Dos mujeres en una biblioteca

Instituutti lahjoitti pääosan kirjastostaan Aurinkorannikon koululle

UUTISET

Suomen Madridin-instituutti keskittyy jatkossa kirjastotoiminnassaan taiteeseen, designiin ja arkkitehtuuriin. Kirjaston kauno- ja tietokirjakokoelmat on lahjoitettu Aurinkorannikon suomalaiselle koululle, joka iloitsee lahjoituksesta.

Instituutti muutti maaliskuussa uusiin toimitiloihin, joihin siirryttäessä sen kirjastoa pienennettiin tilan tekemiseksi monipuolisille kulttuuritapahtumille.

Instituutin tiloissa Madridin Barrio de las Letras -kaupunginosassa säilyy käsikirjasto, joka koostuu suomalaista taidetta, designia ja arkkitehtuuria koskevista teoksista sekä pääasiassa suomenkielisistä lastenkirjoista.

– Kirjallisuus säilyy edelleen yhtenä instituutin toiminnan osa-alueista, sanoo Madridin-instituutin johtaja Pauliina Ståhlberg.

Instituutti esimerkiksi osallistuu Madridin kirjamessuille, jotka avautuvat toukokuun lopussa.

– Tänä vuonna teemana on lastenkirjallisuus ja muumit, joista puhumaan tulee Moomin Charactersin taiteellinen johtaja Sophia Jansson, jatkaa Ståhlberg.

Osa kirjaston aineistoista on lahjoitettu Aurinkorannikon suomalaiselle koululle, jonka kirjastossa monipuolinen kokoelma kauno- ja tietokirjallisuutta suomeksi, espanjaksi ja ruotsiksi säilyy yleisön käytössä. Kokoelman kartoitus on vielä käynnissä, ja osa teoksista saattaa vielä jatkaa matkaa muille alueen suomalaistoimijoille.

Suomalaista kirjallisuutta espanjaksi käännettynä löytyy esimerkiksi kirjakaupoista ja Madridin aluehallinnon kirjastoista, joissa on kesän ajan esillä eurooppalaista käännöskirjallisuutta esitteleviä EUNIC:n lukupisteitä.

Instituutti vinkkaa mielellään sopivia teoksia suomenkielisestä kirjallisuudesta innostuneille lukutoukille.