Helsinki Design Week jälleen menestys

Elo- ja syyskuun vaihteessa kuudetta kertaa järjestetty Helsinki Design Week keräsi kaupungin kaduille ja estradeille tämän hetken kiinnostavimpia muotoilun, arkkitehtuurin ja muodin ammattilaisia. Vuoden 2012 maailman design-pääkaupungin rooliinsa valmistautuva Helsinki täyttyi yhteensä lähes sadasta näyttelystä, seminaarista ja  työpajasta, ja vuoden teemana oli tarinankerronta. Kansainväliseen ohjelmaan kuului mm. suomalaista kansanperinnettä ja kalevalalaista mytologiaa kunnioittavan Kalevalakehto-rakennuksen pystyttäminen Seurasaareen, mikä toteutettiin Aalto-yliopiston ja Washington D.C:n katolisen yliopiston arkkitehtuuriopiskelijoiden kansainvälisenä yhteistyönä. Kaupungin keskustassa liiketilojen näyteikkunat muuttuivat taiteilijoiden ja muotoilijoiden käsissä gallerioiksi, ja useat ateljeet, suurlähetystöt, satamarakennukset ja pyhäköt avasivat ovensa yleisölle. Suosittuja olivat myös DIY-muotinäytös ja Kaapelitehtaalla järjestetty Design Market, ja Kaapelitehtaalla sai tutustua myös espanjalaiseen keittiö- ja ruokamuotoiluun. Tulevaisuudessa Helsinki Design Week tulee muuttumaan yhä kansainvälisemmäksi, ja yhteistyötä esimerkiksi Dutch Design Weekin kanssa tullaan jatkamaan. Ensi vuonna Helsinki Design Week järjestetään 9.-18. syyskuuta.

Lisätietoa Helsinki Design Weekistä täältä.