Emma Salokoski

Kuva: Kira Gluschkoff

Instituutin kirjastosta löytyy myös suuri valikoima suomalaista musiikkia, ja tällä kertaa suosittelemme yhtä maamme arvostetuimmista naisartisteista: Emma Salokoskea.

Emma Salokoski on monipuolinen laulaja, joka on työskennellyt hyvin laaja-alaisesti musiikin saralla ja levyttänyt niin jazzia kuin lastenlaulujakin. Hän on myös saanut Suomen vuoden naissolisti-palkinnon Emma-gaalassa 2006, ja Salokoski myös säveltää ja sanoittaa itse kappaleita.

Veden alla -albumi on Emma Salokoski Ensemblen toinen albumi, joka ilmestyi jo vuonna 2008 ja sai tuolloin todella hyvät arvostelut. Veden alla on tunteikas albumi, joka sisältää sekä Salokosken omia sävellyksiä että hänelle sävellettyjä kappaleita. Levyllä on mukana monta suomalaisen musiikin huipputekijää. Albumi alkaa Dave Lindholmin Ja sinun äänesi -kappaleella ja mukana on J. Karjalaisen Emmalle säveltämä Rakkaus polttaa, Tuomo Prättälän Lamppulaulu, Tuomari Nurmion Kurjuuden kuningas ja hieno suomennos Bob Dylanin Girl From The North Country -kappaleesta.

Tämä Emma Salokoski Ensemblen toinen levy onkin odotetun seesteinen, ja jälleen kerran folk-, jazz- ja laulelmavaikutteet saavat ympärilleen kiehtovia tarinoita.

Salokoskella on upea ääni, ja kaikki hänen levytyksensä ovat todella kauniita, sillä hän osaa yhdistellä taidokkaasti niin jazz-, soul-, folk- kuin bossa nova -vaikutteitakin. Emma Salokoski kuuluu monien mielestä ehdottomasti tämän maan ja tämän ajan parhaisiin artisteihin. Suosittelemme kaikille tutustumista tarkemmin hänen tuotantoonsa!

Valikko