Olili ja rakkaus Suomessa

Olilin seikkailut on Olivia F. Cabellosin lapsuuden muistoista koottu ihastuttava lastenkirjasarja, jonka ensimmäinen teos, Olili y el amor en Finlandia (Olili ja rakkaus Suomessa) kertoo Olilin matkasta tuntemattomaan maahan, jossa hän kokee ensirakkauden revontulien loisteessa.

Rohkea Olili matkustaa hänelle vielä tuntemattomaan maahan kauas pohjoiseen tietämättä mitä odottaa. Perillä Suomessa hän saa kokea ensirakkauden räiskyvien revontulien alla.  Suomalaispojan kanssa on ihanaa, mutta Olilin mieltä kalvaa levottomuus siitä, että niin kuin revontulien tuhannet värit haihtuvat aamun sarastaessa, tulee hänenkin rakkaustarinansa päättymään kotimatkan koittaessa.

Olilin sydän on kuitenkin jäänyt suomalaispojan luokse ja päiväkirjan sivut täyttyvät vain hänestä. Kaksikymmentä vuotta hän viettää haaveillen, kunnes päättää palata etsimään ensirakkautensa.

Kirjasarja on kaksikielinen; kaikki Olilin seikkailut on painettu espanjaksi ja englanniksi samoihin kansiin. Lisäksi kirjoissa on hyödynnetty 3D-teknologiaa ihastuttavan kuvituksen rinnalla: lataa sovellus ja herätä kirjasi henkiin!

Kirjoista saadut tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyysjärjestölle Fundación Juegaterapia, joka on syöpään sairastuneille lapsille perustettu järjestö.

Olivia F. Cabellos on Madridissa syntynyt viestinnän ammattilainen, joka sai Olilin seikkailuiden myötä toteutettua myös haaveensa kirjailijan ammatista. Tämä haave sai alkunsa jo Olivian kuudentena ikävuotena, jolloin hän alkoi kirjoittaa päiväkirjoja, runoja ja pikkutarinoita ja toivoi jo olevansa aikuinen. Nykyään Olivia kulkee edelleen lehtiö aina kainalossa toivoen olevansa vielä lapsi. Olilin tosielämän ja mielikuvituksen värittämät seikkailut vievät kenet tahansa takaisin kultaisiin lapsuusmuistoihin ja sopivat näin ollen täydellisesti lapsille ja aikuisille.

Kirjailija lahjoitti Olilin ensimmäisen seikkailun Suomen Madridin-instituutin kirjastolle. Tule instituutille ottamaan selvää miten Olilin suomalaiselle rakkaudelle oikein käy!