Suomalaista elokuvaa El Escorialissa

Kuva: Hiljainen viikko

Suomen Madridin-instituutti yhdessä San Lorenzo de El Escorialin Casa de Culturan kanssa omistavat suomalaiselle elokuvalle kaksi päivää marraskuussa. Esitettävät elokuvat ovat osa suomalaisen audiovisuaalisen taiteen kiertuetta, jota instituutti järjestää ympäri Espanjaa, Portugalia ja Latinalaista Amerikkaa.

Perjantaina 15. marraskuuta esitetään Iiris Härmän dokumenttielokuva Omaa luokkaansa (2010), joka kuvaa 11 oppimisvaikeuksista kärsivän nuoren koulunkäyntiä heidän luovan opettajansa johdolla. Tätä seuraa Jussi Hiltusen lyhytelokuva, Hiljainen viikko (2012), joka kertoo kahdesta toisilleen tuntemattomasta henkilöstä, joita kuitenkin yhdistää syyllisyydentunne ampumisvälikohtauksen uhriksi joutuneen nuoren kuolemasta.

Perjantaina 22. marraskuuta nähdään Antti Heikki Pesosen palkittu keskipitkä elokuva, Korsoteoria (2012) sekä erinomainen dokumenttielokuva Iris Olssonilta ja Yves Niyongabonilta: Sydämeni taakka (2011). Korsoteoria on tarina nuoresta naisesta, joka haluaa parantaa elämäänsä lähtemällä kauas pois maastaan. Myös Sydämeni taakka kertoo paremman elämän etsimisestä, tosin toisella puolen maailmaa, Ruandassa, jossa tutsien ja hutujen välillä käydystä sodasta eloonjääneet toivovat rauhan syntyvän tuhon keskelle.

15.11.2013 klo 19
Omaa luokkaansa (67 min)
Hiljainen viikko (18 min)
Casa de Cultura
c/ Floridablanca, 3
28200 San Lorenzo de El Escorial
Vapaa sisäänpääsy

22.11.2013 klo 19
Sydämeni taakka (45 min)
Korsoteoria (30 min)
Casa de Cultura
c/ Floridablanca, 3
28200 San Lorenzo de El Escorial
Vapaa sisäänpääsy