Seitsemänsataa Latinalaisen Amerikan tutkimuksen asiantuntijaa eri maista kokoontuu Helsinkiin. Tapahtuman yhteydessä taiteilija Alonso Bravo maalaa muraalin Helsingin yliopiston alueelle.
Latinalainen Amerikka
Aalto-elokuva Argentiinassa
Argentiinalaiset arkkitehtuurin ja muotoilun opiskelijat Mar del Platan yliopistosta tutustuvat Aino ja Alvar Aallon töihin ja elämään.
Rakkaudella Suomesta Perussa
Elokuvasarja esittelee yleisölle ikonisia suomalaisia.
Rakkaudella Suomesta
Kolme suomalaista elokuvaa saa ensiesityksensä Argentiinassa.
Nanita, para siempre
Animaatioelokuva tutkii kaipuuseen, etäisyyteen, ajan kulumiseen sekä isoäidin ja lapsenlapsen väliseen suhteeseen liittyviä tunteita.
Kirjoja apurinãn kielen opiskeluun
Keskustelukirja ja sen tehtäväkirja ovat merkittävä tuki Amazonian paikallisen alkuperäiskansakulttuurin elinvoimaisuuden säilyttämiseen.
Tanssia torstaihin
Japanilais-brasilialainen taiteilija Lindon Shimizu esittelee Unpacking-teoksensa taiteellista luomisprosessia.
Animaatioelokuva koululaisille
Instituutti esittää Turilas ja Jäärä -animaatioelokuvan.
Lesket-performanssi
Performancen keskiössä on maissijauhosta ja vedestä valmistettu arepa-leipä.
Cinemaissí – laadukkaita latinalaisamerikkalaisia elokuvia
Festivaali toteutetaan jälleen hybridinä.









