hombre acodado mira a cámara en blanco y negro

Helsinki – työn perässä lähteneiden rakkaustarina

Helsinki-näytelmä kertoo kuormituksesta, jonka omasta maasta muuttaminen työn löytämiseksi ja puutteellinen kommunikaatio aiheuttavat parisuhteelle. Näytelmä on työmahdollisuuksien perässä Suomeen muuttaneen nuorenparin Anan ja Marcosin rakkaustarina. Iloksemme saimme haastatella näytelmän käsikirjoittajaa David Barreiroa, joka paljastaa, miksi juuri Helsinki valikoitui näytelmän tapahtumapaikaksi.

Helsinki on valittu espanjalaisen Max-elokuvapalkinnon ehdokkaaksi Vuoden tulokas -kategoriassa. Onneksi olkoon! Mitä Helsinki-näytelmä käsittelee?
Ennen kaikkea se on rakkaustarina. Espanjalainen pariskunta Ana ja Marcos joutuvat lähtemään kotimaastaan työmahdollisuuksien puutteen vuoksi. He aloittavat uuden elämän Helsingissä, joka sijaitsee hyvin erilaisessa maassa ja kaukana pariskunnan läheisistä. He joutuvat sopeutumaan uuteen elämäänsä.

Helsinki on osa näytelmätrilogiaa, jonka aloitti Roma ja jonka päättää Madrid. Miksi valitsitte juuri Helsingin keskimmäisen osan tapahtumapaikaksi?
Muutamia vuosia sitten vierailimme Helsingissä ja muualla Suomessa. Maisemat, ihmiset ja kulttuuri kiehtoivat meitä. Emme tienneet silloin, että Helsingistä tulisi vielä jonakin päivänä yhden projekteistamme tapahtumapaikka. Kun aloimme työstää tämän pariskunnan tarinaa, meille oli heti selvää, että heidän tulisi muuttaa juuri Helsinkiin.

Näytelmän lavastus on vähäeleinen. Miten päädyitte tähän ratkaisuun? Kuinka Helsinki näkyy lavastuksessa?
Koko näytelmä tapahtuu Anan ja Marcosin uuden kodin seinien sisällä. Lavastus yhdistää tavallisia kodin huonekaluja, kuten pöytiä ja tuoleja, ei-niin-loogisiin asioihin, kuten katosta roikkuviin kankaisiin, jotka symbolisoivat tilanteesta riippuen läheisyyttä, läpinäkyvyyttä tai kaukaisuutta. Lavalla on myös suuri ikkuna, joka avautuu kaupunkimaisemaan. Haimme lavastuksessa ensisijaisesti symboliikkaa. Paljas näyttämö mahdollistaa katsojan aktiivisen osallistumisen, kun hän joutuu täydentämään asunnon kalustusta mielikuvituksensa avulla.

Millainen on ollut yleisön vastaanotto?
Mahtava! Alusta lähtien yleisö ja kriitikot olivat innostuneita näytelmästä. Kriitikot pitivät meitä yhtenä parhaana madridilaisena näytelmänä. Lisäksi Helsinki sai Max-näytelmäpalkinnon ehdokkuuden.

Millainen on ollut taustatyön prosessi Helsinki-näytelmää käsikirjoitettaessa?
Matkamme Helsinkiin oli ratkaiseva. Siellä vierailtuamme kiinnostuimme espanjalaisista, joiden on täytynyt viime vuosina muuttaa ulkomaille työn löytämiseksi.

Madridin menestyksen jälkeen Helsinki-näytelmä lähtee kiertämään Espanjaa. Missä näytelmän voi nähdä vuoden 2022 aikana?
Huhtikuussa aloitamme kiertueen Astuariasista, ja myöhemmin näytelmän voi nähdä myös muissa maakunnissa. Lisäksi olemme aloittaneet elokuvan tuotannon valmistelut. Olemme varmoja, että tässä tarinassa on ainekset nokkelaan ja kokonaisvaltaiseen elokuvakerrontaan.

Entä onko Helsinki todella niin kylmä kuin miltä näytelmän kohtauksissa vaikuttaa?
Onneksemme kävimme Helsingissä kesäkuussa, jolloin siellä ei ollut kylmä. Nautimme terasseista, kirpputoreista ja kävelyistä kaupungilla. Vierailimme myös muissa suomalaisissa kaupungeissa ja tutustuimme kauniisiin järviin. Reissu oli oikea menestys.