Extremaduralaisia opettajia Suomessa

Blogi

Opettajien joukko Extremadurasta on vierailulla Suomessa Instituutin ja Extremaduran hallinnon allekirjoittaman yhteistyösopimuksen toimesta – he ovat lähettäneet meille matkapäiväkirjan joidenkin kuvien kera:

”Porvoon Taidekoulun opettajatiimin lämmin vastaanotto on ollut lähtökohta tähän mielenkiintoiseen kokemukseen, jonka tulemme elämään tulevina päivinä, ja joka varmasti tarjoaa lukemattomia ja mielenkiintoisia ideoita opettajatehtävässämme. Olemme kiertäneet läpi luokkahuoneet ja keskuksen tilat, ja olemme pystyneet tutustumaan työhön joka johtaa tätä luovaa koulua. Olemme erittäin kiitollisia tästä mahdollisuudesta, kuten myös koko koulun henkilökunnan ystävällisyydestä ja saamastamme kohtelusta.” (Fabiola Calle)

”Olemme tehneet paluun oppilaiksi yliopistossa, eikä missä tahansa yliopistossa, vaan meillä on ollut etuoikeus kuunnella kahta suurta koulutusalan asiantuntijaa: Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtajaa, Jari Lavosta, sekä kasvatustieteen osaston johtajaa, Lasse Lipposta. He ovat välittäneet meille kolme perusajatusta seuraavina avainsanoina: luottamus, tutkimus sekä palaute. Koemme tunnistavamme itsemme näistä sanoista ja ne vahvistavat tapaamme ymmärtää koulutusta ja päivittäistä työtämme koulussa. Suurkiitos tulkillemme Elenalle.”

[gdl_gallery title=”Extremaduralaisia opettajia Suomessa” width=”215″ height=”140″ ]