Paloma Valdivia on chileläinen kirjailija ja kuvittaja, joka on vuonna 2020 suomalaisen Kolibri-festivaalin kunniavieras. Instituutti jututti taiteiljaa hänen työstään.
Minkälaista oli kuvittaa Gabriela Mistralin teosta?
Gabriela Mistralin työn kuvittaminen oli minulle hyvin tunnepitoinen kokemus. Ensimmäinen opettajani peruskoulussa tutustutti minut hänen säkeisiinsä. Opettaja laittoi meidät ensin laulamaan, sitten lukemaan, kirjoittamaan ja jopa tanssimaan niitä. Kävin myös läpi prosessin, jossa piirsin kyseisiä säkeitä. On hyvin erilaista oppia lukemaan oppikirjan kuin runon avulla. Olin jo unohtanut asian, mutta kun aloin lukemaan [Mistralin runoja] kuvitusta varten, jokaisen runon melodiat palasivat mieleeni. Ne olivat olleet aina sisälläni. Kaiken lisäksi Gabriela Mistral oli ihailtava nainen: opettaja, runoilija, diplomaatti, ja ennen kaikkea Chilen etäisissä territorioissa asuvien lasten koulutuksen puolesta taistelija.
Joitain vuosia sitten sait Unescon myöntämän palkinnon Punahilkan kauneimmasta kuvituksesta. Miten kansainvälisten palkintojen saaminen muuttaa, jos muuttaa, kuvittajan elämää?
Minulle henkilökohtaisesti palkinnot ovat kuin matkan varrella olevia valoja, jotka ovat merkkinä hyvästä suunnasta. Palkinnot epäilemättä auttavat saamaan näkyvyyttä ja tulemaan tunnetuksi, pääsemään nopeammin pisteeseen, jonka saavuttaminen olisi muutoin vienyt enemmän aikaa. Ne [palkinnot] tekevät iloiseksi, sillä ne todistavat hyvin tehdystä työstä ja luovat yhteyksiä uusiin yleisöihin. Olen hyvin kiitollinen niille, jotka ovat valinneet minun työni [palkinnon saajaksi]. Minun alallani on kuitenkin myös huomattavia palkintoja, kuten Andersenin tai Astrid Lindgrenin palkinnot, jotka ovat kuvitusalan Nobeleita. Ihailen valtavasti taiteilijoita, jotka ovat saavuttaneet nämä kunnianosoitukset.
Joitain kuvittamiasi teoksia on käännetty muille kielille. Kuinka pitkälti kuvittaminen on ”kansainvälinen kieli”?
Kuvittamiani ja kirjoittamiani kirjoja on käännetty useille kielille. On uskomatonta ajatella, että tarina, joka sai alkunsa pääni sisällä ja sai muotonsa käteni kautta, on lasten ulottuvilla ympäri maailman. Näiden kirjojen takia pääsen matkustamaan ja ne vievät minua paikkoihin, joihin en olisi koskaan voinut kuvitella päätyväni. Viime vuonna kolme kirjaani käännettiin hindiksi ja tänä vuonna minut kutsuttiin Himalajalla sijaitseviin kouluihin pitämään työpajoja lapsille. Kun kirjoitan ja kuvitan, tahdon tehdä tarinoistani yleismaailmallisia: minua kiinnostavat teemat, jotka koskettavat laajasti eri paikkoja ja ihmisiä eri kulttuureissa.
Synnyit Chilessä mutta asut Barcelonassa. Oletko huomannut maisemanvaihdoksella olleen vaikutusta työhösi?
Asuin seitsemän vuotta Barcelonassa, mutta olen nyt palannut takaisin Chileen. Barcelona oli upea kokemus, oikea lähtölaukaisu uralleni. Tuohon aikaan Chilessä ei käytännössä tiedetty kuvittamisesta, ja sitten saavuin kaupunkiin, jossa kuvittaminen olikin kulttuurisesti arvostettu työ. Siellä sain opiskella, tutustua arvostettuihin henkilöihin, vierailla tapahtumissa, kirjoittaa ensimmäiset kirjani ja oppia ymmärtämään kuvitettujen kirjojan markkinoita. Työskentelin kovasti, ja minulle tuo aika oli oikea oppikoulu.
Keitä kuvittajia tai mitä kirjoja suosittelisit meille suomalaisille Latinalaisesta Amerikasta?
Suosittelisin hyvää tarinaa, sillä uskon että parhaat tarinat ovat universaaleja. Kaikkihan me ylitämme rajoja ja yritämme päästä irti stereotypioista, jotka saavat meidät tuntemaan olevamme yhdestä tai toisesta paikasta. Tällaisista kirjoista suosittelisin seuraavia:
• Bernardo Carvhalo: ¡De aquí no pasa nadie! Kirja kertoo autoritaarisesta kenraalista, joka ei anna kenenkään poistua kirjan aukeaman vasemmalta sivulta, eivätkä kyläläiset voi ymmärtää tätä absurdia päätöstä.
• Jutta Bauer: Una pequeña casa en el bosque, jossa ystävällinen hirvi ottaa pienen mökkinsä suojiin kaikki metsässä hukkaan joutuneet, mukaan lukien nälkäisen metsästäjän.
• David McKee: Seis hombres. Kirja on allegoria sodasta ja ihmisluonteesta.
• André Letria: La guerra.
Oma panokseni näihin inhimillistämisen ja integraation teemoihin on Los de arriba y los de abajo, joka kertoo suurista yhteneväisyyksistä ja pienenpienistä eroista maapallon eri asukkaiden välillä.
Mitä annettavaa suomalaisella tai pohjoismaisella kirjallisuudella on yleismaailmalliselle kirjallisuudelle, jos voit antaa jonkin mielenkiintoisen esimerkin?
Latinalaisessa Amerikassa tunnemme kovin vähän pohjoismaista kirjallisuutta. Tunnetuimpia ovat Selma Lagerlöfin tai Astrid Lindgrenin teokset. Peppi Pitkätossu, älykäs ja voimakas tyttö, joka osoitti meille, että naiset ja miehet ovat tsa-arvoisia, on monille meistä tärkeä esikuva. Tarinoiden kautta voimme tutustua maisemiin ja perinteisiin, joita emme muutoin olisi tulleet tuntemaan. Itse henkilökohtaisesti arvostan tanskalaista kirjallisuuden opetuksen mallia, Fidusta, joka edistää lukemisen oppimista kaunokirjallisuuden, ei koulukirjojen, avulla. Fidus on pehmoleluhahmo, joka on luokkahuoneissa, ja jota lapset voivat viedä mukanaan kotiin.
