Suomalaisen flamencolaulaja Anna Murtolaa on jo lapsesta asti kiehtonut flamencon voimakas tunneilmaisu ja räjähtävyys: Silloin jo ajattelin että: “Vau, tämä ei ole mitään kevyttä ja sievää liihottelua vaan jotain todella voimakasta”. Suomalainen flamencolaulaja tekee sitä, mitä rakastaa, omista pohjoissuomalaisista lähtökohdistaan. Murtolan toinen albumi La Tierra Blanca oli Saksan levykriitikoiden Vuoden Albumi -ehdokkaana. Viimeisimmälle albumilleen Murtola ammensi inspiraatiota pohjoisen kotikaupunkinsa Oulun kaduilta.
Mitä kautta päädyit flamencon pariin?
Aloitin flamencon tanssiharrastuksena Oulussa samana vuonna kun menin lukioon. Rakastuin lajiin välittömästi! Olin sitä ennen tutustunut lajiin äitini kautta. Flamenco teki minuun vaikutuksen jo pienenä. Muistan, kun odotin äitiä hänen tanssitunnillaan, istuin tanssisalin perällä kun salillinen naisia koputti jaloillaan lattiaa. Heidän selkänsä olivat hiestä märät. Aloitin laulu-urani suoraan flamencosta, kun tanssinopettajamme päätti perustaa laulukerhon. Kuuntelimme nauhoitteita C-kasetilta ja toistimme perässä. Pääsin laulamaan flamencoa ensimmäisen kerran yleisön edessä soolokappaleella flamencoyhdistyksen oppilasnäytöksessä. Myöhemmin lähdin Espanjaan opiskelemaan laulua espanjalaisten flamencolaulajien opissa. Flamencoa olen tehnyt nyt yli 20 vuotta, josta noin viimeisen vuosikymmenen ammattilaisena.
Mitä yhtäläisyyksiä olet löytänyt espanjalaisen, intohimoisen flamencon ja pohjoisen kansanmusiikin välillä? Entä mitä eroavaisuuksia?
Sanoisin, että flamencon yksi suurin ero mihinkään muuhun musiikkityyliin verrattuna on sen uskomaton rytminen rikkaus, musiikillinen dynamiikka sekä tulkinnan voima ja rooli. Flamencossa kaikki tehdään “nollasta sataan”, musiikin dynamiikka ̶̶̶̶- hiljaisen ja vahvimman äänen välinen ero – on suorastaan räjähtävän suuri. Tunteiden ilmaisu ja tulkinta on niin tärkeässä asemassa, että siihen verrattuna moni muu musiikin tyyli tuntuu hyvin hillityltä. Itselleni nämä asiat ovat juuri niitä, jotka flamencossa kiehtovat.
Toinen albumisi, La Tierra Blanca, julkaistiin pohjoismaiseen kansanmusiikkiin erikoistuneen palkitun saksalaisen levy-yhtiö Nordic Notesin kautta. Levy oli myös Saksan levykriitikoiden Vuoden Albumi -ehdokkaana kateogiassa Maailmanmusiikki. La Tierra Blanca -albumilla esiintyy kanteleen soittoa. Viimeinen kappale ”Annikin laulu” muistuttaa kalevalalaista runolaulua. Kuinka espanjalaisuus tai suomalaisuus näkyy musiikillisessa työssäsi?
Kappaleen ”Annikin laulu” teksti on karjalaista perinnettä. Runoa on laulettu ainakin esivanhempieni kotiseudulla Karjalan Repolassa, joka on nykyään osa Venäjää. Runolauluperinne on ollut olemassa jo ennen Kalevala-teoksen kokoamista myös muualla idässä. Omassa taiteellisessa työssäni koen, että juurilla on tärkeä merkitys. Vaikka koen löytäneeni musiikillisen kotini flamencosta, minulle on tärkeää tuoda esiin oma ääneni ja tulokulmani tähän espanjalaiseen perinteeseen. Se tarkoittaa minulle sitä, että olen opiskellut ja tutkinut flamencoa syvästi sekä kunnioitan sen perinnettä ja alkuperää, mutta haluan myös tehdä sitä omalla tavallani – omista pohjoissuomalaisista lähtökohdistani. Viimeisimmällä levylläni ammensin inspiraatiota lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunkini Oulun kaduilta, pohjoisesta luonnosta ja mielenmaisemasta sekä suomalaisesta kansanperinteestä.
Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Entä espanjalaisuus?
Suomi, suomalaisuus, on se maaperä, jolle olen syntynyt. Musiikilliset juureni ovat kuitenkin flamencossa. Koen, että näiden kahden yhdistyessä kasvaa puu, jonka lehdet ovat voineet kasvaa vain tästä yhdistelmästä. Suomalaisuus merkitsee minulle myös sitä mahdollisuutta, että saan ja pystyn tehdä tätä ammattia, että olen saanut mahdollisuuden opiskella yhdessä maailman parhaista musiikkioppilaitoksista ja saanut tukea useista eri lähteistä taiteilijan uralleni. Suomalainen sosiaaliturva on pitkälle mahdollistanut työskentelyäni näinkin marginaalisen taiteen parissa. Flamencokulttuuri on niin vahvasti kytköksissä espanjalaiseen kulttuuriin, että sen myötä elämässäni on läsnä paljon muitakin elementtejä espanjalaisesta kulttuurista. Espanja on aina läsnä flamencossa ja sitä kautta erottamaton osa minua, suomalaista Annaa.
Millaista on ollut työskennellä suomalaisena flamenco-kentällä? Oletko kokenut haasteita?
Viimeisimmän levyni kansainvälisestä huomiosta huolimatta työskentelen suurimmaksi osaksi Suomessa ja Suomen flamenco-kentällä. Täällä ammattilaisten lukumäärä on laskettavissa alle yhden käden sormin. Töitä flamencolaulajana siis periaatteessa riittää, sillä tekijöitä on niin vähän. Mutta toki flamenco on hyvin marginaalinen taidemuoto ja sen tunnettuuden ja flamencomusiikin suuremman yleisön kysynnän eteen teemme kovasti töitä. Espanjassa laulua opiskellessani vastaanotto ulkomaalaisena flamencotekijänä on ollut pääasiassa aina todella positiivista ja kiinnostunutta. Useat espanjalaiset flamencot ovat ylpeitä ja kiitollisia siitä, että flamenco kiinnostaa myös muualla maailmassa kuin Andalusiassa. Globaalisti suomalainen flamencolaulaja on haastava “vientituote”. Taiteilijana minun on tärkeää tehdä omaa juttuani, jolloin kysyttäessä, miksi ottaisimme keikalle suomalaisen flamencolaulajan emmekä espanjalaista, vastaus on: koska kukaan muu ei tee tällaista flamencoa mitä juuri minä teen.
Laulat kappaleissasi sekä espanjan että suomen kielellä. Millainen suhde sinulle on kehittynyt espanjan kieleen flamencon myötä? Koetko laulamisen yhtä merkityksellisiksi molemmilla kielillä?
Aloitin tosiaan laulu-urani suoraan flamencosta. Sen myötä espanjasta kehittyi minulle niin luonnollinen laulun kieli, että laulaminen suomeksi tuntui pitkään minusta todella epäluonnolliselta! Aloin kirjoittaa laululyriikoita espanjaksi vanhan bändini Bajo Ceron ohjelmistoon 2010-luvun alkupuolella. Ensimmäinen harppaus suomenkielisen laulamisen puolelle tapahtui vasta vuonna 2018, kun käänsin ja levytin debyyttialbumilleni Fuego Por Dentro Carlos Gardellin vanhan tangoklassikon “Volver” suomeksi. Sen jälkeen tuntui hyvältä jatkaa suomen kielen yhdistämistä flamencoon. Uudelle levylle syntyi kappale Nana / Tuutulaulu, jossa yhdistin flamencovaikutteista espanjalaista tuutulaulua sekä vanhoja suomalaisia tuutulaulutekstejä.
La Tierra Blanca -albumin kappaleiden sanoitukset peilaavat henkilökohtaisia elämänkokemuksiasi. Minkälainen oli lyriikoiden kirjoitusprosessi?
Tiesin jo hyvin varhaisesta vaiheesta asti, että halusin kirjoittaa La Tierra Blancan tekstit entisessä kotikaupungissani Oulussa. Tein sinne parin vuoden sisällä useita residenssimatkoja, viettäen aikaa minulle tärkeissä paikoissa, muistellen, kuulostellen ja fiilistellen impulsseja, joita ne minussa herättivät. Matkoilla syntyi paljon tekstiä, joista sitten sävelsin kappaleita. Kanssasäveltäjinä toimivat muun muassa flamencokitaristit Robert “Robi” Svärd Ruotsista, pitkäaikainen yhteistyökumppanini, kitaristi Joonas Widenius sekä Juho Koskimies. Kirjoitus- ja sovitusprosessissa kehitin itselleni erityisen “kolmipalstamenetelmän” kappaleille, jotka halusin istuttaa selkeästi flamencolaulujen perinteiseen melodiseen ja rytmiseen raamiin. Levyllä on myös muutamia kappaleita, jotka eivät ole niin tiukasti flamenco-muodossa.
Minkälaisia teemoja käsittelet kappaleissasi?
Koko La Tierra Blancan idea ja konsepti syntyi eräänä marraskuisena viikonloppuna muutama vuosi sitten, kun olin keikkamatkalla Oulussa. Kuljin entisen kotikaupungin katuja ja tunsin kaikille oululaisille tutun kylmän viiman. Tuntui, että tuo viima tunkeutuu vaatteiden alle ja riisuu ihmisen paljaaksi. Siitä heräsi ajatus, kuinka kaikki kokemuksemme ja eletty elämä, paikat joissa on käynyt, keräytyvät ihmisen ympärille kuin kerroksiksi. Jossain niiden alla on kuitenkin jonkinlainen ydinminä, joka ehkä paljastuu silloin, kun ihminen on nimenomaan oman historiansa juurilla. Syntyi kappale nimeltään Northwind Bulería, (”Pohjoistuulen bulería”) sekä tosiaan koko levyn ajatus: paluu omille pohjoisille juurilleni. Levyllä on myös kappaleita jotka ovat ottaneet vaikutteita kotiseudun maisemista ja elämänmenosta. Puentes Blancos (”Valkeat sillat”) -kappaleen kirjoitin muistellessani oman lapsuuteni onnellisia hetkiä Oulun Hupisaarten puistoissa, sen pienten valkeiden siltojen risteilemässä maisemassa. Levyllä on myös kappaleet vanhemmilleni, joista molemmat olen menettänyt suhteellisen nuorena. Isälleni kirjoitin kappaleen De Azul Plomo (”Lyijynsiniset silmät”). Äidilleni kirjoitin kappaleen, jonka ensimmäinen säkeistö perustuu hänen kirjoittamaansa runoon, jonka käänsin espanjaksi. Loput säkeistöistä kirjoitin yrittäen mukailla parhaani mukaan hänen lämmintä ja hyväksyvää elämänviisauttaan.
Foto: Matti Sten.
