Kesä, nuoruus ja rakkaus. Näihin sanoihin voisi kiteyttää Elokuu-elokuvan. Elokuu on tarina elämästä. Siitä, miten kaavoihin kangistuminen ja ulkomaailman paineisiin vastaaminen vaikuttavat ihmiseen. Millaista irtiotto voi olla ja mitä voi tapahtua, jos vain uskaltaa. Se on tarina elämästä, koska elokuvassa niin kuin ei elämässäkään kaikki mene kuin on suunnitellut tai vastaa muiden odotuksia. Se on tarina elämästä myös sen takia, että se ei ole aina ruusuilla tanssimista.

Elokuun on ohjannut ja käsikirjoittanut Oskari Sipola Taidekorkeakoulun lopputyönään, ja se on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa. Elokuvan, joka sai ensi-iltansa vuonna 2011, keskeisin teema on rakkaus. Päähenkilö Aku (näyttelijä Eppu Pastinen) saa valkolakin päähän, mutta edessä häämöttää tyhjyys. Vanhemmat, kaverit ja tyttöystävä lähtevät pois kaupungista, ja Aku pitää tulevaa kesää maailman tylsimpänä. Aku kuitenkin tapaa juhannuksena kauniin ja villin Julin (näyttelijä Lina Turkama), joka pyytää Akua kyyditsemään hänet Itä-Suomeen siskonsa häihin. Tästä alkaa seikkailu, jota ei Aku itse olisi ikinä uskonut tapahtuvan. Tylsän sijaan Aku saakin vauhdikkaan ja hänelle epätyypillisen kesän. Reissussa kun sattuu kaikenlaista.

Elokuva on kaunis ja herkkä, riisuttu rakkaustarina. Erityisesti Elokuun visuaalinen puoli on toteutettu tarkkaan ja huolella. Sen kesäinen väriskaala sopii elokuvaan hyvin ja kuvaus sekä leikkaus ovat onnistuneet mainiosti. Elokuva vie katsojan Suomen kauniisiin maisemiin ja päähenkilöiden elämän kiemuroihin. Nuoruus on valintoja täynnä, eivätkä valinnat ole aina helppoja. Kun Akun henkilöä avataan elokuvan aikana, jää Juli katsojalle mysteeriksi. Myös elokuvan suomalainen musiikki sopii siihen erinomaisesti. Elokuun tunnuskappaleena soinut Anna Järvisen ja Olavi Uusivirran Nuori ja kaunis istuu elokuvan teemaan ja nousi syystäkin suureen suosioon.

Elokuu on helposti katsottava ja sopii erityisesti nuorille aikuisille. Se on sopiva elokuva kesäpäivälle tai miksei viileämmällekin vuodenajalle, jolloin voi nauttia elokuvasta ja muistella kesän taikaa. Elokuu löytyy Suomen Madridin-instituutin kirjastosta, josta sen voi käydä lainaamassa itselleen. Elokuvan ääniraita on suomeksi, ja siihen saa tekstitykset suomen, englannin, ruotsin, norjan ja tanskan kielellä.