Divorcio a la Finlandesa de Mika Kaurismäki

Suomalaisia elokuvia Valencian Filmi-instituutilla

Arvostettu Valencian Filmi-instituutti IVAC esittää viiden suomalaisen elokuvan sarjan toukokuussa. Sarja on toteutettu yhteistyössä Suomen Madridin-instituutin kanssa. Instituutti on antanut kiertueeseen kolme elokuvaa tavoitteenaan mainostaa ja vahvistaa suomalaista kulttuuria luso-hispaanisissa maissa. Nämä kolme elokuvaa, Sokkotanssi (Matti Ijäs), Eila (Jarmo Lampela) ja Vaiennut kylä (Kari Väänänen) ovat saavuttaneet paljon suosiota kotimaassaan ja nyt myös Espanjassa.

Valitut elokuvat käsittelevät erilaisia teemoja monesta eri näkökulmasta. Sokkotanssi on tarina matkasta lapsuudesta aikuisuuteen ja sen tuomista muutoksista, kertoen myös iän myötä ymmärrettävistä perhesalaisuuksista. Myös Vaiennut kylä pyörii salaisuuksien ympärillä. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat syrjäiseen pikkukylään, jossa pitäjän uusi poliisi alkaa tutkia vanhaa murhaa. Pian poliisi huomaa, että kaikki kyläläiset salaavat jotain ja vaikenevat tapahtumista. Eila puolestaan on hyvin ajankohtainen elokuva, joka kertoo laittomista irtisanomisista eräässä yrityksessä. Elokuvan päähenkilön täytyy kohdata tämä lainvastainen tilanne, joka tarinan edetessä vaikuttaa häneen monella tavalla kasvattaen hänen itsetuntoaan ja toimien henkilökohtaisena muutoksena.

Näiden kolmen elokuvan lisäksi Valencian Filmi-instituutti esittää kaksi Kaurismäen veljesten elokuvaa. Nautittavana on Aki Kaurismäen viimeisin mestariteos Le Havre, ja hänen isoveljensä Mika puolestaan tarjoaa yleisölle komedian Haarautuvan rakkauden talo.

Aikataulu:
Divorcio a la finlandesa
4.5.2012 a las 20:00
5.5.2012 a las 22:30

A Ciegas
8.5.2012 a las 20:00
9.5.2012 a las 18:00

Eila
15.5.2012 a las 20:15
16.5.2012 a las 18:00

Pueblo de silencio
22.5.2012 a las 18:00
23.5.2012 a las 20:00

El Havre
25.5.2012 a las 22:30
26.5.2012 a las 20:00
27.5.2012 a las 18:00