyhkimään jälkiä niin monista
kaivauksista ja valloituksista
Myyminen
auttaa kriisiaikoina
