Monikulttuurisuutta ja -kielisyyttä Suomessa tukeva festivaali Kolibrí on valinnut vuoden 2018 kunniavieraakseen brasilialais-portugalilaisen kuvittaja Yara Konon, joka vieraili festivaaleilla esittelemässä töitään.
Mitkä ovat tärkeimpiä elementtejä työssäsi? Näkyykö siinä oma taustasi tai monikulttuurisuus ylipäätään?
Minulle kuvitettu kirjallisuus on kuin kallisarvoinen esine. Olen ollut lajin suuri fani ja lukija niin kauan kuin muistan. Kirjoissa ei ole rajoja maiden välillä. Kaikki ainesosat ovat tärkeitä. Luen etu- ja takakannen, kansilehdet… Silmäilen kirjaa etuperin ja takaperin useita kertoja ja nautin. Uskon, että monet lukijat tekevät samoin. Sen vuoksi on vaikeaa nimetä kaikkein tärkeintä elementtiä; sekoitus hyviä ainesosia tekee hyvän kuvakirjan. Kuitenkin on olemassa yksi välttämätön ainesosa: idea, konsepti. Ilman sitä ei synny hyvää kirjaa. Kuvittamani kirjat heijastavat omaa elämääni, arkeani ja kultturiperimääni (isäni on japanilainen, synnyin itse Brasiliassa ja olen asunut lähes 18 vuotta Portugalissa). Otan myös aiemmin kuvittamistani kirjoista vaikutteita, etenkin, jos kyseessä on useamman julkaisun sarja. Uskon, että tämä tapahtuu käytännössä tahattomasti.
Mistä saat inspiraatiota ja ideoita uusiin kirjoihin?
Minulla on etuoikeus valita, aina kuin mahdollista, kirjojen teema ja tekstit, jotka kuvitan. Se ei ole tällä alalla läheskään aina mahdollista. Kirjat, jotka teen kokonaan itse, saavat inspiraationsa asioista, jotka kuuluvat tai ovat kuuluneet elämääni ja joiden kanssa minulla on tunneside. Batata chaca chaca syntyi, koska pidän ruoanlaitosta. Ei tosin siksi, että olisin hyvä kokki… Olen kaukana siitä, mutta miksi en veisi omaa keittiötäni kirjaan ja pyytäisi lukijaa auttamaan ruoanlaitossa? Kirjasta tuli kuin laboratorio, jossa vuorovaikutuksen taso kirjan ja lukijan välillä riippuu lukijasta. Pian julkaistava kirja Telefine sem fio sisältää vitsin rikkinäisestä puhelimesta, jota leikin paljon lapsena. Se on tapani juhlistaa ystävyyttä, sillä ilman ystäviä tätä kirjaa tai vitsiä ei olisi. Isabel Minhós Martisin kanssa tekemäni Cem sementes que voaram -kirjan teemana on puiden ja luonnon vahvuus ja viisaus, joka on minulle rakas teema.
Uskotko, että kommunikointi kuvien avulla on yksinkertaisempaa kuin sanojen kautta? Onko kuvien kautta kommunikoiminen helpompaa lapsille kuin aikuisille?
Kuvan ja sanan erottaa yksi lanka. Sekä kuvat että sanat kommunikoivat, ja uskon, että yksi vaihtoehdoista on kompleksisempi toisille ja helpompi toisille. Itselleni on helpompaa kommunikoida kuvien kautta. Luulen, että tässä tapauksessa rajaa aikuisen ja lapsen välillä ei ole olemassa, jokainen lukija on omanlaisensa ja tulkitsee kunkin kuvan ja sanan omalla tavallaan. Mutta minusta on kiehtovaa nähdä lapsen kehittävän lukemattomia tarinoita kirjasta, jossa ei ole tekstiä. Eikö olekin hämmästyttävää?
Onko pohjoismainen lastenkirjallisuus ja -kuvitus sinulle tuttua ennestään?
En tunne pohjoismaista kirjallisuutta, mutta kuten aiemmin sanoin, kirjoilla ei ole valtionrajoja, vaan aina on jotain uutta tai hienoa koettavaa niin kirjailijana kuin lukijana, oli sitten kotoisin Etelä-Amerikasta, Aasiasta tai Pohjois-Euroopasta.
