Miska Rantanen

Miska Rantanen: Kalsarikänni on hetkellinen apu

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Miska Rantanen on ulkomaita myöten kiinnostusta herättäneen Kalsarikänni-teoksen kirjoittaja. Parodisella otteella kirjoitettu suomalainen elämäntaito-opas julkaistiin reilut kaksi vuotta sitten vastareaktiona siloteltuun pohjoismaiseen elämäntapakirjallisuteen. Espanjankielisen käännöksen julkistamistilaisuus järjestettiin instituutissa joulukuussa 2018.

Vuoden 2020 keväällä koko maailmaa koetteleva pandemia ja sen seurauksena toteutetut karanteenitoimenpiteet ovat saaneet lehdistön ja yleisön ympäri maailmaa kiinnostumaan uudestaan suomalaisen mielenhallintametodin mahdollisuuksista. Haastattelussa Rantanen kertoo Suomen Madridin-instituutille tuoreita kuulumisiaan mediahuomion keskellä ja pohtii kirjan menestyksen syitä. Lisäksi hän paljastaa parhaat vinkkinsä kalsarikänni-iltaan!

Teoksesi Kalsarikänni julkaistiin suomeksi jo pari vuotta sitten. Se menestyi loistavasti ja käännettiin yli 10 kielelle.
Suomessa se ei ollut erityinen megamenestys, vaikka menestyikin ihan mukavasti. Heti alussa siitä kiinnostuttiin ulkomailla ja tähän mennessä kirja on nyt käännetty 13 kielelle. Kaikki lähti liikkeelle syyskuussa 2017 Göteborgin kirjamessuista. Meillä oli olemassa vain kymmensivuinen näyteluku. Yhtäkkiä sana levisi ja Frankfurtin kirjamessuilla lokakuussa 2017 agenttiani Urpu Strellmania tultiin nykimään hihasta, että sinulla on kuulemma tämmöinen kiinnostava projekti. Eli saatiin kirja myytyä ulkomaille jo siinä vaiheessa, kun sitä ei oltu vielä tehtykään. Kun Kalsarikänni ilmestyi suomeksi, niin jo parin kuukauden kuluttua julkaisusta se oli käännetty englanniksi. Kirjoitin kirjaa koko ajan miettien, miten tämä kääntyy englanniksi. En voinut kirjoittaa lukujen otsikoita tai vitsejä, jotka perustuivat suomenkielisiin sanaleikkeihin.

Miksi uskot kirjan menestyneen niin hyvin ulkomailla?
Skandinaavisuus on ollut pop ympäri maailmaa 2000-luvun alusta saakka. Pohjoismaita kohtaan on esiintynyt kiinnostusta. Tämä perusvire on yksi asia. Toinen on 2010-luvulla julkaistu tanskalainen Hygge-kirja, joka on ollut iso menestys maailmalla. Sen myötä kehittyi pohjoismaista elämäntapaa esittelevä kirjallisuus. Niitä on tullut jo jokunenkin hyggeä, lagomia ja fiikkaa… Siis joku on tehnyt kirjan ruotsalaisesta kahvinjuonnista! Ihan kummallisia asioita… Jossain vaiheessa näille kivoille ja kilteille self help -oppaille tuli saturaatiopiste, joten aika oli valmis parodialle. Oltiin samalla aaltopituudella kustannustoimittajani Mirjam Ilvaksen kanssa siitä, että näiden siloiteltujen oppaiden määrä alkaa mennä jo yli hilseen. Kaipasimme nokittelua, joka tekisi pientä pilkkaa niistä. Mutta samaan aikaan parodian tekemisen lisäksi keksimme, että Suomen vastaushan on kalsarikänni. Tajuttiin kustannustoimittajan kanssa, että eli sen lisäksi, että tämä on parodia, tässä on kuitenkin substanssi. Se oli kiitollinen kaksoiskierre, että saattoi kirjoittaa jo olemassa olevasta asiasta, jonka suomalaiset tunnistavat. Sitä pystyi käsittelemään parodisella otteella, jonka esikuvaksi tunnisti hygge-kirjat, vaikka ei olisi niitä lukenutkaan. Sitä tehdessä tuli ajatus, että kyllästetään kirja Suomi-tietoudella. Suomesta on monta hyvää asiaa, joita voi promota. Laitettiin Tilastokeskuksen kokoamat saavutukset ja etsittiin niitä muualta lisää, esimerkiksi Suomen suunnistusjoukkueiden mitalisaldo. Kun kirja oli jo menossa painoon, tuli kuin pisteenä i:n päälle ensimmäiset ”maailman onnellisin maa” -tilastot, joissa Suomi oli ykkösenä. Se oli kiva laittaa kirjan loppupuolelle; kaikki kirjassa esitelty on johtanut siihen, että olemme onnellisin maa maailmassa.

Miten kuvailisit suomalaista mielenmaisemaa ja miksi kalsarikännikonsepti sopii siihen niin hyvin?
Kirjassa vähän taustoitan sitä, miksi kalsarikännit on niin suosittu Suomessa. Olen mielestäni löytänyt ihan järkeenkäyvät selitykset. Ensinnäkin, meillä ei ole mitään ikivanhaa ravintolakulttuuria, jollainen esimerkiksi Välimeren maissa on. Lisäksi meillä oli pitkät etäisyydet, ja meitä on aika vähän. Samoin meitä on vainonnut luterilainen työkulttuuri. Meillä oli vielä 13 vuotta kestänyt kieltolakikin, joka vahvisti kaksinaismoralista suhtautumista alkoholiin. Kaiken tämä seurauksena muodostui viihtymiskielteinen huvittelukulttuuri, jossa ei suosita kepeää elämää. Vaikka tämä kaikki on muuttunut 30 vuodessa, yhä 57 % suomalaisista juo alkoholinsa mieluummin kotonaan tai omalla tontillaan – kirjan sivuilta löytyy grafiikkakin tästä. Nämä ovat ne perustekijät, joiden vuoksi kotikäyttö on jäänyt perinteeksi. Sama juttu koskee varmaan jollain tasolla myös Ruotsia ja Norjaa.

Teoksessasi esität, että kalsarikännikonseptin syntyyn ovat vaikuttaneet Suomen pimeä ja kylmä ilmasto sekä pitkät maantieteelliset etäisyydet. Pidätkö sitä kuitenkin sellaisenaan sovellettavissa aivan erilaiseen ilmastolliseen ja maantieteellisen kontekstiin, kuten esimerkiksi tänne Espanjaan? Oletko saanut teoksesta palautetta espanjalaisilta lukijoilta?
Italiasta ja Espanjasta tullut palaute on ollut hieman hämmentynyttä. Minulta on kysytty, miten tämä toimisi siellä. Olen sanonut, että ei se välttämättä niin hyvin toimikaan siellä, koska kulttuuriperintö on aivan toisenlainen. Välimeren maissa asuu paljon enemmän ihmisiä ja kaikkia palveluja on hyvin saatavilla. Meillä Suomessa, jossa kävyt ovat jäässä yhdeksän kuukautta vuodesta, olot on ymmärrettävästi pitänyt järjestää toisella tavalla. Toisaalta Yhdysvalloissa, Saksassa ja Hollannissa ja muissa vastaavissa maissa kalsarikännin idea on ymmärretty nopeasti. Sen vuoksi olen tullut siihen tulokseen, että Välimeren ympäristö on toisenlainen. Täällä pohjoisessa, tai Pohjois-Saksassakin, on talvella riittävästi kylmää ja lunta. Koska olot ovat poikkeukselliset kesään verrattuna, se resonoi täällä paremmin. Espanjan vastaanotosta sen verran, että hauskimman yhteydenoton sain sen jälkeen, kun olin antanut haastatteluita siellä instituutissa. Espanjalainen arkkitehtilehti otti yhteyttä ja kysyi minkälainen valaistus, huonekalut ja tekstiilit ja värit sopivat kalsarikänni-iltaan. Mietin, että ”Oh my god, ovatkohan he ihan tosissaan?”, mutta ajattelin, että varmaan ovat. Muistan suositelleeni laadukkaasta materiaalista tehtyä villashaalia ja sanoin, että värit voivat olla murrettuja ja valaistus mielellään dim light, hämärä. Lähetin jopa sohvani kuvan heille, mutta en tiedä julkaistiinko sitä koskaan. Mutta se oli aika erikoista.

Tämän kevään aikana teoksesi on saanut uutta nostetta ja ollut jälleen otsikoissa ympäri maailman. Ovatko pandemia ja karanteenit saaneet ihmiset ottamaan suomalaiset mielenhallintakeinot käyttöön kriisin keskellä? Miten tämä uusi kalsarikännihype on näkynyt sinun elämässäsi tänä keväänä?
Se on näkynyt selvästi, kun ihmisten on pitänyt fyysisesti totuttautua olemaan yksin. Lehdistössä on alettu miettiä, onko jotain – jos nyt ei positiivista – mutta jotain ”roolimallia” sille, miten tästä selvitään. Monet olivat yhtä aikaa keksineet, että tämä Finnish method voisi olla aika hyvä. Aluksi huomasin sen siitä, että Kalsarikänni-sivullani Facebookissa rupesi olemaan vähän enemmän liikettä. Sitten rupesin näkemään internetissä pantsdrunk-hashtageja. New York Times otti yhteyttä, että olisiko aikaa haastattelulle. Olin siitä tosi hyvilläni, koska he eivät kirjoittaneet kirjasta aikanaan. Myös BBC:llä on jokin juttu vireillä. Ajatellaan, että kalsarikänni voi helpottaa eristäytymistä ja siitä johtuvia paineita tai ongelmia.

Sopiiko Kalsarikänni mielestäsi karanteeniaikaan? Voiko kalsarikännimetodin soveltamisessa tähän ennen näkemättömään poikkeustilaan olla jotain riskejä?
On tässä riskejä, koska kirjassa esittelemäni kalsarikänni ei tarkoita rankkaa ryyppäämistä. Se on tarkoitettu ex tempore -käyttöön normaalin työviikon tai työmatkan aiheuttaman stressin helpottamiseen. Lähtötilanne on nyt toinen, kun ihmiset ovat eristyksissä eivätkä pääse ulos. Tässä on vaara, että joku ottaa kirjan opit liian tosissaan, mistä voi tulla ongelmia. Olen koettanut aina alleviivata, että jos kalsarikänni muuttuu pakkomielteeksi tai himoksi, silloin pitää miettiä asiaa uudestaan. Ihmisillä on omat metodinsa purkaa stressiä. Jotkut tekevät käsitöitä, toiset aakkostavat jotain tai katsovat telkkaria. Se on aina niin yksilöllistä, että miten stressin muuri saadaan purettua. Kalsarikänni on hetkellinen apu, mutta vain hetkellinen.

Mitä juomia suosittelisit kalsarikännin viettoon?
Vaikka yritän välttää kaikenlaisia sukupuolistereotypioita, itse olen olut- ja snapsilinjalla. Toisaalta tiedän, että monet naispuoliset suosivat kuohuviiniä. Mutta toivon, että ihmiset muistavat suolaisen hiukopalan merkityksen. Espanjalainen tapas-kulttuuri on tässä hirveän hyvä. Sarri (instituutin nykyinen johtaja) opetti sitä minulle aikoinaan 1980-luvulla. Oltiin viettämässä iltaa ehkä kymmenessä baarissa, eikä tarvinnut edes syödä, kun verensokeri pysyi koko ajan ylhäällä tapasten ansiosta.

Miten oma vapaa-aikasi kuluu ja millaiset aktiviteetit ovat omia suosikkejasi kalsarikännin ohella?
Näin koronaeristäytymisaikana, kun teen kahdeksatta viikkoa etätöitä, huomaan että lukunopeuteni on hidastunut ja on vaikea keskittyä mihinkään älylliseen. Aika on mennyt tiiviisti jo pelkästään Hesaria ja aikakauslehtiä lukiessa. Olen koettanut päästä päivittäin tunniksi ulos, oli keli mikä hyvänsä. Pää ei kestä jatkuvaa sisälläoloa. Jos pitää laittaa aivot narikkaan, suosittelen suomalaisia reality-sarjoja, kuten Huutokauppakeisaria, koska niiden kanssa ei tarvitse miettiä yhtään mitään. Se on mielestäni myös pantsdrunkin tavoite, täydellinen nollaus. Esimerkiksi Poliisit-sarjassa poliisit saavat tehtävän, menevät paikalle, suorittavat sen ja palaavat asemalle työvuoron loputtua. On hienoa katsoa, kun ammattilaiset tekevät työnsä. Tietysti voisin sanoa lukevani Dostojevskin koko tuotantoa väärinpäin, mutta vaativampi kaunokirjallisuus ei sovi enää loppuiltaan…

Jos et olisi kirjoittanut tätä kirjaa, lukisitko sen itse?
(pitkä hiljaisuus)

Hahah, pitkä hiljaisuus!
(Naurahtaa) Tämä on aika hyvä. Kun aikoinaan sain Hygge-kirjan kustannustoimittajaltani, tämä virnuili sillä tavalla kummallisesti, että voisit tykätä tästä. Luin ensimmäiset 20 sivua ja nauroin vedet silmissä, että tämä on loistavaa parodiaa. Niin hienovaraista pilkkaa, että! Sitten tajusin aika nopeasti, että ei tämä ole parodia. Se oli tehty ihan tosissaan. Nämä self help -oppaathan ovat universaalisti aika samanlaisia. En olisi ikinä alkanut kirjoittaa oikeaa self help -opasta. Mutta jos joku olisi sanonut, että tässä on tehty hauska parodia self help -oppaista, niin se sana parodia olisi kyllä herättänyt: ”Jos luen yhden, voisin lukea parodian. Jos se on hyvä, niin siitä saa selville, millaisia ne self help -oppaatkin ovat.” Toivottavasti nyt ei kuulostanut liian leuhkalta!

Haluaisitko vielä lähettää lukijoille lopuksi terveisiä?
Olen käyttänyt sellaista hashtagia kuin #keepcalmandpantsdrunk, mutta en tiedä, onko sitä kukaan huomannut. Tämän viruksen aikana pitää olla vaan pää kylmänä ja jatkaa, vaikka pahaa tekee. Suosittelen ihmisten tapaamista virtuaalisesti. Olen ollut jo muutamissa kotibileissä ja kaljailloissa, jotka on järjestetty virtuaalisesti Google Hangoutsin kautta ja ne ovat olleet yllättävän kivoja. Niistä on tullut juuri samanlainen olo kuin oikeasta baari-illasta tai kotibileistä: pikkuisen uupunut ja katarttinen fiilis. Tämä on yksi käytännön vinkki, jota voi soveltaa. Madridiin haluaisin erikseen sanoa, että sinne on taas kauhea ikävä. Se on lempparikaupunkejani. Siellä on niin paljon nähtävää ja koettavaa ja ihanaa ruokaa. Heti kun tämä tilanne tästä paranee, se on seuraavaksi listalla.

Valikko