Design-linnunpönttöjä La Riojassa

Suomi osallistuu jälleen mukana Logroñon arkkitehtuuri- ja muotoilufestivaali Concéntricossa. Tänä vuonna mukana on Suomen Madridin-instituutin tuomana arkkitehtien Saija Hollménin, Jenni Reuterin ja Helena Sandmanin projekti Bird Houses, joka korostaa luonnon läsnäoloa kaupungin keskustassa.

Festivaali järjestetään 27. 4.–2.5., mutta design-linnunpöntöt jäävät Logroñon keskustan Glorieta del Doctor Zubia -puistoon aina elokuun loppuun saakka lintujen pesimistä helpottamaan. Arkkitehtien toivomus on, että ne voisivat jäädä paikalleen pitemmäksikin aikaa. 

Linnunpöntöt on rakennettu kierrätetystä vanerista ja niiden kuviointi on saanut inspiraationsa puiston puita ympäröivästä kivilaatoituksesta. Paikallisen lintutieteilijöiden yhdistyksen avulla on tunnistettu viisi eri lintu- ja lepakkolajia, jotka voivat pesiä pöntöissä.

Hanketta ovat apurahoin tukeneet Svenska Kulturfonden, Suomen Kulttuurirahasto ja SAFA:n kannustusrahasto.

Hollmén, Reuter ja Sandman aloittivat yhteistyönsä vuonna 1995 Women’s Centre -hankkeen parissa Senegalissa ja ovat siitä lähtien toteuttaneet projekteja sekä Afrikassa että Euroopassa.