Jouluinen kirjavalikoima

Näin joulun alla Instituutissa suosittelemme tutustumaan kirjastomme jouluiseen kirjavalikoimaan. Taianomaisten satujen siivittämänä perheen pienimpien ohella myös aikuiset pääsevät virittäytymään joulutunnelmaan. Näitä kauniisti kuvitettuja teoksia pääsee lukemaan peräti neljällä eri kielellä.

Suomeksi hyllystä löytyvät Hanna ja Antti Kallion teos Velhovaari ja joulupukin parta sekä Tiina Nopolan ja Mervi Lindmanin kertomus Siirin jouluyllätys. Näistä ensimmäinen tutustuttaa lukijansa talvisen Suomen luontoon ja sen eläimistöön; jälkimmäinen taas vie lukijansa seuraamaan pikku-Siirin joulunodotusta, jota hallitsee pelko siitä, saapuuko joulu ollenkaan äidin sairastuttua.

Koko kansan rakastaman Mauri Kunnaksen klassikkoteos Joulupukki puolestaan kutsuu mukaansa Joulupukin ja tonttujen ihmemaahan. Teos on käännetty yli 25 kielelle ja on saatavilla Instituutin kirjastosta espanjan ja katalaanin kielisinä versioina.

Kanadalaissyntyisen, sittemmin Suomeen asettuneen ja kirjailijana mainetta niittäneen, André Noël Chakerin englanninkielinen teos Santa’s Dream on kertomus unelmien toteuttamisesta. Opettavainen tarina kertoo nuoren Joulupukin matkasta aikuisuuteen ja kuinka hän unelmiaan seuraamalla päätyy unelma-ammattiinsa, Joulupukiksi.

Tervetuloa Instituutin kirjastoon lainaamaan teoksia, jotka kuljettavat lukijansa takuuvarmasti joulutunnelmaan!