Amazonian alueen alkuperäiskansat viljelivät paljon ennen eurooppalaisten saapumista ruoakseen mm. maniokkia, maissia, ananasta, paprikaa ja kurpitsaa. Amazonian muinaisten sivilisaatioiden ravinto muodostui suuressa määrin myös pähkinä- ja palmupuiden hedelmistä. Sukupolvien takainen puiden suojelu, viljely ja hoito vaikuttavat vielä tänäänkin sademetsän monimuotoisuuteen.
Runsas kymmenen vuotta sitten maailmanlaajuisten tiedeuutisten otsikoihin nousivat Amazonian lounaisosista löydetyt, geoglyyfeiksi kutsutut suuret geometriset maakuviot. Erityisesti Brasiliaan kuuluvasta Acren osavaltiosta oli löytynyt tutkijoille ennestään tuntematon, geometrisia seremoniakeskuksia ja erilaisia tiejärjestelmiä rakentaneen sivilisaation jäljet. Se oli kukoistanut sademetsäalueella parituhatta vuotta sitten. Löytö mullisti ratkaisevasti vallalla ollutta käsitystä Amazonian sademetsän koskemattomuudesta. Monitieteiset suomalais-brasilialaiset tutkimukset jatkuvat alueella edelleenkin Suomen Akatemian tuella. Uusimmat löydöt osoittavat, että suuret muinaiset rakennushankkeet eivät pelkästään muokanneet maisemaa, vaan sivilisaatio vaikutti myös sademetsän puuston monipuoliseen koostumukseen.
Tutkimusryhmän uusin artikkeli Domestication in Motion on julkaistu Environmental Archaeology -aikakauskirjassa viime viikolla. – Artikkeli osoittaa, että maniokin, maissin ja kurpitsan viljelyn ohella useiden puiden suojelu, hoito ja istutus olivat tärkeitä alueen alkuperäiskansojen ruoanhankinnan kannalta, kertoo tutkimusjohtaja professori Martti Pärssinen. Erityisesti pähkinä- ja palmupuut, joiden hedelmät ovat proteiinipitoisia, ovat yleisiä geoglyfi-paikkojen näytteissä. Ne osoittavat geoglyfi-seremoniapaikkojen esikoloniaalisen ravinnon.
Samassa artikkelissa kuvaillaan, miten puiden jalostus ei Amazonian olosuhteissa ollut kuitenkaan suoraviivainen prosessi, sillä myös kasvien villejä muotoja saatettiin suojella. Arkeologisissa kaivauksissa löydettiin mm. persikkapalmun hedelmien villejä ja domestikoituja muotoja. Toisaalta erityisesti parapähkinäpuita sekä monia hedelmistään ja palmunytimistään tärkeitä palmuja jalostettiin sademetsäalueella ihmisten ruoaksi. Niiden hedelmät ovat nykyisin selvästi isompia kuin parituhatta vuotta sitten.
– Epälineaarista jalostusta kuvaa se, että vielä tänään Acren aalkuperäiskansat tuntevat hyvin sekä villin että domestikoituneen persikkapalmun, josta jälkimmäinen on levinnyt hyvin laajalle alueelle eri puolille Amazoniaa, toteaa puolestaan hankkeessa mukana ollut apulaisprofessori Pirjo Kristiina Virtanen.
Ihmisten vaikutus Amazonian sademetsän puustoon on ollut merkittävää, eikä voidakaan puhua täysin neitseellistä sademetsästä. Toisaalta tutkimukset osoittavat, että Amazonian alkuperäisasukkaat ovat osanneet hyödyntää ympäristöään kestävällä tavalla jalostaen tiettyjä kasveja ympäristöä suojellen ja kunnioittaen. Mikään ei viittaa siihen, että sademetsää olisi kaadettu valtavia määriä puu- tai viljelypelloiksi.
Nämä uudet tutkimustulokset kumoavat idealistisen käsityksen Amazonian sademetsän koskemattomuudesta. Samalla se kuitenkin tuo esiin alkuperäiskansojen tavan hyödyntää villikasveja samalla kun he ovat jalostaneet tiettyjä kasveja ihmiselle paremmin sopiviksi. Amazonian kansojen luontosuhde on osoittautunut kestäväksi. Sitä kannattaisi tutkia lisää ja siitä voitaisiin myös ottaa oppia.
Helsingin yliopistosta artikkelin kirjoittajina olivat hanketta johtava emeritusprofessori Martti Pärssinen sekä alueen alkuperäiskansojen parissa työskennellyt alkuperäiskansatutkimuksen apulaisprofessori Pirjo Kristiina Virtanen. Heidän lisäkseen kirjoittajina olivat brasilialainen palmututkija Evandro Ferreira ja paleoekologi Alceu Ranzi Acren liittovaltion yliopistosta. Suomen Madridin-instituutti tukee myös hanketta.
