Haastattelimme meksikolaista taiteilijaa Alonso Bravoa, jonka maalaama muraali koristaa Helsingin yliopiston valtiotieteiden tiedekuntaa. Millainen taiteen muoto muraalit ovat, ja miksi Alonso haluaa tehdä taidetta juuri julkisissa tiloissa?
Voisitko kertoa meille hiukan urastasi, kuinka sinusta tuli taiteilija ja mikä sinua kiinnostaa taiteessa?
Olen varttunut Meksikossa, jossa olen piirtänyt lapsesta asti. Opiskellessani arkkitehtuuria yliopistossa ymmärsin, että voin jättää kädenjälkeni tiloihin myös taiteen avulla, en vain tiilinä ja ovina. Opiskelin urbanismin ja arkkitehtuurin teorioita, mutta maalatessani muraaleita huomasin, että niin sain paremman käsityksen kaupungista ja sen dynamiikasta. Muraalilla pystyin muuttamaan yhtä kaupungin kolkkaa välittömästi.
Millainen sinusta on nykykaupunkien ja taiteen suhde?
Kaupungit ovat mahtavia areenoita taiteelle. Ne ovat muistojen, mielikuvituksen, jatkuvien konfliktien, kielien ja symbolien, kohtaamisien ja tunteiden, äänien, hajujen ja makujen kollaaseja… kaupungeissa näkyy koko ihmiselämän kirjo, mikä vetoaa kaikkiin taiteilijoihin.
Onko urbaanissa ympäristössä tilaa taiteelle?
Tietenkin. Taidetta syntyy jatkuvasti kadulla ja vasta myöhemmin valtavirtaistuttuaan se siirtyy muihin tiloihin.
Kadulla elämän jännitteet lyövät vasten kasvoja. Katu on ilmainen, julkinen ja jaettu tila. Usein se on ainoa paikka, jossa taiteilijat, tai ihmiset yleensä, voivat ilmaista mielipiteensä. Kadut tulevat aina olemaan alkulähteitä tanssille, musiikille, kirjallisuudelle ja tietenkin maalaustaiteelle.
Mikä tekee muralismista erityisen verrattuna muihin taiteellisen ilmaisun muotoihin?
Luulen, että ainakin minulle kyse on kerroksen luomisesta kollaasiin — väliaikaisen jäljen jättämisestä ja tilan muokkaamisesta. Muraali on kuin silmänisku, joka luo keskustelua tai muuttuu vertaukseksi, ehkä yhteiseksi symboliksi tai heijastumaksi.
Millainen on muraalin tekoprosessi? Kuinka monta päivää muraalin maalaaminen keskimäärin kestää, mitä asioita täytyy huomioida ja miten aloitat suunnittelun?
Nämä asiat riippuvat paljon taiteilijasta. Itse haluan ensimmäiseksi tietää, missä muraali on. Millainen on paikan lähiympäristö, onko siihen suora näkymä vai onko muraalin ja katsojan välissä jotain. Minulle tärkeintä on tutustua siihen, millainen suhde katsojalla ja muraalilla on. Sen mukaisesti voin suunnitella kuvioita, värejä, muotoja ja mittasuhteita. Pohdin myös omaa suhdettani paikkaan. Mikä on osani tässä sattumassa tai miksi olen päätynyt maalaamaan juuri tässä kaupunginosassa, kodissa, puistossa tai jopa maassa? Miten voin siirtää tämän ajatuksen työhöni. Osa muraaleista valmistuu alle päivässä ja joidenkin tekeminen kestää jopa kuukauden.
Mitä täytyy huomioida, kun maalaa muraaleja eri maissa?
Ilmasto, materiaalit ja kulut vaikuttavat. Kun muraalin maalaus alkaa, kaikki on jo helppoa.
Vaikeinta on ehkä lainsäädäntö. Joissakin maissa luvan pyytäminen maalaamiseen on hyvin yksinkertaista: riittää, että rakennuksen asukkailta tai omistajalta saadaan lupa. Jos suunnitelma vaikuttaa tästä henkilöstä hyvältä, on täysin laillista maalata ilman poliisin puuttumista. Joissakin maissa määräykset ovat kuitenkin hyvin tiukkoja, ja luvan pyytäminen paikallisilta viranomaisilta on pitkä prosessi.
Mitä Helsingin yliopiston muraali käsittelee ja miksi valitsit tämän aiheen?
Muraali käsittelee maahanmuuttoa ja tarvetta siirtyä paikasta toiseen ja oman kodin taakse jättämistä paremman elämän toivossa, joskus jopa pakotettuna. Teos käsittelee ristiriitaisen tilanteen läpi elämistä ja pakkoa lähteä. Sitä, millaista on aloittaa alusta ja uhrata kaikkensa, jotta saisi paremman elämän itselleen ja omille läheisilleen. Taiteilijana ja meksikolaisena nämä teemat houkuttelevat minua, kun saan mahdollisuuden työskennellä kotimaani ulkopuolella. On tärkeää huomioida maailman tilanne ja kysyä, miksi kotimme pakottavat meidät taivasalle, liikkeelle ja kauaksi perheenjäsenistämme.
Tämä on ensimmäinen kertasi Suomessa ja Helsingissä. Mitä haluaisit sanoa suomalaisille, jotka näkevät muraalisi?
Kiitän kutsusta kauniiseen maahanne. Toivon, että suomalaiset muistaisivat aina millainen etuoikeus on elää maassa, jossa ei ole nälänhätää eikä sotaa, vaan sen sijaan koulutusta, kaunista luontoa ja elintaso, joka on vain unelma ihmisille muissa maailman osissa. Toivottavasti Suomi jakaa jatkossakin tätä hyvinvointia ja toivottaa tervetulleiksi hädänalaiset ihmiset.
Kiitos TelepART Tiede tuesta Wihurin säätiölle.
