Joonas Purastie: ”Kun seisoo katon reunalla ja edessä on kymmenien metrien pudotus – siinä oppii tuntemaan itsensä”

Parkourista huokunut vapauden tunne teki suomalaiseen Joonas Purastiehen lähtemättömän vaikutuksen yhdeksän vuotta sitten. Nyt, monen lajin parissa vietetyn vuoden jälkeen, Purastie tarkastelee ympäristöään uusin silmin. Kaupunkien katot, muurit ja puut tarjoavat parkouraajille loputtomasti mahdollisuuksia luovaan liikkumiseen: parkourin idea on kulkea kaupunkiympäristössä mahdollisimman sulavasti ja nopeasti, akrobatiaa kaihtamatta.

Parkouraajat ympäri maailmaa ovat kuin kaukaisia sukulaisia, Purastie kertoo. Seuraava sukulaistapaaminen on kesäkuussa, kun Purastie tulee Madridin parkour-yhdistyksen sekä Suomen Madridin-instituutin kutsumana edustamaan suomalaista parkouria Madridin Mulafest-kaupunkifestivaaleille.

Parkour syntyi Pariisin esikaupungissa Lissesissä 80-luvulla ja levisi sieltä vähitellen ympäri maailmaa. Miten keksit alkaa harrastaa parkouria ja kauanko olet parkourannut? Mikä parkourissa kiehtoo?
Olen harrastanut parkouria kohta 9 vuotta. Olin lapsena hyvin aktiivinen, kiipeilin paljon puissa ja seikkailin kavereiden kanssa metsissä. Sitten internetin kautta törmäsin sanaan parkour ja näin muutaman videon. Eräässä uutispätkässä David Belle [parkourin luoja ja yksi lajin kuuluisimmista harrastajista] kävelee halki kotikylänsä ylittäen matkalla muureja, kiipeillen puissa ja hyppien talojen katolta toiselle. Hän tekee tämän kaiken samalla kertoen itsestään. Videosta huokunut vapauden tunne teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Parkourissa ei ole sääntöjä, ei aikoja milloin harjoitella. Kaikki on itsestä kiinni. Se minua kiehtoo!

Parkouria kuvaillaan mahdollisimman tehokkaaksi tavaksi liikkua paikasta toiseen. Toisaalta myös liikkeiden esteettisyys ja sulavuus ovat ilmeisesti suuri osa lajia. Mitä parkour sinun mielestäsi on? Mitä parkouratessa tulee erityisesti ottaa huomioon?
Minulle parkour on ajattelutapa. Aloin nähdä asioita eri tavalla, kulkureittejä siellä minne niitä ei ole tarkoitettu – näen ympärilläni loputtomasti mahdollisuuksia. Tehokas tapa liikkua on myös sulavaa, koska jatkuva liike vaatii vähemmän energiaa ja lihastyötä. Kun liike on sulavaa, se on myös esteettisesti kaunista, sillä kaikki ylimääräinen on karsittu pois ja jäljelle jää vain tarpeellinen. [quote align=”center”]Parkourin sanotaan olevan vaivattoman näköistä, ja siihen me parkouraajat myös pyrimme. Eläinten tapa liikkua on paljon luonnollisempi kuin ihmisten, ja monet liikkeet parkourissa ovatkin ottaneet mallia luonnosta. Tehokas on myös turvallista, ja turvallisuus otetaan parkourissa aina huomioon. [/quote] Harjoitellessa oppii tuntemaan omat rajansa, eikä riskejä oteta. Ennen hyppyä varmistetaan ponnistus- ja alastulopaikan kestävyys ja varmistutaan siitä, että haaste on omien rajojen sisäpuolella. Kinkkisissä paikoissa kaveri voi olla varmistamassa ja minimoimassa riskejä, ettei turhia haavereita satu.

Parkour kehittää monia fyysisiä ominaisuuksia – ainakin ketteryyttä, voimaa ja tasapainoa. Mitä muuta parkour on opettanut sinulle liikunnallisuuden lisäksi?
Henkisyyttä ja arvoja! Kun seisoo katon reunalla edessä kymmenien metrien pudotus – siinä oppii tuntemaan itsensä. Harjoittelen, jotta voin tehdä asioita paremmin, en tehdäkseni vaikutuksen naapurin Liisaan. Olen oppinut keskittymään ja olemaan läsnä tässä hetkessä. Myös luovuuteni on kehittynyt, kun olen oppinut pyörittelemään ajatuksia ja katsomaan niitä eri kanteilta.

Parkouria harrastetaan nykyään ympäri maailmaa. Mitä eroavaisuuksia olet huomannut parkouraamisessa eri maiden välillä? Onko suomalaisella parkourilla jokin oma erikoisuus?
Suomalaiset ovat tunnettuja vahvuudesta. Täällä puolet vuodesta on synkkää ja kylmää, joten moni vetäytyy sisätiloihin kehittämään voimaa. Ennen eroavaisuuksia eri maiden välillä oli paljon, mutta nykyään niitä ei juuri huomaa. Suurimmat erot ovat tavoissa harjoitella, ei niinkään tekniikassa kuten ennen. Jossain keskitytään enemmän näyttävyyteen ja volttien tekemiseen, kun taas toisaalla pidetään kiinni alkuperäisistä arvoista harjoittelemalla liikkeen jatkuvuutta ja puhtautta. Monella maalla on kuitenkin tunnistettava tyyli, johon kulttuuri varmasti vaikuttaa paljon.

Parkouria voi harrastaa yksin tai ryhmässä. Onko parkour yhteisöllinen laji? Mitä tapaamiset muiden parkour-harrastajien kanssa ovat antaneet sinulle?
Koko parkour-maailma on yksi iso perhe! Kun matkustaa tapaamaan harrastajia uuteen maahan, on kuin tapaisi kaukaisia sukulaisia. Vaikka yhteistä kieltä ei aluksi löytyisikään, löytyy aina liikkeen kieli ja se yhdistää meitä kaikkia. Uusien ihmisten tapaaminen avartaa ajattelua ja antaa uusia ideoita omaan harjoitteluun. Matkoilta Euroopassa, Aasiassa ja Amerikan mantereella käteen on jäänyt paljon ystäviä ja muistoja joita en vaihtaisi mihinkään!”