Suomalaisen audiovisuaalisen taiteen juhlaa instituutissa

Seitsemäntoista suomalaisen audiovisuaalisen taiteilijan teosnäyttely avattiin yleisölle 12.12. instituutissa.

Näyttelyn on kuratoinut suomalainen, Yhdysvalloissa kauan työskennellyt kokeellista elokuvaa ja videotaidetta tuottava Kirsimarja Metsähuone. Hänen herkkä suomalaiseen juhannuksen kokemukseen liittyvä teoksen Thy Eternal Summer on kuvattu vuonna 2009 Suomessa ja se on osa näyttelyä. Katselmus on puolestaan osa Palacio Cibelesissa CentroCentron taidekeskuksessa Madridissa parhaillaan esillä olevaa kansainvälistä MADATAC-elokuvafestivaalia, joka keskittyy riippumattomiin, innovatiivisiin ja omaperäisiin videotaideprojekteihin.

Suomalaistaiteilijoiden Flirting Flowing Ripping Roaring – ohjelmisto koostuu yhteensä 17:sta suomalaisesta videoteoksesta, joiden tekijöiden ikä vaihtelee alle kolmikymppisistä taiteilijoista yli kuusikymmenvuotiaisiin taiteilijoihin.

Kuraattori Metsähuone, joka kertoi suomalaisesta videotaiteesta ja omista teoksistaan korosti tahtoneensa esitellä suomalaistekijöitä mahdollisimman laajasti iän, sukupuolen ja aiheiden suhteen.

Videotaiteen valtavirran lisäksi mukana on tuntemattomampia taiteilijoita. Näyttelyn avajaisissa teoksistaan puhui myös taiteilija Elena Näsänen, jonka teos Vuori (kuvassa) on kuvattu Kiinassa. Näsänen on taiteilijan uransa lisäksi toiminut aktiivisesti suomalaisissa taiteilijajärjestöissä ja taiteen tuotannon kentällä.