Kaarina Kaikkonen: “Teoksessani jokainen ihminen on hyväksytty, tarpeellinen ja tärkeä, eikä kukaan jää yksin”

Kaarina Kaikkonen on lahjakas suomalainen taiteilija, joka kokoaa valtavat installaationsa kierrätysmateriaaleista, kuten esimerkiksi käytetyistä vaatteista. Tällä hetkellä hän on Madridissa luomassa uutta teostaan, Taivaan kosketus, ja pääsimmekin kurkistamaan kulissien taakse ja kysymään Kaikkoselta hieman tarkemmin hänen taiteestaan. Suomen Madridin-instituutti, yhdessä CentroCentro Cibeles´n kanssa, esittelee tämän uuden tekstiili-installaation ARCOmadrid #FocusFinlandin oheistapahtumien puitteissa. Avajaisia vietetään keskiviikkona 19. helmikuuta klo 20 taiteilijan itsensä läsnä ollessa.

Teoksesi ovat usein paikkasidonnaisia. Miten tila sinua inspiroi? Tutustutko tilaan jo etukäteen vai syntyykö ideat vasta paikan päällä, kosketuksessa konkreettisen paikan kanssa?

Pyrin aina pääsemään etukäteen paikan päälle kokemaan miltä paikka minusta tuntuu. Mietin silloin paikan visuaalista muotokieltä, paikan menneisyyttä ja sisältöä, niitä ihmisiä jotka paikkaan liittyvät ja sitä, miten minä paikan koen, miten se liittyy minun kokemusmaailmaani. Taideteos syntyy kaikesta tästä, minun elämän ja paikan välisestä suhteesta.

Käytät usein taiteessasi kierrätysmateriaaleja, ennen kaikkea vaatteita, kuten paitoja ja miesten pikkutakkeja. Mistä tämä on saanut alkunsa? Mikä on suhteesi kierrätettyihin vaatteisiin?

Ehkä minun omat lapsuudenkokemukseni ovat vaikuttaneet tähän. Isäni kuoli äkillisesti silmieni edessä kun olin lapsi. Murrosikäisenä ikävöin isää kovasti, ja pidin isäni vaatteita ylläni koulussakin saadakseni hänet lähemmäksi. Jotenkin tuntui että isäni oikeasti tuli lähemmäksi hänen vaatteidensa välityksellä, Ensimmäiset taideteokseni 1980 luvulla tein samankaltaisista miesten takeista, joita isäni käytti. Jokaisessa taideteoksen paidassa on ollut lämmin rakastava sydän sisällä. Pidän ajatuksesta, että osa tätä energiaa on yhä läsnä käytetyssä vaatteessa, ja siirtyy osaksi minun taideteosta.

Olet valloittanut monta maailman kolkkaa taiteellasi. Mitä kansainvälinen kokemus ja tunnustus taiteilijan urallasi sinulle merkitsevät? Onko se vaikuttanut jotenkin taiteeseesi?

Enpä usko että se on mitenkään vaikuttanut taiteeni sisältöön, mutta ehkä rohkeutta on tullut lisää. Tietenkin positiivinen palaute tuntuu hyvältä, se antaa uskoa siihen että kuljen oikeaan suuntaan.

Mitä haluat taiteellasi kertoa maailmalle?

Teen mielelläni taideteoksia julkisiin tiloihin, ja myös sellaisille ihmisille jotka eivät taidegallerioissa käy. Toivon, että taideteokseni läpi ihminen tulkitsee elämää ja omaa osaansa siinä hiukan uudella tavalla. Teokseni sanoma voisi olla se, että olemme toinen toisistamme riippuvaisia, tarvitsemme kaikki toisiamme. Teoksessani jokainen ihminen on hyväksytty, tarpeellinen ja tärkeä, eikä kukaan jää yksin.

Onko joku teoksistasi jäänyt aivan erityisesti sinulle mieleen, paikan tai jonkun muun suhteen?

Jokainen teos tuntuu tärkeältä silloin kun sitä tekee, ja uusimmat ovat parhaiten muistissa. Viime vuonna tein kaksi isoa teosta Chileen, Santiagoon: Chilen kansallismuseoon Museo Nacional de Bellas Artes’iin  ja ihmisoikeuksien museoon Museo de la Memoria y los Derechos Humanos’iin. Ehkä nämä kokemukset olivat viime vuoden voimakkaimpia kohokohtia. Suuri ponnistus ja aivan käänteentekevä teos Suomessa oli kenties Helsingin Tuomiokirkon portailla vuonna 2000, jossa oli yli kolme tuhatta miesten pikkutakkia.  Teos puhui minulle voimakkaasti, se muutti minua. Usein tuntuu siltä että teoksillani on asiaa minulle ja minun pitää olla nöyrä kuuntelija.

Taiteesi on hetkellistä siinä mielessä, että jonkin ajan kuluttua teos puretaan ja vaatteet viedään kierrätettäviksi. Onko sinulle ollut joskus vaikeaa purkaa ja hävittää jokin teoksistasi?

Kyllä, ihan jokainen kerta on pieni kuolema. Mutta minua ei ole tarkoitettu jäämään tänne ikuisesti. Ei myöskään minun teosten tarvitse jäädä.

Haastattelu on julkaisuvapaa Suomen Madridin-instituutin luvalla

Valikko