Suomalaiset dokumentit valloittavat Porton

Kuusi kotimaista dokumenttia matkaa Portoon, jossa ne esitetään Porton yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 23.–25. toukokuuta 2012. Elokuvat esitetään alkuperäiskielellä portugaliksi tekstitettyinä. Kiertueen järjestää Suomen Madridin-instituutti ja DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali. Lisäksi sen toteuttamisessa ovat auttaneet Suomen Elokuvasäätiö sekä Suomen Lissabonin suurlähetystö.

Dokumentit esitettiin maaliskuussa Lissabonissa, jossa ne saavuttivat lämpimän vastaanoton. Lissabonilaisten keskuudessa herättämän kiinnostuksen johdosta nyt myös Porton rannikkokaupungin asukkailla on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä kyseiset tuotannot. Useat kiertueen elokuvat, kuten esimerkiksi Miesten vuoro ja Sotalapset ovat voittaneet useita palkintoja. Elokuvat käsittelevät useita eri aihepiirejä ja omaksuvat eri näkökulmia. Osassa lapset ja heidän huolenaiheensa ovat keskeisenä teemana, kun taas toisissa pelkästään miehet avautuvat tunteistaan. Myös ajallisesti dokumenttien välillä on suurta variaatiota: osa kulkee ajassa taaksepäin esimerkiksi sodanaikaisiin tapahtumiin, toiset taas puhuvat hyvin ajankohtaisista aiheista kuten ulkomaalaisista työntekijöistä ja huostaanottoperheistä.

Kiertueen tavoitteena on vahvistaa, monipuolistaa ja laajentaa dokumenttien tunnettavuutta. Elokuvat tarjoavat katsojille mahdollisuuden tutustua ja tarkkailla suomalaisille tyypillistä huumoria, melankoliaa ja luonteenpiirteitä sekä samalla tutustua maahan yleisellä tasolla. DocPoint puolestaan esittää vuosittain parhaimpia kotimaisia ja ulkomaisia dokumentteja ja on kategoriassaan tärkein tapahtuma Pohjoismaissa.

Paikka:
Universidade do Porto – Faculdade de Letras
Anfiteatro Nobre
Via Panorâmica, s/n
PT – 4150-564 Porto (Portugal)

Aika:
Esitykset alkavat kello 19:30

Elokuvat:
Miten marjoja poimitaan, oh. Elina Talvensaari, 2011, 19 min
Sotalapset, ohj. Erja Dammert, 2003, 93 min
Lumikko, ohj. Miia Tervo, 2009, 19 min
Ikuisesti sinun, ohj. Mia Halme, 2011, 77 min
Between dreams, ohj. Iris Olsson, 2009, 11 min
Miesten vuoro, ohj. Joonas Berghäll, Mika Hotakainen, 2010, 81 min