Suomalaista maailmanmusiikkia Cádizin Suomi-viikolla

Marraskuussa 2012 Suomen Madridin-instituutti järjestää yhdessä Cádizin kaupungin kanssa Suomi-viikko -tapahtuman. Tapahtuman pääosassa on laadukas suomalainen musiikkiosaaminen sekä tanssitaide. Torstaina 8.11. Gran Teatro Fallassa kuullaan yhtyeitä Lepistö & Lehti sekä Ketsurat. Seuraavana päivänä on vuorossa Isabella-kamariooppera ja lauantaina Susanna Leinonen Companyn tanssiesitys Sokea mieli.

Kuva: Seppo Samuli

Ketsurat  – pohjoisen naisenergiaa
Ketsurat on kuuden naisen lauluyhtye, jonka musiikki kertoo ilosta ja kauneudesta sekä myös elämän varjoisammista puolista. Yhtyeen nimi liittyy historiaan: Pohjois-Karjalassa sana ketsura tarkoitti muun muassa tyttöä, naista tai vaimoa.  Kansamusiikki- ja tarinajuuret näkyvät musiikissa. Ketsuroiden mukaan he eivät esitä lauluja, vaan tarinoita kuulijoille.  Yhtyeen esityksissä kuullaan omien kappaleiden lisäksi musiikkia aina 1600-luvulta 1900-luvun alkuun.  Ketsuroiden ohjelmistoon kuuluu musiikkia eri puolilta maailmaa, kuten esimerkiksi Malista. Cádizissa yhtyeeltä kuullaan värikäs ja visuaalinen musiikkiesitys, jonka universaalit teemat ja sanoma aukeavat kuulijalle äidinkielestä riippumatta.

Lepistö & Lehti – innovatiivinen  duo
Maailmanmusiikkiduo Lepistö & Lehti sai alkunsa, kun Markku Lepistö ja Pekka Lehti tutustuivat Värttinän kiertueella, jossa he olivat muusikkoina. Sittemmin Lepistö & Lehti on saavuttanut suosiota ympäri maailmaa omaperäisellä ja innovatiivisella musiikillaan, jossa äänimaailmaa ovat luomassa ainoastaan kontrabasso ja haitari. Duon persoonallista musiikkia voi luonnehtia akustiseksi nykykansanmusiikiksi folk- ja jazzmausteilla. Cádizissa kuulija viedään musiikkimatkalle maailman ympäri.

Suomi-viikko: Ketsurat ja Lepistö&Lehti
8.11.2012
Klo 21.00
Gran Teatro Falla
Plaza de Falla, Cádiz
Liput 6/9/12 ja 15 euroa

Valikko