Winds of the North – lasitaidetta Suomesta

Lasitaiteilija Markku Salon uusin näyttely “Markku Salo. Vientos del Norte” saa ensi-iltansa 13.5. klo 20:00 Madridissa, Alcorconin lasitaiteen museossa.
Kuolema iltapäivällä, Avaruusromua ja Tuulen viemää – muun muassa näillä teoksilla taiteilija, muotoilija Markku Salo (1954) esittäytyy espanjalaisyleisölle. Laaja, retrospektiivinen yksityisnäyttely esittelee myös uusia, kuluvan kevään aikana valmistuneita teoksia.

Markku Salo on yksi tämän päivän merkittävimmistä lasimuotoilijoista ja taiteilijoista. Salo aloitti uransa Oivan Toikan oppilaana ja häntä onkin pidetty opettajansa taiteellisena seuraajana, sillä hän osaa käsitellä ja hallita käyttämiään materiaaleja poikkeuksellisella tavalla.

Vuonna 1983 Iittalan suunnittelijana uransa aloittanut Markku Salo on sukupolvensa lasitaiteilijoiden huippunimiä. Taiteellisen uransa alkuaikana hän keskittyi sarjatuotantoon tarkoitetun lasin muotoiluun, mutta myöhemmin hän on omistautunut uniikkiteosten suunnitteluun. Näille taide-esineille on ominaista kokeellisuus, funktionaalisuus ja teosten yksinkertainen kauneus. Näyttely on tilattu kolmeen espanjalaiseen museoon: Madridiin Museo de Arte en Vidrio de Alcorcóniin, Segoviaan Museo de Vidrio La Granjaan ja Galiciaan Centro de Artesania Y Diseno de Lugoon.

MAVA

Aukioloajat: ma-pe 10-14 ja 17-20, la 10:30-14:30 ja 17:30-20:30. Sunnuntaisin 10:30-14:30.
Castillo Grande de San José de Valderas, Alcorcón