Graafisia teoksia –näyttely avattiin Madridissa

Tunnettu suomalainen taiteilija Outi Heiskanen osallistui liikuttuneena Graafisia teoksia –näyttelynsä avajaisiin Suomen Madridin-instituutissa torstaina 13. kesäkuuta. Tunnelma oli lämminhenkinen, ja vierailla oli mahdollisuus tutustua ihastuttavaan taiteilijaan ja keskustella tämän kanssa. Hyväntuulinen Heiskanen kertoi teoksiensa piirteistä niistä kiinnostuneille.

Instituutissa ihailtavissa olevat kolmekymmentäkuusi graafista teosta kuvaavat ihmishahmoja, eläimiä ja näiden erilaisia yhdistelmiä, ja ne sallivat kunkin katsojan tulkita niitä omalla tavallaan. Outi Heiskasen mukaan taideteoksia katselemalla voi nähdä taiteilijan sielun.

Graafisia teoksia –näyttely on yleisön nähtävillä aina 30. elokuuta saakka.