Värikkäitä vuosikymmeniä ja voimakkaita muotoja on mahtunut kuvataiteilija Totte Manneksen liki 60 vuotta kestäneelle taiteilijan uralle. Kunnioittaaksemme maalaustaiteen virtuoosin 89-vuotissyntymäpäivää julkaisemme sanallisia muotokuvia hänen elämänsä varrelta.
Totte Mannes syntyi liki 90 vuotta sitten hyvin erilaiseen maailmaan, pienen, vasta itsenäistyneen maan perukoille. Suomenruotsalaisen äidin ja suomenkielisen isän tytär kasvoi elämänsä ensimmäiset vuodet Kajaanista, josta perhe muutti isän kuoleman seurauksena Vaasaan.
Taiteilijan ura oli jo varhain syntynyt haave, jota oli kuitenkin hankalaa toteuttaa sodan runtelemassa Suomessa. Totte opiskeli kahteen otteeseen taideteollisessa korkeakoulussa, mutta hän piti suomalaista taideopetusta tuona aikana liian rajoittavana ja sääntöjä vilisevänä. Totte itse sanoo, että hän ei ole koskaan ollut hyvä ihminen tekemään niin kuin käsketään. Ruotsia taitava Totte lähti lopulta Tukholmaan Reybekielin taidekouluun opiskelemaan maalausta.
Taipumattomuus palkittiin. Siveltimeen kerran tartuttuaan Totte ei ole sitä laskenut näihin päiviin mennessä. Voimakkaat värit, tekninen tarkkuus ja painokkaat muodot ovat Toten bravuureja.
Taidekoulusta tie vei maailman molemmille puolille, Hong Kongiin ja Kolumbiaan. Erityisesti Etelä-Amerikka ja sen rikas luonto, raaka historia ja pirskahtelevat ihmiset tekivät Totteen syvän vaikutuksen. Inspiraationsa mantereesta ovat saaneet esimerkiksi Kolumbuksen 500-vuotisjuhlavuodeksi valmistuneet suureelliset purjetaulut, jotka ovat kunnianosoitus aikansa uhkarohkeille merimiehille. Hyvä purje on punottu monista lankoista. Purjeiden laskoksista tarkka katse voi havaita tummia sävyjä, jotka kuvaavat aikansa mullistaneiden merimatkojen kahdenlaisia kohtaloita.
Madridiin Totte saapui vuonna 1969 eikä ole lähtenyt sen koomin. Madridin uskomaton valo oli se seikka, mikä sai taiteilijan rakentamaan kotinsa sekä taiteilijan uransa taivaita hipovaan, vuoristoiseen pääkaupunkiin. Espanja oli tuolloin vielä kovin erilainen, elettiin Francon hallinnon viimeisiä vuosia.
Totte ei elä taidetta vain silmiensä kautta, vaan myös korvilla. Hän on soittanut pianoa viisivuotiaasta saakka ja omasta pianosta taitelija on luopunut vain pakon edessä. Yhdessä elämänvaiheessa hänellä ei ollut kahdeksaan vuoteen pianoa, kunnes eräänä iltana Totte lähti ostamaan teetä, mutta päätyi ostamaan pianon. Siitä lähtien sävelet ja siveltimet ovat eläneet sopuisasti. Onpa taitelija joskus vitsaillutkin aiheesta sanoen: ”minulla on kolme ystävää: tupakka, Campari ja piano”.
Pohjoisesta syntyperästään huolimatta Totte solahti osaksi espanjalaisia taidepiirejä vaivattomasti. Hän kuului esimerkiksi nelihenkiseen Rytmit ja normit -taideryhmään, jonka muodostivat hänen lisäkseen taidemaalari Miguel Alberquilla, säveltäjä Carlos Cruz de Castro sekä taidemaalari ja veistäjä Carlos Evangelista. Rytmit ja normit järjesti jopa yhteisnäyttelyn Suomessa vuonna 1994. Totte on usein auttanut solmimaan siteitä kahden kotimaansa välille.
Väkevät muodot ja voimakkaat värit ovat tyypillisiä Toten töille. Hän haluaa kuvata kolmiulotteisuutta, valon ja varjon leikkiä muodoilla. Jäätiköt, purjeet, köydet, lehdet, musiikki… Totte osaa herättää ne kaikki henkiin ja luoda kaarroksille, laskoksille ja rosoisille lehdille sielukkuutta.
Totessa persoonana on jotain samankaltaista: hän on uljaan elegantti ja saa kenet tahansa pauloihinsa sivistyneellä olemuksellaan. Ehkä siksi Totte aikanaan niin vaivattomasti loi oman piirinsä vieraaseen maahan. Hänen kotonaan juhli 80-luvun kultaisella vuosikymmenellä espanjalaisen taiteen tunnetuimmat nimet.
Totte on sanonut, että hänen taiteensa syntyy värien ja muotojen lisäksi tunteesta. Taiteilijauransa alkuvuosina hänen teoksensa olivat usein vihaisia. Myöhemmin hän alkoi etsiä aiheita maailman tapahtumista: taiteilijana hän haluaa maalata siitä, mikä ihmisiä liikuttaa. Toten kotona radio on aina auki kuin myös ikkuna kadulle, josta hilpeä espanjalainen puheensorina kantautuu maalaustelineelle. Monissa maalauksissaan hän on käsitellyt synkkiä aiheita, kuten esimerkiksi uskonnoista johtuvia sotia, pakolaisia ja #metoo-liikettä.
Punainen nauha kiertyy itsensä ympäri synkkien varjostuksen keskellä. Se vaikuttaa uppoavan, katoavan, hiljalleen vajoavan. Kirkkaanpunainen nauha on metafora Välimereen hukkuvalle punaiselle pelastusliiville, taiteilija on kertonut Lifevest-taulustaan. On vaikea kuvitella, miten emme jäisi sanattomaksi taulun äärellä.
Uusimmissa töissään hän käsittelee rokotteita. Tyyli on tuttu Ekumenia-sarjan töistä, niissä on nähtävissä vaikutteita Etelä-Amerikan vuosilta. Nämä uudet maalaukset ovat kunnianosoitus tiedemiehille, jotka pinnistelivät pelastaakseen meidät pandemiasta.
Huomaako vuosikausia kotimaansa ulkopuolella asuneen taiteilijan töistä mistä hän on kotoisin? Antonio Maura, taiteilijan pitkäaikainen ystävä, vastaisi varmaankin kyllä. Hän on kuvannut Toten töitä näin:
Totte Mannes on ollut ja on uskonnollinen itselleen ja hänen vaelluksensa pimeiltä lumilakeuksilta etelän maille on tallennettu hänen maalauksiinsa kuin päiväkirjaan.”
Antonio Maura, 2004
Kuva: Totte Mannes ja Instituutin johtaja Pauliina Ståhlberg taiteilijan ateljeessa.
