Arkkitehtuurivalokuvaaja Jussi Tiainen avasi kauniin näyttelynsä Suomalainen inhimillinen arkkitehtuuri Suomen Madridin-instituutissa. Meille tarjoutui tilaisuus jutella taiteilijan kanssa hänen vaikuttavista valokuvistaan.
Miksi halusit alun perin omistautua juuri arkkitehtuurivalokuvaukselle?
Innostuin valokuvauksesta parhaan kaverini opastuksella. Hänen vanhempansa olivat arkkitehteja, joten arkkitehtuuri oli tietyllä tavalla läsnä kun aloitin valokuvauksen harrastuksen. Pian koulun jälkeen menin töihin Timo Penttilän arkkitehtitoimistoon. Olin siellä yleismiehenä, mutta sain paljon hyviä vaikutteita ja arkkitehtituttuja. Kun sitten pääsin opiskelemaan valokuvausta, oli selvää että arkkitehtuuri on minun alani. En pitänyt ihmisten tai mainosten kuvaamisesta. Tavallaan siis ajauduin arkkitehtuurikuvaajaksi.
Olet myös kuvannut taideteoksia moniin taidekirjoihin. Miten arkkitehtuurin valokuvaaminen eroaa taiteen kuvaamisesta?
Periaate ei eroa kovinkaan paljoa. Molemmissa tapauksissa taiteilija on tehnyt jotain, josta pitää saada valokuva. Teknisesti niissä on samoja asioita, mutta myös paljon eroja. Arkkitehtuurikuvaus on kiinni auringonvalosta ja sen kulmista. Taideteokset voidaan kuvata keinovaloissa eli valokuvaaja valaisee ne (paitsi ulkona olevat veistokset). Arkkitehtuurikuvauksessa valokuvaaja käyttää enemmän omaa luovuuttaan. Periaatteessa arkkitehtuuri on tiloja ja tunnelmaa. Valokuvaajan pitää löytää jotain siitä tunnelmasta ja muuttaa se valokuvauksen kautta ymmärrettäväksi. Arkkitehti suunnitellessaan tekee asioita kaksiulotteisessa muodossa ja lopputulos on sitten kolmiulotteinen ”veistos”. Valokuvaajan tehtävä on palauttaa se kaksiulotteiseksi, mutta toisen taiteen tai ilmaisun muotoon.
Kirjasi ja Suomen Madridin-instituutissa esillä oleva näyttelysi kuvaavat suomalaista inhimillistä arkkitehtuuria. Mikä suomalaisessa inhimillisessä arkkitehtuurissa sinua inspiroi?
Tätä päivää vaivaa sellainen julkisuuden kipeys ja huomion haku. Kun olin nuori ja kävin ensiapukurssin siellä sanottiin, että jos tulet tapaturmapaikalle, jossa on useita uhreja, niin se joka huutaa eniten tarvitsee vähiten apua. Vakavimmin loukkaantuneet ovat hiljaisimpia. Tämän voisi siirtää nykytaiteeseen ja arkkitehtuuriin. Ne jotka pitävät suurinta ääntä saavat toimittajien ja kuraattoreiden huomion ja todellinen kaunis ja kestävä jää ilman huomiota. Mielestäni kuka vaan pystyy tekemään WOU-arkkitehtuuria ja tavoittamaan julkaisut. Sen sijaan jos on tehtävä talo, joka sopii ympäristöönsä ja johon käyttäjät ovat tyytyväisiä ollaan jo vaikeamman tehtävän edessä. Nykyisin arkkitehtuurijulkaisut ovat pullollaan mainosmaisia kuvia mitä ihmeellisimmistä rakennelmista. Siksi halusin tuoda esiin ei WOU-arkkitehtuuria, vaan jotain humaania ja ympäristöön sopivaa.
Olet kuvannut nykyarkkitehtuuria sekä kotikaupungissasi Helsingissä että muun muassa Madridissa. Miten näet erot suomalaisen ja espanjalaisen arkkitehtuurin välillä? Voiko niiden valokuvaamisessa käyttää samoja tekniikoita?
Rakentamisen välillä on selvempiä eroja. Suomessa talojen on kestettävä huomattavia lumikuormia ja kylmä talvi vaatii enemmän eristettä. Ne vaikuttavat jonkun verran talojen ilmeeseen. Rakentaminen on melkoisen samaa kaikissa maissa kun materiaalit ovat liki samoja kaikkialla. Aikaisemmin oli helposti tunnistettavissa suomalaisen arkkitehdin jälki. Nykyisin se on vaikeampaa. Helsingissä ei rakenneta niin korkeita taloja kuin Madridissa. Madridissa muotokieli on ehkä rohkeampaa kuin Helsingissä. Kameran käytön kannalta ei tietenkään ole mitään eroja, mutta valon käytön ja etsimisen suhteen on valtava ero. Juhannuksen aikaan Helsingissä aurinko paistaa lähes kaksikymmentä tuntia yhden päivän aikana. Joulun aikaan taas aurinko paistaa vain nelisen tuntia. Kesällä Suomessa aurinko paistaa pohjoisesta, mikä ei ole mahdollista Espanjassa. Kesällä voin ottaa kuvia yhdeltätoista illalla tai ennen viittä aamulla. Rakastan suomalaista valoa.
Sinulla on ollut näyttelyitä Espanjassa myös aikaisempina vuosina ja ennen Madridia nykyinen näyttelysi oli esillä Comillasissa, Pohjois-Espanjassa, minkälaisia kokemuksia sinulla on Espanjasta?
Torta juustoa Cáceresissa ja rioja viiniä Logroñossa. Espanjasta on vain hyviä muistoja. Olen ollut onnekas, kun olen saanut käydä melkoisen monessa paikassa Espanjassa. Kulttuurin pitkä historia herättää aina kunnioitusta – uskomattomia taidekokoelmia ja kauniita maisemia joka puolella. Kaikkialla olen aina saanut asiat hoidetuksi ilman ongelmia. Näin ei suinkaan ole ollut niissä monissa maissa, joissa olen käynyt pystyttämässä näyttelyitäni.
