Suomalaisten elokuvien kiertue Costa Blancaan

Jáveassa, Costa Blancan rannikolla sijaitseva elokuvakerho El seté segell esittää kolme suomalaista elokuvaa huhtikuussa. Elokuvakiertue on järjestetty yhteistyössä Suomen Madridin-instituutin kanssa. Esitettävät elokuvat ovat Matti Ijäksen Sokkotanssi, Jarmo Lampelan Eila ja Kari Väänäsen Vaiennut kylä. Nämä toimivat vakaana todistuksena suomalaisen elokuvan laadusta, joka pikkuhiljaa on alkanut saamaan enemmän tunnettavuutta myös Espanjassa.

Kyseiset kolme elokuvaa ovat jo aiemmin matkanneet ympäri Espanjan niemimaata, poiketen jopa Andorrassakin, sillä Suomen Madridin-instituutin tavoitteena on edistää suomalaista kulttuuria Espanjassa ja muissa espanjan- ja portugalinkielissä maissa.

Valitut elokuvat käsittelevät erilaisia teemoja monesta eri näkökulmasta. Sokkotanssi on tarina matkasta lapsuudesta aikuisuuteen, sen tuomista muutoksista, takertuen myös iän myötä ymmärrettäviin perhesalaisuuksiin. Myös Vaiennut kylä pyörii salaisuuksien ympärillä. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat syrjäiseen pikkukylään, jossa pitäjän uusi poliisi alkaa tutkia vanhaa murhaa. Pian poliisi huomaa, että kaikki kyläläiset salaavat jotain ja vaikenevat tapahtumista. Eila puolestaan on hyvin ajankohtainen elokuva kertoen laittomista irtisanomisista eräässä yrityksessä. Elokuvan päähenkilön täytyy kohdata tämä lainvastainen tilanne, joka tarinan edetessä vaikuttaa häneen monella tavalla kasvattaen hänen itsetuntoaan ja toimien henkilökohtaisena muutoksena.

Elokuvien saavuttaman huiman suosion ansiosta kiertue jatkuu ensi kesään asti ympäri Espanjaa.

Aikataulu:
Sokkotanssi
15.4.2012 a las 20:00
16.4.2012 a las 20:00

Eila
22.4.2012 a las 20:00
23.4.2012 a las 20:00

Vaiennut kylä
29.4.2012 a las 20:00
30.4.2012 a las 20:00