Helmikuussa järjestettävän Iria Čiekča Schmidtin saamelaisnäyttelyn alla Instituutilla oli ilo haastatella saamelaista Helanderin perhettä ja näin tutustua paremmin tähän Euroopan alkuperäisväestöön. Perheen äiti Kaisa on suomalainen ja isä Nils Norjan saamelainen. Yhdessä perheen kolmen nuoren, Ánna-Katrin, Lássen ja Jovnna Máhtten kanssa he elävät niin sanotusti kolmen kulttuurin välillä. Perhe asuu Norjan puolella Koutokeinossa, joka on saamikulttuurin keskus. Perheessä puhutaan äidinkielenä kahta kieltä: äidin kanssa suomea ja isän kanssa saamea. Kun koko perhe on koolla, kielenä käytetään saamea. Kaikki perheenjäsenet puhuvat sujavasti norjaa, mutta sitä käytetään lähinnä norjankielisten vieraillessa tai kun seurueessa on saamea taitamattomia. Perheen nuoret ovat käyneet saamenkielistä koulua, jossa ovat oppineet sekä norjaa että englantia ensimmäiseltä luokalta lähtien. He ovat saaneet myös suomen kielistä opetusta.
Mitä havaittavia eroja on saamelaisen ja suomalaisen kulttuurin välillä?
Saamelaiskulttuurissa ovat peruselinkeinot edelleen vahvoja. Poronhoito on myös saamelaisalueella tärkeä elinkeino. Lisäksi käsityöperinne on paljon vahvempaa kuin esimerkiksi Suomessa. Saamelaiskulttuurille on myös tyypillistä monikielisyys. Saamen kielen lisäksi ihmiset yleensä puhuvat vähintäänkin maansa valtakieltä. Saamelaisyhteisöjä on hyvin monenlaisia. Lisäksi ”näkyvyys” riippuu vähän lapinpukuperinteestä kullakin alueella ja siitä, ovatko saamelaiset enemmistönä vai vähemmistönä asuinpaikallaan.
Monelle tulee saamelaisista varmaan ensiksi mieleen heidän kirjavat pukunsa. Milloin näitä pukuja käytätte? Joka päiväkö esimerkiksi koulussa, vai vain erikoistilaisuuksissa?
Saamelaispuvut ovat alun alkaen olleet ihan päivittäisiä vaatteita. Vasta toisen maailmansodan jälkeen valtaväestön vaatteet ovat alkaneet pikku hiljaa vallata alaa perinnevaatteilta. Esimerkiksi Koutokeinossa vanhin polvi edelleenkin käyttää saamelaisvaatteita, siis lapintakkia, liinaa ja naiset lakkia tavallisina arkivaatteina. Nuoremmilla polvilla ”tavalliset” valtaväestön vaatteet ovat arkivaatteita ja lapinpuku on juhlavaate. Kaikissa juhlissa, kuten häissä ja rippijuhlissa, pidetään lapinpukua. Se on myös hautajaisvaate. Nykyisin varsinkin nuoret ovat alkaneet kehittää uusia asuja ja/tai lisiä vaatetukseen, jotka ovat selvästi saamelaisen vaatekulttuurin pohjalta edelleen kehitettyjä ideoita: esimerkiksi lapinpuvun huivia voidaan nykyisin käyttää sovellellen villapaidan kanssa ja usein perinteisiä uniikkeja hopeakoruja käytetään koristeena.
Puvuista puheen ollen, kuinka puvut ja kengät on valmistettu, mistä materiaaleista, ja kauanko niiden valmistus kestää?
Puvut vaihtelevat alueittain, ja joillakin alueilla jopa suvuittain. Pohjoissaamelaisalueen länsipuolen puvun valmistukseen menee paljon enemmän aikaa kuin itäpuolen puvun ompeluun. Talvinen lapinpuku on villaa, ja lännessä siinä on lisäksi koristenauhoja. Kesäpuvut ovat nykyisin valmistettu esimerkiksi polyestertyyppisistä kevyemmistä kankaista. Lapinlakki on kevyttä villakangasta. Perinteiset nutukkaat eli kengät tehdään poronnahasta. Tarkkoja valmistusaikoja on vaikea sanoa, koska sekin riippuu ompelijasta ja siitä, voiko ommella koko päivän vai vain iltaisin töiden jälkeen. Länsipuolen puku, jossa on paljon koristeita, on monen päivän tai viikkojenkin työ.
Eroavatko saamelaiset juhlat, esimerkiksi häät, suomalaisista juhlista ja perinteistä?
Saamelaisille suku on tärkeä ja suvut kutsutaan juhliin. Helposti kyllä tulee väkeä paljon enemmän kuin suomalaisissa juhlissa. Joillakin pohjois-saamelaisalueilla on aika normaalia, että häissä on tuhatkunta vierasta, mutta juhlat yleensä kestävätkin kaksi päivää. Lapset ovat mukana menossa, ja esimerkiksi häiden ja rippijuhlien valmisteluun ja ”läpiviemiseen” osallistuu lähin sukukunta, kuten siskot, veljet, serkut, tädit, sedät jne. On myös normaalia, että ihmiset leipovat toinen toisilleen: periaatteella ”minä tuon sinun juhliisi nyt kermakakkuja, ja sinä tuot sitten minun juhliini”. Kaikki ruoat ja leivonnaiset valmistetaan kotona, ja koska suuria määriä täytekakkuja ei voi tehdä etukäteen valmiiksi, sukulaiset ja ystävät auttavat toinen toisiaan.
Miten saamelaista kulttuuria vahvistetaan esimerkiksi kouluissa? Voiko saamea opiskella yliopistossa tai suorittaa lukion saamenkielellä?
Nykysin on varsinkin Norjassa saamelaiskouluja, ja esimerkiksi Suomen saamelaisalueella on saamelaisluokkia. Suomessa voi lukiossa lukea saamea ja suorittaa sen ylioppilaskirjoituksissa. Koko lukiota on vielä vaikea saameksi suorittaa, koska suuri osa aineista on suomeksi ja opettajat ovat suomenkielisiä. Saamen kieltä ja kirjallisuutta voi opiskella yliopistoissa: Suomessa Oulussa ja Rovaniemellä, Ruotsissa Uumeossa ja Uppsalassa, Norjassa Tromssassa ja Koutokeinossa. Koutokeinon Saamelainen Korkeakouluhan on ainoa paikka, jossa voi saameksi opiskella muitakin aineita kuin saamen kieltä. Korkeakoulussa on esimerkiksi saamenkielisten luokanopettajien ja lastentarhaopettajien koulutusohjelma, saamelaiskäsitöiden kandidaatin tutkinto, poronhoidon linja, saamenkielinen medialinja sekä monia muita kursseja.
Sattuisitteko tietämään mitään saamelaisia artisteja tai elokuvia, joita saamelaisuudesta kiinnostuneet voisivat haalia?
Klassikko saamelaisessa musiikissa on Nils Aslak Valkeapää. Hänen joiut ja laulut ovat nykymusiikin uranuurtajia ja muotoutuneet klassikoiksi saamelaisympäristössä. Artisteista Suomen puolella on esimerkiksi Wimme Saari, joka on kotoisin Käsivarresta, Kaaresuvannon alueelta. Hänellä on paljon perinteisiä joikuja, mutta myös monenlaisia moderneja sovituksia niistä. Toinen kuuluisuus on Niko Valkeapää, joka tekee varsinkin lauluja saameksi. Niin sanottua uudenlaista musiikkia tarjoaa esimerkiksi inarilainen nuorimies AMOK, joka rääppää inarinsaameksi. Ruotsin puolelta löytyy esimerkiksi Sofia Jannok, joka on vastikään tehnyt jopa saamenkielisen sovituksen Abban Waterloosta. Norjan puolelta löytyy esimerkiksi Mari Boine, Deatnogátte nuorat (Tanabreddens Ungdom) ja hyvin useita joikaajia, kuten esimerkiksi Inga Juuso. Erityisesti nuorten mieleen on esimerkiksi Duolvaduottar, joka on hyvä räppiporukka Koutokeinosta. Toinen Koutokeinon räppiryhmä on nimeltään Áivan. Nämäkin pojat räppäävät saameksi, ja esimerkiksi räppi Dorvobáiki on mielenkiintoinen otos heidän tuotannostaan. Saamelaisuutta käsittelevistä elokuvista varmaankin tunnetuin on vuonna 1987 ilmestynyt Ofelaš (Path Finder), jonka on ohjannut Norjan saamelainen Nils Gaup. Elokuva on saameksi, ja se oli jopa ulkomaisten filmien Oscar-ehdokas aikoinaan.
