Eturivin suomalaista videotaidetta Madridissa

Kuva: IC-98, Näkymä vastarannalta, still-kuva

Suomi on kutsuvierasmaana vuoden 2014 ARCOmadrid-taidetapahtumassa, josta maistiasia saadaan jo tammikuussa, kun Suomen Madridin-instituutti esittelee korkealaatuista videotaidetta. Abendland – Tierras Crepusculares on taitavan taiteilijaryhmän IC-98:n luoma videoinstallaatioista koostuva näyttely, joka avataan kulttuurikeskus Conde Duquessa 30.1.2014, ja on täten osa ARCOmadrid #FocusFinlandin yhteydessä järjestettäviä oheistapahtumia. Turun kaupunki tukee näyttelyä.

Abendland – Tierras Crepusculares koostuu useasta videoteoksesta, joista mainittakoon esimerkiksi Näkymä vastarannalta, joka on turkulaiseen paikallishistoriaan liittyvä digitaalinen animaatio, joka kuvaa Aurajoen rannalla sijaitsevan Gylichin pylväikön (1836) muutosta, loistoa ja rappiota. Huolellinen piirrosjälki, hitaasti vaihtuva maisema sekä Markku Hietaharjun improvisoima äänimaisema vangitsevat katsojan tähän faktaa ja fiktiota yhdistelevään maailmaan.

IC-98

IC-98 on vuodesta 1998 asti toiminut suomalaisten taiteilijoiden kokoonpano, jonka ovat perustaneet Patrick Söderlund ja Visa Suonpää. Ryhmä on saanut suurta arvostusta niin Suomessa kuin kansainvälisessä mittapuussa. Esimerkiksi vuonna 2009 IC-98 oli kuvataiteen valtion palkinnon saaja ja vuonna 2012 sen teoksia oli esillä Buenos Airesin MAMBAssa (Museo de Arte moderno de Buenos Aires). Vuonna 2015 IC-98 edustaa Suomea Venetsian biennaalissa.

IC-98 on kiinnostunut toteutumattomista tapahtumista, yhteyksistä asioiden välillä, poikkeavista ja puhtaista ajatustyyleistä sekä historian läsnäolosta nykyaikana. Myös yhteiskuntajärjestykset, arkkitehtuuriset rakennelmat, valvontajärjestelmät ja keinot, joiden avulla niitä on mahdollista paeta herättävät ryhmän mielenkiinnon taidetta tehdessä. Ryhmän kriittiseen ajatteluun perustuvat teokset liittyvät tiettyyn aina kontekstiin ja vaativat paljon taustatyötä.

Buenos Airesin modernin taiteen museon kuraattori Gabriela Salgadon mukaan tiettyjen IC-98 teoksien ”tavoitteena on esittää ajankohtaisia ongelmakohtia, joilla on erittäin suuri merkitys: jatkuva julkisten tilojen häviäminen länsimaalaisissa kaupungeissa, ja niiden muuttuminen yksityisen pääoman johtamissa keinotteluissa.”

Näyttely avataan 30.1.2014, kummankin taiteilijan läsnä ollessa, ja se on yleisön nähtävissä ilmaiseksi 20. huhtikuuta saakka.

IC-98: Abendland – Tierras Crepusculares
Conde Duque
c/ Conde Duque, 11 28015 Madrid
Avajaiset: 30.1.2014, klo 20
Näyttely avoinna: 31.1.-20.4.2014
ti-la klo 10-14 ja 17:30-21, su klo 10:30-14

Valikko