Suomalainen suunnittelija Markku Piri avasi Madridissa näyttelynsä Paratiisin pirinää

“Olen suomalainen suunnittelija, mutta sydämessäni on enemmän Välimeren aurinkoa kuin Suomen talvea. Niinpä olen hyvin onnellinen siitä, että näyttelykiertueeni alkaa juuri Madridista,” aloitti monipuolinen muotoilija Markku Piri puheensa Paratiisin pirinää -näyttelyn avajaisissa Suomen Madridin-instituutilla.

Näyttely esittelee Pirin suunnittelutöitä viime vuosien varrelta. Erityistä ihastusta avajaisvieraiden joukossa herättivät suomalaiselle Vallila Interior -yritykselle suunnitellut sisustuskankaat joiden nimet, kuten Talven kukka ja Puintipäivä, henkivät suomalaisen luonnon ja vuodenaikojen vaihtelua.

Näyttelyn suurin tähti on kuitenkin jalokiven muotoinen uniikki lasivaasi, jonka on valmistanut Riihimäellä Lasismi-osuuskunta. Vaasin valmistaminen suupuhalletusta lasista on monimutkainen prosessi, jonka kuluessa teosta muun muassa hiotaan niin, että lasin paino putoaa 2-2,5 kiloa. Esillä olevissa muissa lasiesineissä värit ja muodot yhdistyvät monin tavoin ja esillepanossa on myös leikkisyyttä.

Tekstiilitaiteen ja lasiesineiden ohella Paratiisin pirinää -näyttelyssä on myös esillä Markku Pirin valokuvia ja maalauksia, sekä monialaisen taiteilijan Karita Mattilalle suunnittelema esiintymisasu ja siihen kuuluvat korut.

Näyttely on esillä Suomen Madridin-instituutin tiloissa 11:nteen tammikuuta 2012 asti, minkä jälkeen se on nähtävillä lukuisissa kaupungeissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kansainvälisen näyttelykiertueen yhteydessä Markku Piriltä on myös ilmestynyt 136-sivuinen kirja, joka on julkaistu suomen- englannin- ja espanjankielisenä.

Markku Piri päätti puheensa näyttelyn avajaisissa sanoilla: “Kaikilla meillä on oma käsityksemme paratiisista, kaikki me kaipaamme onnea ja kauneutta. Tämä näyttely avaa eri puolia minun käsityksestäni harmoniasta ja kauneudesta, paratiisista: tervetuloa.”

Lisätietoja:
www.madrid.fi
www.piri-piri.fi

Suomen Madridin-instituutti
c/ Caracas, 23 bajo
28010 Madrid
Näyttely on avoinna: 25.11.2011 – 11.1.2012 (suljettuna 23-12.2011 – 1.2.2012)
Aukioloajat: ma-pe 10-14 ja 16-20
Vapaa pääsy