Argentiinalainen kuvittaja Gustavo Ariel Rosemffet, ”Gusti”, joka on asunut Barcelonassa yli kolme vuosikymmentä, kertoo haastattelussa kuinka hänen latinalaisamerikkalaiset juurensa, kokemuksensa Euroopasta ja avoin maailmankuva kietoutuvat teoksiin, jotka vaihtelevat leikillisestä syvälliseen. Gusti kertoo etsivänsä rajoja ylittävää, rehellistä visuaalista ilmaisua matkapäiväkirjojen, inklusiivisten projektien ja lastenkirjojen avulla.
Kun aloitat uuden kuvitusprojektin, mitä keinoja käytät löytääksesi tarinaan parhaiten sopivan visuaalisen ilmeen?
Monissa projekteissa en aluksi tiedä tarkalleen, miten aion kuvittaa ne. Leikin, teen luonnoksia, ja jossain vaiheessa jokin niistä herättää huomioni – silloin tiedän, että on aika aloittaa. Joskus annan luonnosten levätä päivien tai viikkojen ajan, ja etäältä katsottuna kokonaisuus hahmottuu selkeämmin. Siinä kohtaa projekti etenee kuin höyryjuna.
Argentiinalaisena kuvittajana Barcelonassa, miten monikulttuuriset kokemuksesi näkyvät teoksissasi? Miten yhdistät latinalaisamerikkalaisia ja eurooppalaisia kuvataidetraditioita, ja miten haluat kehittää omaa visuaalista kieltäsi?
Totuus on, että kun lähdin Argentiinasta 22-vuotiaana, minun piti ensin sopeutua. Se, mitä tein aiemmin kotimaassani, ei ollut sitä mitä täällä tarvittiin. Nyt kun siitä on yli 35 vuotta, olen löytänyt oman ääneni – sellaisen, jossa on kaikki mukana: juureni, tapani nähdä maailma. Yritän aina olla rehellinen tekemisissäni: joskus onnistun, joskus en, mutta se kaikki kuuluu asiaan.
Olet työskennellyt yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden parissa. Mikä on mielestäsi taiteen rooli empaattisemman yhteiskunnan rakentamisessa?
Mielestäni taide on erinomainen väline inkluusioon: tyhjä paperi on kuin yhteiskunta, ja siellä kaikilla on mahdollisuus ilmaista itseään kykyjensä ja rajoitustensa yli. Kaikki värit ovat tervetulleita.
Monet teoksistasi on suunnattu lapsille. Miten varmistat, että ideasi välittyvät selkeästi tälle yleisölle?
Minulla on luonnostaan lapsenmielinen katse, joten minun on helppo käyttää sitä tarinan kertomiseen sanoin ja kuvin. Aikuisten maailma on minulle haastavampi.
Suomella on hyvin erityisiä maisemia ja valo-olosuhteita. Onko tämä vaikuttanut kuvittamiseesi tai väri- ja muotovalintoihisi?
Kyllä, valot ja varjot ovat minulle erittäin tärkeitä. Piirrän ja teen tarkkoja muistiinpanoja muistikirjoihini matkoilla ja kaupungilla ollessani. Tykkään piirtää ihmisiä eri asennoissa ja arvostan heidän ainutlaatuista identiteettiään: ei ole samanlaista piirtää henkilöä Bronxin kaupunginosasta kuin japanilaista. Maisemien kanssa tilanne on samanlainen – kun käsittelen aihetta, kaikki nämä havainnot ilmenevät luonnoksissani. Ne eivät ole pelkkiä piirroksia, vaan yritän nähdä syvemmälle – ehkä voisi sanoa, että etsin asioiden sielua. Se antaa piirroksille elämää.
Mitä kirjailijoita tai kuvittajia suosittelisit suomalaiselle yleisölle?
Heitä on niin paljon… Pidän erityisesti vanhan koulukunnan tekijöistä: Sempé, Quentin Blake, Kvĕta Pacovská, André François. Pidän myös Benjamin Chaudista. Nykyisistä tekijöistä todella lahjakkaita ovat esimerkiksi Andrea Antinori, Manuel Marsol, Emilio Urberuaga ja Kitty Crowther.
Julkaisuvapaa Suomen Madridin-instituutin luvalla.
