Mika Taanila: “Teknologia on jännittävä metafora ihmismielen koukeroille”

Kuva: AV-arkki

Videotaiteilija Mika Taanila on yksi suomalaisen videotaiteen vahvimmista nimistä. Taanila on tehnyt yli kaksikymmentä pääteosta kahden viime vuosikymmenen aikana, saapuen seuraavaksi La Neomudéjar -taidekeskukseen Madridissa 10. toukokuuta – 29. heinäkuuta 2018 teosvalikoimalla Partial Head Clog.

Miten teoksesi syntyy?
Jokaisen teoksen synty on erilainen. Yleensä ideat lähtevät hetken mielijohteesta hyvin intuitiivisesti. Suurin osa ideoista unohtuu samana päivänä eikä johda sen pidemmälle. Jos huomaan miettiväni jotain ideaa yli viikon verran, yleensä se on hyvä merkki siitä, että teosta kannattaa lähetä viemään eteenpäin.

Onko sinulla toistuvia teemoja?
Taiteilijan on vaikea määritellä omia teemojaan. Usein ajattelen, että en minä tiedä mistä näissä teoksissa on kysymys, minä vaan teen näitä. He heh. Jotain tiettyjä toistoja aihepiireissä ja ideoissa varmaan on toki nähtävissä, totta kai. Olen tehnyt monia teoksia, joissa tekno-utopiat ja niiden hauraus ovat keskiössä. Teknologia on jännittävä metafora ihmismielen koukeroille ja arvoille joiden varassa haluamme elää.

Monissa teoksissasi on niin kuin futuristinen tai retro B movie estetiikka, jotenkin haaleita kuvia…
Useat teoksistani ovat tietyllä tavalla historiaa käsitteleviä, ne katsovat ajassa taaksepäin. Varsinainen nostalgia tai retroilu ei minua kuitenkaan kiinnosta. En usko että ns. ”ennen asiat olivat paremmin.” Tasapainottelu lähihistorian ja futurismin kanssa on kiehtovaa: katsomalla esimerkiksi 30 vuotta taaksepäin, voimme ajatusleikkinä katsoa samaan aikaan nykyhetkestä 30 vuotta eteenpäin, kuten Futuro-elokuvassa tapahtui. Kuten tein elokuvaa Erkki Kurenniemestä, ajattelin vuoden 2048 katsojaa.

Mikä on huumorin rooli teoksissasi?
Huumori nykytaiteessa on vaikea laji. Ilman muuta yritän pitää sen mukana, mutta aina yllätyn siitä mikä kenenkin mielestä on ns. hauskaa.

Voisitko kuvailla Madridissa olevan näyttelyn taustaa?
Näyttely Partial Head Clog sisältää teoksia, joiden yhdistävä linkki on muisti ja muistiteollisuus. Mukana on omasta henkilöhistoriastani kumpuavia fotogrammeja, joissa olen tuhonnut vanhoja videokasettejani muistipelin kaltaisella ajatuksella. Niiden seurana on kolme videoteosta, jotka myös käsittelevät elokuvallista muistia. Mitä tapahtuu kun kuuluisasta klassikkoelokuvasta otetaan pois sen tärkein elementti? Minkälainen luurankomalli silloin jää jäljelle? Tällaiset asiat kiinnostavat minua. Tavoittelen sitä, että katsojalle jää paljon tilaa täydentää teos. Näyttelyn nimi tulee eräästä kohtauksesta videotoksessa Verbranntes Land. Tuo teos käsittelee VHS-formaatin toimintaperiaatetta. Mielessäni analoginen magneettinauha rinnastuu ihmisen muistiin. On siunaus, että meidän ei onneksi tarvitse muistaa kaikkea.

Onko espanjan kielisessä maailmassa kiinnostavia videotaitelijoita ja keitä suomalaisia taiteilijoita suosittelisit espanjalaiselle yleisölle?
Eräs suosikkitaiteilijani tällä hetkellä on meksikolainen Manuela de Laborde. Hän työskentelee filmin ja videon parissa. Viime vuonna esitin hänen elokuvansa As Without So Within Sodankylän elokuvajuhlilla ja nyt toukokuussa Manuela on mukana Oberhausenin lyhytelokuvajuhlille kokoamassani Conditional Cinema -kokonaisuudessa. Suomessa on tällä hetkellä aktiivisessa vaiheessa monia inspiroivia liikkuvan kuvan tekijöitä, kuten vaikkapa Maija Blåfield, Anssi Kasitonni, Jonna Kina, IC-98, Sami ja Juha van Ingen, Saara Ekström.

Julkaisuvapaa Suomen Madridin-instituutin luvalla

Valikko