Mujer sonriendo

ISLA: taiteen, ekologian ja kestävyyden taitekohta

Oulu2026

ISLA (suom. saari) on lyhenne sanoista Ideario de Sostenibilidad & Laboratorio de Arte. Se on projekti, jonka tavoitteena on luoda konkreettinen ja abstrakti tila, jossa nykytaiteen avulla voidaan pohtia ajankohtaisia ympäristökysymyksiä. Hankkeen taustalla ovat Madridilainen galleristi Lucía Mendoza, kulttuurijohtaja Laura Carro sekä kuraattori, taidehistorioitsija ja tutkija Blanca de la Torre. Kaikilla kolmella on pitkä historia taiteen parissa, ja heitä yhdistää kiinnostus taiteen ja ekologisen ajattelun ja toiminnan yhdistämiseen.

ISLA-hankkeen keskuspaikkana toimii 70 kilometrin päässä Madridista sijaitseva kylä Robledo de Chavela. Hankkeella on Robledon kylän ulkopuolella tontti, joka ISLA:n sanojen mukaan on eräänlainen taiteellinen laboratorio. Tavoitteena on, että ajan saatossa se muuttuu taiteelliseksi tilaksi, jonka avulla taiteilijat ja yleisö voivat pohtia esimerkiksi omavaraisuutta, vesiensuojelua ja luonnollisten elinympäristöjen palauttamista. Robledo de Chavelassa toteutettavat projektit perustuvat pääasiassa paikkaan ja sitä ympäröivään luontoon, mutta ISLA tarjoaa tilaa myös taiteilijoiden residenssiksi.

Kestävyys on kiinteä osa toimintaanne. Miksi näette tärkeäksi, että myös taide ja taiteilijat osallistuvat keskusteluun kestävyydestä? Millaista konseptia kehitätte Robledo de Chavelassa?
ISLA on projekti, joka työskentelee taiteen, ekologian ja kestävyyden taitekohdassa. Työskentelemme paikallisella tasolla käsitelläksemme globaalin tason kysymyksiä. Mielestämme nykytaide ei vain heijasta kaikista näkökulmista tilanteita, joissa elämme, vaan sillä on myös kyky tuottaa uusia tarinoita ja ehdottaa vaihtoehtoisia ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Tämä on mahdollista siksi, että taide katsoo asioita vapaasta, luovasta ja avoimesta paikasta käsin.

Tänä vuonna teemme töitä yhdessä Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiprojektin pohjalta. Oulu2026:n kantava teema on kulttuuri-ilmastonmuutos. Miten tämä yhdistyy teidän toimintanne kanssa?
Ymmärrämme kulttuurin kestävän kehityksen neljäntenä peruspilarina yhdessä taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöllisen kehityksen kanssa. Ehkä kulttuuri on se monialainen elementti, joka sitoo nämä kaikki yhteen? Meidän mielestämme niin aineettoman kuin aineellisenkin kulttuuriperinnön arvo on olennainen, kun mietitään [YK:n kestävän kehityksen globaali toimintaohjelma] Agenda 2030:n toteuttamista ja sen tavoitteiden saavuttamista. Lähestymme näitä kestävän kehityksen tavoitteisiin vaikuttavia ongelmia nykytaiteesta käsin. Työskentelemme paikallisesti ymmärtääksemme globaalia tasoa, ja luomme uusia tarinoita ja vaihtoehtoisia kertomuksia. Näemme taiteellisen toiminnan kanavana, välineenä ja täydellisenä kielenä nykypäivän yhteiskuntaa koskevien monimutkaisten asioiden ilmaisemiseen. Taiteen avulla voidaan selittää vaikeasti ymmärrettäviä asioita, lisätä tietoisuutta ja ehdottaa ratkaisuja ongelmiin. Kulttuurivaihto on meille olennaista, kun käsittelemme saamiamme ehdotuksia ja suunnitelmia. Se on aina rikastuttavaa!

Suomen Madridin-instituutti on tehnyt yhteistyötä ISLA:n kanssa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihankkeen merkeissä. Suomalainen valokuvataiteilija Antti J. Leinonen oli residenssivierailulla Robledo de Chavelassa ja työnkenteli yhdessä espanjalaisen taiteilijan Miguel Sbastidan kanssa.