French Films: ” Kiertueella olo on hektistä ja rankkaa, mutta samalla parasta mitä voi olla.”

French Films on ulkomaillakin suurta suosiota saavuttanut suomalainen bändi. Marraskuussa 2013 pojat keikkailivat useassa kaupungissa ympäri Espanjaa, ja saapuivat kiertueellaan toki myös Madridiin. Sala El Solissa nähtiin vauhdikas esiintyminen, josta ei rock-asennetta puuttunut. French Films, eli Johannes Leppänen (laulu/kitara), Joni Kähkönen (laulu/kitara), Santtu Vainio (laulu/kosketinsoittimet), Tuomas Asanti (laulu/basso) ja Antti Inkiäinen (rummut), kerkesi jutella myös meidän kanssamme hieman bändin musiikista, kiertue-elämästä ja muusta mukavasta.

Kuva: Miia Panula

Indie, garage, surf rock, post punk, new wave pop… Teidän musiikistanne käytetään milloin mitäkin termiä. Miten te itse kuvailisitte musiikkianne?
Se on rokkia. Jos siihen haluaa jotain lisätä, niin voisi sanoa, että mukana on pieniä 60-luvun vaikutteita. Me soitamme rokkia, ja vähän poppia. Kaikenlaisia termejä tulee vastaan, kun meidän musiikkiamme kuvaillaan. Emme ole koskaan esimerkiksi sanoneet, että soitamme surf rockia. Tiedä häntä mistä kaikki nimitykset oikein tulevat.

French Films on ollut kasassa vuodesta 2010 asti. Muistatteko vielä millainen oli teidän ensimmäinen keikkanne? Miten te olette kehittyneet sitten ensimmäisten esiintymiskertojen?
Ensimmäinen keikka oli ”Kutosella” (Ravintola Kuudes Linja) Club Telemark -tapahtumassa. Me olimme kaikki soittaneet eri bändeissä ennen French Filmsiä, joten meillä oli jo jonkin verran kokemusta keikoista. Esiintyminen ei enää jännittänyt; ainakaan mitään pelkoa esiintymistä kohtaan ei enää ollut. Lähinnä ehkä jännitti, että miten kaikki biisit tulevat menemään, koska meillä oli ollut vain muutamat treenit ennen ensimmäistä keikkaa. Lähdettiin kokeilemaan ja ihan hyvinhän se sitten meni. Lavaesiintyminen on totta kai kehittynyt sitten ensimmäisten konserttien, samoin kuin musiikki, joka on kypsynyt bändin mukana. Bändin kokoonpanokin on muuttunut hieman matkan varrella: yhtyeen alkuperäinen basisti lähti bändistä reilu vuosi sitten ja toinen tuli tilalle.

Teidän toinen albuminne, White Orchid, julkaistiin huhtikuussa 2013. Minkälainen levy on kyseessä?
Levyllä mennään välillä kovaa ja välillä hiljaa. Se on aika tasalaatuinen paketti, jonka soundi on kypsempi kuin meidän ensimmäisellä levyllä. Sen tekeminen on ollut prosessi, jossa on kokeiltu eri asioita. Tällä kiertueella kuullaan sekä vanhaa että uutta materiaalia; oikeastaan bändin koko tuotanto on esillä.

Te olette saaneet tämän vuoden puolella EBBA-palkinnon (European Border Breakers Award). Mitä tällainen kansainvälinen tunnustus bändille merkitsee?
Olihan se totta kai hieno juttu, että me saimme tällaisen palkinnon. Tärkeintä meille on kuitenkin itse musiikki, sen tekeminen ja soittaminen sekä tietenkin myös fanit. Palkintogaalan ajankohta ei ehkä ollut paras mahdollinen. Bändi vietti juuri hieman hiljaisempaa eloa silloin studiossa nauhoitellen ja basistikin oli vastikään vaihtunut.

Minkälaisia ovat bändin fanit? Saatteko paljon yhteydenottoja?
Aika innokkaita faneja löytyy monia, mikä on vain mukava asia. Nykyään fanien yhteydenotto tapahtuu vähän eri tavalla kuin ennen. Esimerkiksi facebookissa pitää käyttää eri nimeä, jos ei halua saada koko ajan viestejä. Käsinkirjoitetut kirjeet ovat nykyään harvassa, mekään emme ole kirjeitä saaneet postitse. Jos joku haluaa ihan oikean kirjeen lähettää, niin mielellämme kyllä annamme osoitteen. Kun olimme Japanissa, saimme faneilta lahjoja, kirjeitä ja lappusia. Myös muualta päin maailmaa löytyy kannattajia.

Te olettekin Suomen lisäksi kiertäneet paljon myös ulkomailla. Tämäkin kiertue alkoi Italiasta, ja Espanjasta jatkatte Japaniin. Miltä tuntuu vaihtaa maata ja kaupunkia jatkuvasti?
Tuntuu todella hyvältä. Kiertueella olo on hektistä ja rankkaa, mutta samalla parasta mitä voi olla. On mahtavaa nähdä uusia paikkoja. Täällä Espanjassa on tosi mukavaa, ja niin oli Italiassakin; oikeastaan viihdymme hyvin missä tahansa. Odotamme myös innolla Japanin keikkoja. Olemme soittaneet siellä aikaisemminkin. Se on todella erilainen kuin Eurooppa ja sen verran kaukana, että kun sinne asti pääsee, niin tulee sellainen tunne, että nyt ollaan muualla.  Aina Euroopan ulkopuolella tulee sellainen olo. Euroopan sisällä keikkailu on pitkälti samanlaista. Tosin erojakin on; esimerkiksi Itä-Euroopassa meno on riehakkaampaa. Suomesta Saksaan mennessä taas ei huomaa, että maa olisi edes vaihtunut. Kiertueella oleminen on aika rankkaa, mutta jos lisäisi vähän välipäiviä konserttien väliin ja voisi pitää pieniä taukoja tai käväistä nopeasti kotona, niin tätä jaksaisi todella kauan. Italian ja Espanjan yleisö on keskenään aika samanhenkistä. [quote align=”right”] ”Mä rakastan Espanjaa! Ei voisi paremmin alkaa tämä kiertue.” (Joni) [/quote]

Te olette soittaneet sekä isoilla festivaaleilla että tehneet paljon klubikeikkoja. Kummasta tykkäätte enemmän?
Se riippuu paljolti henkilöstä. (Joni:) ”Minun mielestäni keskikokoiset, sellaiset suurin piirtein Tavastian kokoiset, paikat ovat parhaita.” (Antti:) ”Kysymykseen on aika vaikeaa vastata, molempi parempi.” Tässä vaiheessa me ainakin ollaan enemmän klubihenkinen bändi. Onhan se periaatteessa hienompaa soittaa isolle yleisölle, mutta loppujen lopuksi tunne lavalle ei juuri eroa, oli sitten kyseessä pieni klubikeikka tai suuret festivaalit.

Entä mitä tapahtuu tämän kiertueen jälkeen?
Me menemme kotiin treenaamaan uusia biisejä. Katsotaan minkälaista tuleva materiaali on ja valmistaudutaan uutta levyä varten. Meillä on pari keikkaa tulossa vielä joulukuussa Ruotsissa ja Norjassa. Sen jälkeen keskitymme vain uuteen materiaaliin. Uusi levy on tulossa jossain vaiheessa ensi vuonna. Ehkä.

Valikko