escritora Riitta Jalonen

Kuvakirja täynnä herkkyyttä

Suomen Madridin-instituutti esittelee 24.11. Tyttö ja naakkapuu -kuvakirjan espanjankielisen käännöksen La niña y el árbol de la grajilla madridilaisessa ”Elena Fortún” -kirjastossa. Mukana tilaisuudessa on toinen kirjan tekijöistä, kirjailija Riitta Jalonen.

Kyseessä on kaunis ja intensiivinen kertomus rakkaan ihmisen menetyksestä, mutta myös elämänilosta, joka toimii lääkkeenä suruun. Pienen lapsen muistot isästä nousevat silmien eteen kuviksi. Kristiina Louhen kuvissa nämä muistot lentävät, tuoksuvat, maistuvat. Niissä huokuu sama intensiivinen voima kuin Riitta Jalosen tekstissä: pienistä hetkistä muodostuva suuri ja ainutlaatuinen kokonaisuus
Riitta Jalonen kirjoittaa sekä aikuisille että lapsille. Yli 30-vuotisen kirjailijanuransa aikana hänet on palkittu useaan kertaan, muun muassa Tyttö ja naakkapuu -teoksen saamalla Finlandia Junior -palkinnolla vuonna 2004.

Esittelytilaisuuteen osallistuvat Jalosen lisäksi Galimatazo-kustantamon Susana Ramírez sekä kirjan espanjaksi kääntänyt Luisa Gutiérrez.

Järjestäjinä toimivat Suomen Madridin-instituutti, Madridin alueen julkisten kirjastojen verkosto sekä Galimatazo-kustantamo. Tilaisuus on ilmainen ja sinne on vapaa pääsy niin kauan kuin paikkoja riittää.

Tyttö ja naakkapuu (La niña y el árbol de la grajilla)
Esittelytilaisuus kirjailija Riitta Jalosen kanssa
24.11.2021 klo 19
Biblioteca Pública Retiro ”Elena Fortún” -kirjasto
calle Dr. Esquerdo, 189
28007 Madrid

Valikko